26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Perez ja Lee paalulla - Mickelson ruosteessa

Pat Perez suunnittelemassa avaustaan TPC San Antonion 12. reiällä. Kuva: © Getty Images

Pat Perez ja Danny Lee (68) jakavat kärkipaikkaa avauspäivän jälkeen pimeyden keskeyttämässä Valero Texas Openissa. San Antoniossa pelattavan turnauksen alku viivästyi sumun vuoksi reilut 2,5 tuntia, joten 45 pelaajaa joutuu jatkamaan ensimmäisen kierroksen loppuun perjantain puolella.

Myös 11 reikää pelannut Andrew Loupe on samassa neljä alle -tilanteessa.

”Aamulla oli todella viileää. Löin driving rangella palloja neljä vaatekertaa päällä”, Perez sanoi.

Sumuverhon estäessä auringonsäteet, lämpötila jäi vain kymmeneen asteeseen. Iltapäivällä päästiin jo helteen puolelle.

Perez teki päivän ensimmäisen ja ainoan boginsa TPC San Antonion 15. reiällä, mutta päätti kierroksensa upeasti kolmeen peräkkäiseen birdieen.

Puerto Ricon turnauksessa toiseksi kolme viikkoa sitten yltänyt Lee osoitti niin ikään hyvää puttipeliä kierroksen lopussa. 17. ja 18. reiän birdiet upposivat neljän metrin säteeltä. Lee voitti Yhdysvaltain amatöörimestaruuden vuonna 2008.

Mm. Will MacKenzie ja Seung-Yul Noh jakavat neljättä sijaa tuloksellaan 69. Kisan voittoa puolustava Skotlannin Martin Laird pelasi avauskierroksella par-tulokseen, 72.

Kisan seuratuin pelaaja Phil Mickelson oli torstaina ruosteessa. Tulos 77 jätti hänelle paljon mietittävää jatkoa ajatellen.

”Olen pelannut kotona hyvin, joten tällainen tulos oli kyllä pettymys”, Mickelson sanoi.

Hän missasi cut-rajan Honda Classicissa ja oli edellisessä kilpailussaan (Cadillac Championship) 16:s. Mickelson ei ole yleinen ilmestys San Antoniossa, sillä hänen ainoa esiintymisensä Texas Openissa on vuodelta 1992.

Lefty jatkaa samassa osavaltiossa valmistautumistaan Mastersiin, sillä hän on ilmoittautunut myös ensi viikolla pelattavaan Houston Openiin.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje