Rory McIlroy on 18 reiän päässä career grand slamista, mutta tekeekö Bryson DeChambeau hänen haaveensa jälleen tyhjäksi? - Golfpiste.com

15.4.–22.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][5]
KilpailuaSuomalaista

15.4.–22.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Masters

Rory McIlroy on 18 reiän päässä career grand slamista, mutta tekeekö Bryson DeChambeau hänen haaveensa jälleen tyhjäksi?

Rory McIlroylla on sunnuntaina edessään ehkä hänen uransa tärkein päivä. Kuva: Getty Images

Mastersin finaalikierros enteilee huikeaa loppunäytöstä.

The Masters on huipentumassa sunnuntaina tavalla, joka ei jätä ketään kylmäksi. Toistamiseen päivän parhaan tuloksen, 66, Augustassa pelannut Rory McIlroy (-12) kapusi turnauksen kärkeen, ja sai Bryson DeChambeausta (-10) toivotun ykköshaastajan finaalikierrokselle. Eroa on McIlroyn hyväksi 54 reiän jälkeen kaksi lyöntiä.

McIlroy avasi pelin huomattavasti railakkaammin kuin edellispäivänä. Hän sysäsi Justin Rosen kärjestä, ja oli kierrostaan viiden reiän jälkeen jo viisi alle. Etumatkaa ehti parhaimmillaan kertyä neljä lyöntiä, kunnes kierroksen puolivälin tietämillä koitti pieni suvantovaihe kahden bogin muodossa. Jatko sujui tasapainoisesti, ja 15. reiällä tullut kierroksen toinen eagle pohjusti kärkipaikan.

DeChambeau antoi symbolisen varoituslaukauksen viimeisellä reiällä, jolla yhdysvaltalainen upotti viheriön ulkopuolelta lähes 15-metrisen birdie-putin. Se sinetöi hänen paikkansa McIlroyn pelikaverina neljännen kierroksen kärkiryhmässä.

”Viimeisten reikien aikana hoin mielessäni, ’pistä parastasi ja hankkiudu kärkiryhmään’. Upotin loistavan putin 18. reiällä, ja se tuntui upealta. On aina hienoa pelata major-turnauksen viimeisessä ryhmässä, ja etenkin kun saa Roryn seuraansa. Meillä tulee varmasti olemaan mahtava kamppailu huomenna”, DeChambeau kertoi.

McIlroyn ja DeChambeaun viimeisin kaksintaistelu on tuoreessa muistissa, vaikka he eivät pelanneet samassa ryhmässä kesäkuun 2024 U.S. Openin finaalikierroksella. Pinehurst No. 2:lla näytti pitkään, että McIlroy olisi katkaisemassa lähes 10 vuoden voitottoman kautensa majoreissa, mutta toisin kävi. Hän missasi kaksi lyhyttä puttia tehtyään neljän viimeisen reiän aikana kolme bogia. Epäonnistumiset tasoittivat DeChambeaun tietä kilpailun voittoon yhden lyönnin marginaalilla.

Sunnuntaina pohjoisirlantilaisella on valtavasti pelissä, eikä McIlroyta taatusti haittaisi, jos hän vuorostaan juhlisi Mastersin voittoa DeChambeaun kustannuksella. Lopun kaiken sillä ei liene hänelle merkitystä, millä tavalla peli mahdollisesti ratkeaa. McIlroy haluaa vain puuttuvan palasen eli Mastersin voiton, jota hän on jahdannut kuumeisesti keväästä 2015 lähtien.

Ei sovi unohtaa, että mestari voi tulla kauempaakin.

Mikäli vihreä takki puetaan McIlroyn ylle sunnuntaina, tulee hänestä golfhistorian kuudes pelaaja, joka on saavuttanut kaikki major-tittelit vähintään kertaalleen. Sitä kutsutaan career grand slamiksi.

McIlroyn pelissä on kaikki tekijät kohdallaan Mastersin voittamiseksi. Eri asia on, miten hän onnistuu käsittelemään edessä olevan tilaisuutensa henkisesti. Viimeisen kymmenen vuoden ajan McIlroy itse tai joku muu on murskannut haaveet isoimmasta menestyksestä major-kilpailussa.

Muillakin on mahdollisuutensa

Ei sovi unohtaa, että mestari voi tulla kauempaakin. Kolmantena oleva Corey Connners (-8) on neljän lyönnin päässä McIlroysta ja neljättä sijaa jakavilla Ludvig Åbergilla ja Patrick Reedillä (-6) matkaa kärkeen on kaksi lyöntiä enemmän. Nämä eivät ole mahdottomia eroja kiinnikurottavaksi Augusta Nationalin kaltaisella kentällä, jolla turnauksen sanotaan alkavan vasta sunnuntain kierroksen takaysillä.

Mastersin tämänhetkinen top 10 -lista muodostuu tyypilliseen tapaan isoissa turnauksissa viihtyvistä tähtipelaajista. Ainoana uudempana nimenä porukassa on kymmenettä sijaa jakava Nicolas Echavarria (-4), jolla on potentiaalia kasvaa menestyjäksi eturivin kilpailuissa.

Voittoa puolustavan Scottie Schefflerin (-5) pelissä ei ole ollut samanlaista puhtia kuin avauspäivänä. Kuudetta sijaa jakava maailmanlistan ykkönen on jäänyt kärjestä seitsemän lyöntiä. Samassa tuloksessa on kaksi ensimmäistä päivää johdossa ollut Justin Rose, jolla ei homma toiminut 75 lyönnin kierroksellaan. Lauantaina vain viidellä pelaajalla oli englantilaista heikompi tulos.

Oikaisu 13.4.2025 klo 12.05. Toisin kuin uutisessa aiemmin mainittiin, Rory McIlroysta tulisi Mastersin voittaessaan kuudes career grand slamin saavuttanut pelaaja.

Lue seuraavaksi: Legenda jätti kitkerät jäähyväiset Augustalle, yhdeksän entistä voittajaa missasi Mastersissa karsinnan

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (14 kpl)