16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Olympialaiset

Riossa: brasilialainen kannatuskulttuuri on armotonta

Brasilalaiset kannustavat villisti omiaan ja tekevät myös kaikkensa häiritäkseen vastustajan suoritusta. Etenkin argentiinalaiset saavat osakseen kovaa kohtelua.

Golf ei ole arvostelulaji, ja hyvä niin. Kun paremmuus mitataan lyönneissä, tulos on selvä ja se on helppo hyväksyä mukisematta. Arvostelulajeissa tilanne on toinen ja liian usein päätökset aiheuttavat epäselvyyttä.

Amatöörinyrkkeilyssä, tai nykyisin olympianyrkkeilyssä, sillä mukaanhan huolitaan jo ammattilaisiakin, voittaja ratkaistaan tuomareiden päätöksellä, ellei ottelussa nähdä tyrmäystä. Tuomiosta ei voi valittaa, vaikka välillä toivoisi, että voisi.

Maanantaina oteltiin 98 kilon sarjan loppuottelu, jossa voiton vei Venäjän edustaja hävittyään ottelun ilmiselvästi kaikkien muiden paitsi tuomareiden mielestä. Yleisö reagoi tilanteeseen buuaamalla yhteen ääneen kymmenisen minuuttia.

Tilanne oli epämukava kaikkien kannalta, myös voittaja, sillä eihän urheilija ole vastuussa tuomareiden päätöksestä. Hänen unelmansa olympiavoista täyttyi, mutta äärimmäisen tylyssä ilmapiirissä.

Keskiviikkona amatöörinyrkkeilyn kattojärjestö AIBA onneksi havahtui ja lähetti useita tuomareita kotiinn, koska ei ollut tyytyväinen tuomioihin. Se ei kuitenkaan enää auta niitä urheilijoita, jotka ovat joutuneet kyseenalaisten tuomioiden kohteeksi.

Brasilialainen yleisö on äänekästä ja armotontakin. Vastustajalle buuataan kovaäänisesti niin nyrkkeilykehässä kuin yleisurheiluareenallakin. Seiväshyppääjä Renauld Lavillenie jäi hopealle isäntämaan Thiago Braz napattua yllätysvoiton. Kun ranskalainen valmistautui viimeiseen yritykseensä, buuasi yleisö hänelle korviavihlovasti.

Lavellenie reagoi yleisön käytökseen voimakkaasti ja vertasi osakseen saamaansa kohtelua Jesse Owensin Berliinin olympialaisissa 1936 kohtaamaan vastaanottoon. Se saattoi olla ylilyönti. Brasilialainen yleisö reagoi siihen buuaamalla ranskalaiselle myös palkintojen jaossa. Maassa maan tavalla, mutta toinen käytös ei kuulu olympialaisiin.

Osansa brassien antipatioista sai myös argentiinalainen nyrkkeilytuomari. Kun hänet esiteltiin, kunnioitti yleisö hänen läsnäoloaan ja työpanostaan buuaamalla.

Argentiinan ja Brasilian välillä tuntuu vallitsevan selvästi havaittava vastakkainasettelu. Tilanne on vähän samanlainen kuin Suomen ja Ruotsin välillä, mutta eteläamerikkalaisella intohimolla ryyditettynä.

Olen keskustellut ilmiöstä niin argentiinalaisten kuin brasilialaistenkin kanssa. Brassien mielestä syynä on se, että argentiinalaiset ovat liian ylpeitä. Argentiinalaisten mielestä syynä on se, että brasilialaiset ovat liian ylpeitä.

Vihanpidonkin muotoja saava vastakkainasettelu näkyy selvästi etenkin maanosan ykkösurheilulajin eli jalkapallon yhteydessä, mutta myös muissa lajeissa.

Ursula Wikström 170816Yleisön käyttäytymisestä voi olla montaa mieltä, mutta tunnelmaa kisapaikoilla ainakin riittää. Naisten golfkilpailu pyörähti käyntiin suomalaisten osalta pari tuntia sitten. Yleisöä on paikalla mukavasti ja suomalaisia hellittiin muunkin kuin sään puolesta, kun Ursula Wikström aloitti kilpailunsa erinomaisesti.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje