16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Roope Kakko rynnisti suoraan kärkikahinoihin

Roope Kakko pelasi vahvasti Kööpenhaminassa ja on ensimmäisen kierroksen jälkeen kolmantena. Kuva Harri Vaskimo

Challenge Tourin Kööpenhaminassa pelattavassa kilpailussa jaetaan viimeiset paikat Italian finaaliin. Mikko Korhonen on Italian reissun jo käytännössä varmistanut, mutta Roope Kakko on vedenjakajalla. Roope on listalla 45. eli viimeinen finaaliin pääsijä.

Royal Golf Clubin kenttä vaatii tarkkoja avauksia väylille ja viheriöillä piti tietää tarkkaan, mihin pallonsa pudottaa. Muuten edessä oli vaikeita putteja. Kentän vaativuus näkyi myös tulostasossa.

Roope Kakko osoitti heti, että hän ei halua jättää mitään sattuman varaan, vaan pelasi tasaisen varmasti ja on jaetulla kolmannella sijalla tuloksella 68 (-3). Kakko teki ensimmäiselle väylälle bogeyn, mutta sen jälkeen tähtäin oli kohdallaan.

”Hyvä startti tähän kisaan, mutta nyt tämä rundi on jo unohdettu. Tyhjennetään taas pää ja huomenna lähdetään uudestaan viivalle”, viestitti Kakko heti kierroksensa jälkeen.

”Pitää pysyä aggressivisena ja olla valmis pelaamaan upeasti.”

Mikko Korhoselle päivä oli vaikeampi. Viime viikolla Tsekeissä loistavasti pelannut Korhonen teki hänelle harvinaisesti viisi bogeyta ja yhden birdien. Ensimmäisen päivän jälkeen Mikko on tuloksella +4 sijalla 66, eli kaikki on vielä omissa käsissä viikonloppua ajatellen.

Broberg jälleen vahvana

Kilpailun kärjessä ovat sensaatiomaisesti kesällä CT:llä pelannut Ruotsin Kristoffer Broberg ja tasaisen varmasti koko kauden taivaltanut Tanskan Joachim B Hansen. Kärkikaksikko pelasi samassa ryhmässä neljä alle ja porukan kolmas jäsen oli Skotlannin Scott Henry, joka pelasi kaksi alle.

”Pelasimme kaikki erittäin hyvin tänään ja upotimme muutaman todella hienon putin par-pelastuksissa. Siitä on apua, jos joku ryhmässä pelaa hyvin, samalla hän esimerkillään vetää muutkin hyvään suoritukseen”, totesi Hansen.

Kristoffer Broberg voitti kesällä kolme kilpailua neljässä viikossa ja sai kortin European Tourille. Siellä kaikki ei ole kuitenkaan mennyt putkeen, sillä hän missasi kolme cuttia neljässä kilpailussa.

”Pelini ei ole ollut kuosissa viimeisten viikkojen aikana, kun olen pelannut ET:lla. Ei se askel niin suuri ole, ongelmia on tuottanut huono pelaamiseni”, selvitti Broberg ja oli pelikumppaninsa Hansenin kanssa samaa mieltä, että Royal Golf Clubin kenttä on vaikea.

”Avausten pitää olla suoria ja se on onneksi vahvuuteni. Ryhmämme pelasi hyvin ja sparrasimme samalla toisiamme.”

Kakko ja Korhonen kiersivät Royal Golf Clubin kentän viimeisten joukossa, joten heillä on perjantaina aamuvuoro. Live Scoring löytyy täältä.

Jari Jokinen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje