Nuorten ammattilaisten varainhankinnassa tukikilpailulla on todella iso rooli.
Oona Kuronen toivottaa osallistujat tervetulleiksi Tawast Golfin klubitalon rappusilla. On alkamassa syksyllä ammattilaiseksi siirtyvän Kurosen tukikilpailu, jossa kerätään varoja hänen Ladies European Tourin karsintamatkaa varten. Vaikka kalenterissa lukee syyskuu, on sää silti kesäisen aurinkoinen ja lämmin. Osa pelaajista on lähdössä kentälle shortseissa. Ihan kaikkia tukikilpailuja sää ei ole tänä kesänä suosinut yhtä hyvin, mitä sosiaalisen median kanavista on esimerkiksi ollut nähtävillä. Kuronen on kuulunut pitkään Suomen eturivin naisamatööreihin, ja hänellä on palkintokaapissa SM-mitaleita repullinen eri ikäluokista. Nyt on kuitenkin aika karistaa amatööriviheriöiden nurmet kengistä ja lähteä katsomaan, miten peli kantaa ammattilaiskentillä. Golf amatöörihuipulla on valmistanut Kurosta ammattilaisuuteen. Viimeisellä amatöörikaudellaan hän on kiertänyt ahkerasti ulkomailla pelaamassa. Vaikka Golfliitto tukee amatöörigolfareita rahallisesti, jää omasta pussista maksettavaa siitä huolimatta rutkasti. ”Tämän kauden budjetti on siinä 20–25 000 euron välillä”, Kuronen sanoo suoraan. Todennäköisesti silloin mennään kuluissa seuraaville kymmenluvuille. Tähän päälle on tulossa vielä LET:n karsintareissun kustannukset, jotka ovat melkoiset. Kuronen paljastaa, että pelkkä kilpailumaksu karsintaan on 1 500 euroa. ”Karkeasti laskettuna koko reissun kustannukset ovat noin 4–5000 euron luokkaa lentoineen, majoituksineen ja ruokineen.” Tämä huomioiden tukikilpailusta kertyvät varat tulevat todellakin tarpeeseen, sillä nurkan takana odottaa myös jo ensimmäinen kausi ammattilaisena, eivätkä kulut ole ainakaan pienentymässä. ”Todennäköisesti silloin mennään kuluissa seuraaville kymmenluvuille”, Kuronen arvelee. Monet pelaajat järjestävät varainkeruumielessä kilpailuja, joilla he keräävät kassaan täytettä seuraavaa kautta varten. Tukikilpailun rakentamistapoja on totta kai erilaisia, mutta pääsääntöisesti homma menee niin, että pelaaja järjestää 18 reiän kilpailun kotikentällään, ja kilpailun osallistujakatras koostuu tutuista yritysmaailman edustajista ja positiivisesti kilpagolfiin suhtautuvista oman seuran jäsenistä, ketkä haluavat olla tukemassa pelaajan taivalta maailmalle. Kurosen managerina toimiva Mirka Markkula on nähnyt vuosien varrella kuitenkin haasteita tukikilpailujen ympärillä. ”Viimeisen neljän vuoden aikana on näkynyt tosi iso droppi (pudotus) siinä, miten ihmiset osallistuvat näihin. Oma kokemukseni on, että tukikisoihin on vaikea saada väkeä mukaan. Se trendi on valitettavasti muussakin urheilun tukemisessa Suomessa tällä hetkellä”, Markkula toteaa. ”Urheilijoille näiden kilpailujen merkitys on kuitenkin valtava, etenkin näillä nuorilla, jotka ovat juuri siirtymässä ammattilaisiksi.” Tawast Golfissa Kurosen tukikilpailun joukkueet ovat siirtymässä hiljalleen kohti ykköstiitä. Yksi kilpailussa mukana olevista joukkueista on Qualtrain Ahonen Oy. Anssi Ahoselle tukikilpailuun osallistuminen on sydämen asia. ”Tämä on ensimmäinen kerta, kun omille golfvuosilleni osuu tällainen oman seuran pelaaja, joka tähtää ammattilaiseksi, niin haluan ehdottomasti olla pienellä panoksella mukana tukemassa”, hyväntuulinen Ahonen sanoo. Ahosen mainitsemat motiivit tukikilpailuun osallistumisen taustalla ovat varsin yleisiä muidenkin pelaajien kohdalla. Juuri näitä henkilöitä ja tukijoita suomalaispelaajat ovat kipeästi vailla, jotta pelit kansainvälisillä kiertueilla ovat ylipäänsä mahdollisia. Kaikki ryhmät on saatu Tawastissa liikkeelle, ja Kuronen lähtee valmistautumaan Beat The Oona -väylälle, jossa kilpailijat pääsevät haastamaan hänet Tawastin 9. reiällä. Jos onnistuu kukistamaan hänet, saa palkinnoksi Kurosen signeeraaman pelipallon. Se voi joskus tulevaisuudessa olla vaikka kuinka arvokas pallo, jos Kurosen tie vie tähtiin.Pelaajat tiukassa
Oman seuran pelaajan tukena
Lisää aiheesta
Tilaa Golfpisteen uutiskirje

