16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Olympialaiset

Rory McIlroy myöntää olleensa ”jokseenkin väärässä” olympiagolfista

Olympialaisista vetäytynyt Rory McIlroy kertoo olevansa iloinen, että hän oli ”jokseenkin väärässä” olympiagolfista ja lajin menestysmahdollisuuksista olympialaisissa.

Rory McIlroy oli yksi olympialaisista zika-viruksen takia vetäytynyt top 20 -pelaaja. Turnauksesta vetäytymisen lisäksi McIlroy arvosteli aiemmin rankasti olympiagolfia, ja kertoi katsovansa olympialaisia, mutta ”vain lajeja, joilla on väliä”, kuten yleisurheilua ja uintia.

Vastoin McIlroyn odotuksia olympiagolf oli kuitenkin menestys, ja tämän myötä myös McIlroy on kääntänyt kelkkansa. Aiemmista puheistaan huolimatta pohjoisirlantilainen oli seurannut olympiagolfia, ainakin miesten kilpailun lopun.

PGA Tourin playoffien The Barclays -turnauksen lehdistötilaisuudessa McIlroy myönsi olleensa jokseenkin väärässä olympiagolfista:

”Kun näin golfin yleisömäärän, ja sen kuinka hyvin golf otettiin vastaan, olin iloinen, että olin jokseenkin väärässä asiasta.”

McIlroy kertoi, että hän ajatteli ennen turnausta golfin katoavan olympialaisten runsaaseen lajikirjoon ja jäävän näin hieman varjoon koko tapahtumassa.

”Olin todella positiivisesti yllättynyt golfin saamasta huomiosta ja turnauksien menestyksestä. Golfia oli seuraamassa enemmän ihmisiä kuin yleisurheilua. Se oli hienoa nähdä”, The Barclays -turnaukseen valmistautunut golfari kommentoi.

”Vaikutti siltä, että turnauksessa oli loistava tunnelma. Golfin liput taisivat olla myös halvimpien lippujen joukossa ja luulen, että se rohkaisi ihmisiä menemään katsomaan golfia.”

McIlroyn mielestä olympiakullan voittanut Englannin Justin Rose oli oikea voittaja olympiaperheeseen palanneelle golfille.

”Justin oli todella hyvä voittaja. Hän oli innoissaan olympiagolfista alusta alkaen ja todella myös odotti turnausta ja mahdollisuutta pelata olympialaisissa.”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)

    MizunoX says:

    Rory on saanut poliittista neuvontaa Paavo Väyryseltä, jonka takki kääntyy siihen suuntaan mistä poliittinen tuuli puhaltaa.

    Lukija172 says:

    On se hienoa, että joku uskaltaa tunnustaa olleensa väärässä!

    gloffare says:

    Olihan se hieno kisa..

    Koko neljän päivän pelaaminen kulminoitui viimeiselle greenille..ja kiistämättä myös kahden absoluuttisen huippupelaajan taisteluksi. Myös Kuchar’in upea kiri oli hieno elementti Rosen ja Stensonin kamppailun ohella.

    Todennäköisesti kisan huipennus jäi monien golfarien ja muidenkin katsojien muistiin pidemmäksi aikaa. Kisan arvoa vielä lisää se että voitosta pelataan ainoastaan neljän vuoden välein. Ehkä sekin ettei voittaja saa suoranaista rahapalkintoa..

    Tottahan voitto tuo menestyneille rahallista hyötyä välillisesti. Kisaa katsoi huikea katsojamäärä muita kuin golfin harrastajia.

    Näin golfmarkkinoille syntyi aivan uutta kasvupotentiaalia ja ketkä olisivatkaan parempia kasvoja sen realisoinnin taustalla kuin em. olympiamitalistit?