26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Robert Garrigus kärjessä Hawaijilla

Robert Garrigus tunnetaan pitkistä avauksistaan ja lyhyestä putterista © Getty Images

Robert

Kenttäpeli on ollut Hyundai Tournament of Champions kisassa helppoa kärkipään pelaajille. Kisaa johtava Robert Garrigus on osunut yhtä lukuunottamatta (35/36) kaikkiin viheriöihin oikealla lyöntimäärällä. Hän nappasi paikkansa kolmella viimeisellä, jotka pelasi perjantaina neljä alle. Garrigus teki 16:lla (par-neljä) eaglen, kahdella seuraavalla birdiet. Kierrostulos 63 jää vain lyönnin kenttäennätyksestä.

Garrigus nousi isosti otsikoihin vuonna 2010. Hän johti kesällä pelattua PGA Tourin kisaa kolmella ennen viimeistä, mutta suti triplan ja joutui uusintaan jonka hävisi. Uran ensimmäinen ykköstila, ja pelioikeus Hawaijin kisaan tuli voiton myötä Orlandon kilpailussa joka päätti virallisen kauden. Garrigus on aiemmin urallaan ollut katkaisuhoidossa päihdeongelmiensa takia.

Ernie Els kiisi lujaa kohden kärkeä päästyään vauhtiin toisen kierroksen viidennellä. 14 viimeistä reikää yhdeksän alle nostivat hänet häntäpäästä neljänneksi.

”Tarvitsin tuollaisen nousun omatakseni mahdollisuudet voittoon”, Els järkeili pelin päätyttyä. Hän aikoo pelata lähes koko alkukauden USA:ssa ja jättää muun maailman ( mm. Dubain) kisat väliin.

”Aiemmin olen jakanut itseäni liian moneen. Näin on parempi, energiaa ei ole tuhlattavaksi,” hän kirjoittaa kotisivuillaan.

Kilpailun voitosta pelaa vielä hyvinkin yli puolet 32:sta osallistujasta. Carl Pettersson (-13) on vain lyönnin päässä Garriguksesta, Francesco Mólinari teki kahdella ensimmäisellä bogeyt, mutta nousi kahdeksan birdien myötä Elsin kanssa neljän lyönnin päähän neljänneksi.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje