16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Palmer hurjassa puttivireessä TPC Bostonilla

Ryan Palmer luki puttilinjat virheettömästi Bostonin kisan avauskierroksella. Kuva: Getty Images

Ryan Palmerin avauskierrosta Deutsche Bank Championshipissä seuranneiden ei tarvitse pitkään miettiä, mikä oli hänen paras osa-alueensa perjantaina. Kahdeksan alle –tulos sisälsi vain 21 puttia, kun yhdeksän birdietä tehnyt pelaaja ei erehtynyt kertaakaan alle 4,5 metrin etäisyydeltä reiästä. Lukema 63 antaa Palmerille kahden lyönnin johdon ennen Keegan Bradleytä 18 reiän jälkeen.

”Ilman muuta yksi vuoden parhaista kierroksistani”, Palmer sanoi lehdistölle.

Palloaan 65 kertaa lyönyt Bradley sivusi kauden kovinta kierrostulostaan. Viikonvaihteen kisa on hänelle erityisen merkittävä, sillä USA:n kapteeni Tom Watson miettii parhaillaan kuumeisesti, ketkä kolme pelaajaa tulee saamaan villin kortin Ryder Cupiin.

”En aio sanoa sellaisia kliseitä, etten miettisi Ryder Cupia. Olen hyvin tietoinen, että kapteeni seuraa tekemisiäni herkeämättä. Itse asiassa nautin tästä tilanteesta”, Bradley sanoi.

Bradley ja Mickelson voittivat edellisessä Ryder Cupissa, Medinahissa, kaikki kolme otteluaan. Hän haluaa kaikin keinoin olla mukana syyskuun lopulla Gleneaglesissa pelatttavassa turnauksessa. ”Kun herään, ajattelen sitä (Ryder Cupia), kun olen kentällä, ajattelen sitä”, Bradley sanoi.

Webb Simpson, aussi Jason Day ja Chesson Hadley jakavat kolmatta sijaa tuloksellaan 66. Heistä myös Simpson kuuluu Watsonin tarkkailemiin pelaajiin.

Tuloksen 67 lyöneiden joukossa on muun muassa Ian Poulter, jonka hyvät esitykset Bostonissa tekisivät Euroopan kapteenin Paul McGinleyn tehtävän hieman helpommaksi. Vaikka kausi ei ole ollut Poulterille suotuisa, on hänen valintansa varsin perusteltua. Sen verran usein hän on ryöpyttänyt jenkkejä maailman kuuluisimmassa haasteottelussa.

Keegan Bradley janoaa paikkaa USA:n Ryder Cup -joukkueeseen. Kuva: Getty Images

Keegan Bradley janoaa paikkaa USA:n Ryder Cup -joukkueeseen. Kuva: Getty Images

Nuorisotähti Jordan Spieth aloitti tuplabogilla, mutta pelasi ensimmäiset yhdeksän reikää kolme alle, yhden eaglen ja kolmen bogin siivittämänä. Hänellekin tulos 67 avauskierroksella.

Phil Mickelsonin kierros oli varsinaista vuoristorataa. Korttiin ilmestyi kuusi birdietä, mutta myös neljä bogia, yksi tupla ja yksi tripla. ”Kunpa olisimme pelanneet pistebogia, siinä tapauksessa olisin ihan hyvin kuvioissa mukana”, hän sanoi.

Lefty tarvitsee lauantaina hyvän tuloksen varmistaakseen paikkansa 70 joukossa FedExCupin pisteissä, ja samalla pääsyn kauden kolmanteen pudotuspeliturnaukseen Denveriin.

Vaikka FedExCupissa taistellaan 10 miljoonan dollarin bonuspotista, tuntuu yhden jos toisen pelaajan mielessä olevan enemmän eräs toinen kilpailu, missä ei jaeta minkäänlaisia palkkioita. Kapteenit McGinley ja Watson jakavat Ryder Cupin villit kortit tiistaina, ja se ei voi olla vaikuttamatta pelaajien ajatuksiin.

Ryan Palmerin vakituinen caddie James Edmondson ei ole mukana Bostonissa. Hänen hyvän ystävänsä, Matt Kucharin caddien, Lance Bennettin puoliso, menehtyi tiistaina. Tämän vuoksi jotkut caddiet ja pelaajat pitivät perjantaina mustaa lakkia, jossa oli oranssinvärinen nauha.

”Kun hän ilmoitti halustaan jäädä kotiin, sanoin, älä huolehdi, tämä on vain golfia”, Palmer totesi.

Lähde: AP

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje