Rose karussa Chicagossa - Golfpiste.com

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][20]
KilpailuaSuomalaista

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][20]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Rose karussa Chicagossa

Justin Rose taistelee tosissaan BMW Championshipin voitosta. © Getty Images

Vaikka auringonpaiste ja tuuli tekivät Cog Hillin kentästä lauantaina haasteellisen, ei sillä näyttänyt olevan Justin Rosen pelin sujuvuuden kannalta merkitystä. Kisaa alusta saakka johtanut englantilainen esitti lähes virheetöntä (yksi bogi), kun yksi kilpakumppani toisensa jälkeen jäi hänen kyydistään. Tuloksellaan 69 Rose venytti johtonsa neljään lyöntiin ennen BMW Championshipin päätöspäivää.

Sopivasti vuoden parhaaseen iskuun päässeen Rosen huippuvireyden taustalla ovat onnistuneet tekniset säädöt valmentaja Sean Foleyn kanssa. Kaikki tai ei mitään -mentaliteetilla Chicagoon saapunut Rose on parhaillaan sijalla 34 FedExCupin pisteissä. Kahdella peräkkäisellä voitolla hänestä tulisi varmuudella koko kauden suurin sankari, 10 miljoonan dollarin bonuspalkkion kera.

Rosen lähin uhkaaja on John Senden (-9), joka tarvitsisi sunnuntaina voiton tullakseen valituksi kotimaassaan Australiassa pelattavan Presidents Cupin joukkueeseen. Senden aloitti lauantain kierroksen ontuen, mutta sisääntulon neljä birdietä pitivät toiveet jackpotista hengissä.

Panoksia riittää

Myös Bill Haasin (-8) kanssa kolmatta sijaa jakavalla Geoff Ogilvyllä on paljon pelissä sunnuntaina. Melbournesta kotoisin olevana hänkään ei haluaisi joutua missään nimessä sivuun Yhdysvaltoja vastaan pelattavasta joukkueturnauksesta. Tämänhetkinen sijoitus takaisi Ogilvylle paikan sekä Tour Championshipiin että Presidents Cupiin. Myös Haas tarvitsee vähintään top-3-sijoituksen saadakseen paikan USA:n joukkueeseen.

”Yritän vain keskittyä pelaamaan hyvää golfia, mutta mieleen tulee monenlaisia ajatuksia. Tässä on vähän isommat panokset kuin tavallisessa turnauksessa”, Ogilvy pohdiskeli kierroksensa jälkeen.

Rosen kanssa 36 reiän jälkeen johtopaikkaa jakanut Mark Wilson ajautui kolmannella kierroksella tuuliajolle. Mieltä vaivasi lopussa vielä mahdollinen kahden lyönnin rangaistus, joka oli tulossa mailakosketuksesta 14. reiän bunkkerissa ennen lyöntiä. Lopulta kävi selväksi, että Wilson oli horjahtamisen estämiseksi joutunut asettamaan mailanlapansa hiekkaan tueksi. Reiät 12-17 yhteensä viisi yli pelannut Wilson löi tuloksen 77 ja putosi kahdeksan lyönnin päähän kärjestä.

Luke

Luke Donald esitti kolmannella kierroksella hienoja otteita. &copy Getty Images

Pessimistisimmät saattavat maalata piruja Rosen taivaalle ennen finaalikierroksen käynnistymistä. Hän on voittanut kahdeksasta 54 reiän jälkeen johtamistaan turnauksista vain yhden. Viime vuonna hän menetti kolmen lyönnin johdon Hartfordissa, ja piti viikkoa myöhemmin neljän lyönnin johtonsa vaivoin Philadelphiassa.

”Sunnuntaina täytyy edetä vain lyönti kerrallaan. Mutta neljän lyönnin johto ei ole riittävän suuri vaihtaakseni taktiikan puolustuskannalle”, Rose sanoi.

Muista eurooppalaisista paikkansa Tour Championshipiin ovat varmistamassa Luke Donald sekä kolmannella kierroksella mailansa suutuspäissään rikkonut Sergio Garcia. He ovat yhdessä Wilsonin, JimFurykin ja Brandt Joben kanssa jaetulla seitsemännellä tilalla. Donaldin ja Garcian kierrostulos 67 lyöntiä oli lauantain parhaat noteeraukset.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje