21.5.–28.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][16]
KilpailuaSuomalaista

21.5.–28.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][16]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Ranteensa loukannut Välimäki ja Samooja myötätuulessa Bangkokin turnauksessa

Sami Välimäki alitti lauantaina parin kolmella lyönnillä. Kuva: Getty Images

Kaksikko kiikaroi sunnuntaina kovaa sijoitusta DP World Tourilla.

Sami Välimäki pelasi Bangkokissa lauantaina jatkuneessa DP World Tourin kilpailussa tuloksen 69. Hän siirtyi Thailand Classicissa kokonaistilanteeseen -12, joka oikeuttaa 54 reiän jälkeen jaettuun 11. sijaan.

Välimäki aloitti päivänsä vahvasti tehtyään viiden ensimmäisen reiän aikana kolme birdieä. Jatko ei ollut kolme alle -kierroksella yhtä vahvaa tekemistä, joskin kokonaisuus oli edellistä päivää vahvempi.

Vakuuttavaa alkukautta pelaava Välimäki loukkasi kentällä oikean ranteensa, ja käteen ilmestyi kierroksen aikana kinesioteippi.

”Viidennen reiän avauksessa oikea ranne otti osumaa, ja se hieman sekoitti peliä. Vähän vihloi kättä koko päivän lyönnissä”, hän sanoi.

Välimäki on tovin aikaa käyttänyt Callawayn Roguen sijaan Paradym-draiveria. Hän testasi Kalle Samoojan Paradymia Abu Dhabissa ja lainasi mailaa viimeiselle kierrokselle. Yhteistyö draiverin kanssa toimi hyvin Välimäen tehtyä päätöspäivänä uuden kenttäennätyksen.

Parissa seuraavassa kisassa bägissä oli vielä Rogue, mutta nyt hän pelaa vakituisesti uudella mallilla.

”Sillä pystyy lyömään vähän pidemmälle verrattuna entiseen draiveriin.”

Vaikka Välimäki putosi kisassa ensimmäisen kerran top 10:stä, on hän edelleen hyvissä asemissa korkeaa sijoitusta ajatellen. Kärki paineli lauantaina kovaa, ja ero paalupaikalle nousseeseen Thorbjørn Oleseniin (-18) venähti kuuteen lyöntiin. Sunnuntain huippusuorituksella kaikki on kuitenkin mahdollista, eivätkä viidettä sijaa jakavat pelaajatkaan ole kuin kahden lyönnin päässä.

Jatkoon päässeistä suomalaisista paremmin kolmannella kierroksella pelasi Kalle Samooja (-10), joka nousi tuloksellaan 67 jaetulle 17. sijalle, kahden lyönnin päähän Välimäestä.

Samoojan kierroksen tapahtumarikkain vaihe osui sisääntulon alkupuolelle, kun hän kuuden reiän jaksossa teki eaglen, kaksi birdieä ja yhden bogin. Etuysille turkulaiselle kirjattiin kaksi birdieä.

”Hyvä kiekka tähän rakoon. Tänään sain vältettyä virheitä ja oli stediä menoa tiiltä griinille. Avaustyöskentely oli varsinkin todella timanttista”, Samooja kertoi tiedotteessa.

Pientä petrausta hän kaipaa edelleen lähestymisiin.

”Vielä vaan pitäisi päästä lähemmäksi, niin saadaan pari napsua pois tuloksesta”

Thorbjørn Olesenilla on Thailand Classicin kärjessä kahden lyönnin etumatka toiseen tanskalaiseen Nicolai Højgaardiin sekä Saksan Yannik Pauliin (-16).

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)