Aikaeroon tottuminen ja erilaiset kentät vaativat totuttelua Australiaan matkanneelta Suomen amatöörijoukkueelta.
Jos mielii golfissa maailman huipulle, on syytä totutella ajatukseen, että kisamatkat suuntautuvat välillä myös Euroopan ulkopuolelle. Tätä arkea Suomen amatöörimaajoukkueisiin kuuluvat pelaajat ovat tällä hetkellä opettelemassa Australiassa, jossa he ovat peräti kuukauden mittaisella harjoitus- ja kilpailumatkalla.
Naisten maajoukkuepelaaja Katri Bakker kertoo, että matkan valmistelut alkoivat hyvissä ajoin ennen h-hetkeä. Vaikka mitään ihmeellistä ei valmisteluihin liittynytkään, piti matkan pituus silti ottaa huomioon kaikessa valmistautumisessa.
”Piti tarkkaan miettiä, että on kaikki lääkkeet ja kehonhuoltoon liittyvät jutut mukana, kun on niin pitkään reissussa. En ole ikinä ennen ollut kuukautta putkeen kisareissulla”, ensimmäistä kertaa Australiaan matkannut Bakker kertoo.
Helsingistä Hong Kongin kautta Melbourneen lentänyt maajoukkueryhmä oli kisapaikalla hyvissä ajoin ennen viime viikolla käytyä reissun ensimmäistä kilpailua. Yhdeksän tunnin aikaeroon totuttautuminen on oma prosessinsa, mikä ei ollut Bakkerille mikään helppo tehtävä.
”Olin ennen reissua viikon kipeänä, ja olin kipeänä vielä, kun tultiin tänne. Se vaikutti siihen, että kroppa oli aika sekaisin. Minulla meni varmaan viikko, että oli yhtä skarppina kuin ennenkin. Nyt ollaan onneksi terveinä.”
Aikaeron lisäksi paikalliset olosuhteet vaativat oman totuttautumisensa. Australiassa kentät ovat tunnettuja huippunopeista viheriöistään, ja tämän Bakkerkin on huomannut. Viime viikolla pelatun Australian Master of the Amateurs Championship -kilpailun näyttämönä toimineella Southern Golf Clubilla pelaajia odottivat juuri nopeat ja kovat griinit.
”Se kenttä oli minun mieleeni”, kilpailussa 16:nneksi sijoittunut Bakker sanoo.
Tällä viikolla suomalaiset pelaavat Sydneyssä, jossa mitellään Australian Amateur -titteleistä. Suomalaisista kilpailussa ovat Bakkerin lisäksi mukana Henni Mustonen, Markus Luoma, Jaapo Jämsä ja Tyko Tuohimaa. Kilpailu pelataan kahdella maineikkaalla kentällä, New South Wales Golf Clubilla ja St Michael’s Golf Clubilla.
Kuukauden mittaiseen reissuun mahtuu paljon kaikenlaisia tapahtumia, mutta suuremmilta kommelluksilta suomalaisporukka on toistaiseksi välttynyt. Illan kokkailujen yhteydessä on rakennettu tiimihenkeä, ja niissä on ollut hauskaa. Tämän viikon majoituspaikkakin saa Bakkerilta varauksettomat kehut.
”Se on tuossa ihan meren rannalla. Siellä on kiva käydä illalla kävelemässä ja ihailemassa auringonlaskuja. On kyllä tosi nättiä, ja luonto on kaunista.”
Nätit maisemat selkeästi sopivat Bakkerille, sillä hän on tiistaina käynnistyneessä Australian Amateurissa kahden kierroksen jälkeen komeasti kuudentena. New South Wales Golf Clubilla keskiviikkona pelattu 68 (-6) lyönnin kierros oli kova näyttö Espoon Golfseuraa edustavalta Bakkerilta.
Australian Amateurin jälkeen suomalaiset pelaavat vielä kaksi kisaa Australiassa. Kotiin he palaavat tammikuun lopulla.