16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

PGA Tourille merkittävä ”erävoitto” – LIV Golfin pelaajilla ei ole asiaa FedEx Cupin finaalisarjaan

PGA Tourin pudotuspelit eli FedEx Cupin playoffit alkavat torstaina Memphisissä ilman LIV-kiertueen kisoissa mukana olleita pelaajia. Kuva: Getty Images

Laajempaa haastetta alettaneen puida oikeudessa vasta syksyllä 2023.

Liittovaltion tuomari päätti San Josessa Kaliforniassa tiistaina, että kolme PGA Tourilta syrjäytettyä LIV Golf -kiertueen pelaajaa eivät saa osallistua torstaina alkaviin FedEx Cupin playoff-kilpailuihin.

Kaksi tuntia kestäneessä kuulemisessa pohdittiin pelaajien esittämää pelikiellon väliaikaista purkua. Tuomari Beth Labson Freeman päätti, että Talor Gooch, Matt Jones ja Hudson Swafford tiesivät kilpailevaan LIV Golf -kiertueeseen liittymisen mahdolliset seuraukset, minkä vuoksi heille ei myönnetä poikkeuslupaa osallistua PGA Tourin pudotuspeleihin.

Tuomari katsoi, että kyseiset henkilöt ovat jo saaneet hyvän korvauksen pelaamisesta LIV Golf -kiertueella, joka on houkutellut pelaajia merkittävillä allekirjoitusbonuksilla ja 25 miljoonan dollarin turnauspoteilla. Hän myös totesi, etteivät pelaajien asianajajat ole pystyneet näyttämään toteen, että asia aiheuttaisi heille korjaamatonta vahinkoa.

Päätöksen myötä Gooch (FedEx Cupin pisteissä 20:s), Jones (65:s) ja Swafford (67:s) eivät pysty kohentamaan asemiaan FedEx Cupin playoffeissa, mikä samalla heikentää heidän mahdollisuuksiaan päästä ensi vuoden major-turnauksiin. Mahdollisuudet heikkenevät entisestään, mikäli LIV Golfin kilpailuista ei tulla myöntämään maailmanlistan pisteitä. Päätöstä asiassa odotetaan pikapuoliin.

Talor Goochin hieno kausi PGA Tourilla ei huipennu FedEx Cupin finaaleissa. Getty Images

PGA Tourin finaaliturnaukseen Tour Championshipiin pääsevät 30 pelaajaa saavat automaattisesti paikan vuoden 2023 kolmeen major-turnaukseen. Torstaina Memphisissä Tennesseessä alkavassa ensimmäisessä pudotuspeliturnauksessa FedEx St. Jude Championshipissä on mukana 121 pelaajaa. Toiseen playoff-kisaan otetaan 70 pelaajaa.

Päätös on merkittävä oikeudellinen voitto PGA Tourille, jonka 75 miljoonan dollarin FedEx Cup uhkasi jäädä Memphisissä TPC Southwind -kentällä kolmen LIV Golfin pelaajan varjoon.

Kolmen pelaajan vaade on erillään toisesta tapauksesta, jossa kymmenen pelaajaa nosti viikko sitten kanteen PGA Touria vastaan kilpailulainsäädännön rikkomisesta. Muun muassa Phil Mickelson ja Bryson DeChambeau väittivät, että heidät on syrjäytetty PGA Tourilta epäoikeudenmukaisesti ja että kiertue on käyttänyt monopoliasemaa kilpailevan kiertueen tukahduttamiseksi.

PGA Tour on kertonut olevansa jäsenjärjestö, jolla on säännöt ja määräykset, jotka pelaajat päättävät hyväksyä. Oikeuden kuulemisen yhteydessä tuomari  kertoi, että tapausta voitaisiin alkaa käsitellä aikaisintaan syksyllä 2023.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)

    Bogitaipar(i) says:

    ”…mikäli LIV Golfin kilpailuista ei tulla myöntämään maailmanlistan pisteitä”

    Ei kai nyt hyvänen aika tuollaisista pelleilykisoista myönnetä rankingpisteitä? Koko miesten golfia silmälläpitäen on harmillista tuollaisen kiertueen toteutuminen.

    Möllikkä says:

    Miten ne pelleilee? Heittääkö voltteja vai vitsejä kertpo?

    Huippu-urheilu on viihdettä muutenkin. Miten joku kutsukilpailu ketään haittaa? Tai jotkut pisteet? Jos harmittaa niin ei sitten seuraa. Siitä ei aiheudu tavikselle mitään vahinkoa joten en millään ymmärrä näitä kommentteja. Kysymys on PGAn rahoista mutta pitääkö meidän olla niistä huolissamme.