20.– 27.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][22]
KilpailuaSuomalaista
Olympialaiset

Riossa: Brasilia on aurinkoa ja jalkapalloa, mutta mitä muuta?

Brasilia ja Rio ovat Suomesta kovin kaukana. Jonkinlaisia mielikuvia meillä maasta ja kaupungista kuitenkin on. Vajaan parin viikon aikana osa käsityksistä ja ennakkoasenteista vahvistui, osa murentui. Ajattelin matkan loppumetreillä luoda pienen katsauksen siihen, miten stereotypiat kestivät kisavieraan tarkastelussa.

Golf on Brasiliassa pieni laji

Yli 200 miljoonan asukkaan maassa on alle 80 golfkenttää, jotka ovat pääosin yksityisiä. Harrastaminen on kallista, eikä tavallinen kansa kovin hyvin tunne koko lajia. Ikävän kääntöpuolen tästä sai kokea Brasilian Victoria Lovelady, jolle määrättiin yhden lyönnin rangaistus hitaasta pelistä naisten olympiaturnauksessa.

Kotiyleisö kannusti pelaajaa turhan innokkaasti myös silloin, kun hän valmistautui lyöntiinsä. Yleisön innokkuus ei Loveladya auttanut, vaan maksoi yhden lyönnin, kun pelaaja joutui useaan kertaan aloittamaan valmistautumisensa alusta. Paremmin lajin tunteva yleisö olisi tukenut pelaajaa antamalla hänelle työrauhan.

Positiivista lajin kehityksen kannalta oli kuitenkin se, että golf kiinnosti myös paikallista yleisöä. Ehkä vetovoimaan vaikutti se, että muista olympialajeista poiketen golfia saa katsoa koko päivän rauhallisessa ja luonnonläheisessä ympäristössä.

Maan lajikulttuurin ohuudesta kertoo se, että sen kolmesta olympiagolfarista vain Victoria Lovelady ei ole saanut oppiaan kotimaansa rajojen ulkopuolella.

Adilson Da Silva on asunut ja kilpaillut pitkään Etelä-Afrikassa ja Miriam Nagl muutti Saksaan jo 8-vuotiaana. Nagl myös edusti Saksaa vuoteen 2015 asti, mutta vaihtoi synnyinmaansa väreihin vuosi ennen Rion kisoja.

Vain jalkapallolla on merkitystä

Jalkapallo on ykköslaji, se on selvä. Vuoden 2014 mm-kisapettymys on musertava, ja sen jälkeen kerrottiin joidenkin brassien kyllästyneen maajoukkueen pelien seuraamiseen. Sitä oli vaikea havaita, kun Brasilia kukisti Saksan olympiafinaalissa lauantaina. Ottelutilanteiseen eläydyttiin varsinkin rangaistuspotkukilpailun aikaan niin vahvasti, että melu baareista, kaduilta ja kodeista kuului kauaksi.

katsomo_naisten vika päiväKyllä brasseja silti muukin urheilu kiinnostaa. Lentopallo ja beachvolley eritoten, mutta myös muut lajit. Maalla on vahvat perinteet esimerkiksi kamppailu-urheilussa, josta se napsi Rion kisoissa useita mitaleja.

Brasilia menestyi kisoissa kaiken kaikkiaan hyvin. Se voitti yhteensä 19 mitalia, joista kultaisia oli seitsemän. Lajikenttä oli laaja, sillä mitaleita tuli jalkapallosta, judosta, yleisurheilusta, nyrkkeilystä, taekwondosta, lentopallosta, beachvolleysta, purjehduksesta, ammunnasta, voimistelusta, melonnasta ja avomeriuinnista. Arvostuksessa miesten jalkapallon ja lentopallon kultamitalit pesevät muut mennen tullen.

Rio on kaunis kaupunki

On ja ei. Maan luonto on uskomattoman monimuotoinen. Rion viehätysvoima perustuu pitkälti uljaisiin rantoihin sekä joka puolella jyrkkinä kohoaviin vuoriin ja kukkuloihin. Kaupungin arkkitehtuuri on kuitenkin monilta osin rumaa. Keskustan alueella on vähän vanhoja rakennuksia ja uudempi arkkitehtuuri nojaa rujonnäköiseen betonirakentamiseen. Köyhemmillä asuma-alueilla julkisesta tilasta kukaan ei pidä huolta.

Kisakentän viereen nousevat massiiviset kerrostalot ovat hyvä esimerkki Riolle tyypillisestä koruttomasta arkkitehtuurista.

Kisakentän viereen nousevat massiiviset kerrostalot ovat hyvä esimerkki Riolle tyypillisestä koruttomasta arkkitehtuurista.

Luonnosta suurkaupungin alueella saa nauttia harvassa paikassa. Rannat ovat poikkeus ja Riossa ne ovat kovassa käytössä. Rauhaa ja omaa yksityisyyttä Riossa on tarjolla vähän, jos ollenkaan. Golfille se on suuri mahdollisuus. Golfkentällä yksityisyyttä ja luontoa on tarjolla neljän–viiden tunnin ajan.

Brassit ovat huoletonta mañana-kansaa

Eivät ainakaan Riossa. Infrastruktuuri toimii yllättävän hyvin ja asiat tapahtuvat ajallaan. Aikakäsitys ei tietenkään ole pohjoiseurooppalaisen tiukka. Vielä taloudellisen alamäen jälkeenkin maa on maailman yhdeksänneksi suurin talous, se vaatii jonkin verran organisoituneisuuttakin.

Parannettavaa toki riittää. 2000-luvulla tuntuu käsittämättömältä, että avoviemärit ovat edelleen osa Rion arkea.

Mielikuvat jatkuvasta iloluonteisuudesta ja läpi yön jatkuvista juhlista kannattaa nekin kuopata. Arki on arkea Riossakin. Ihmisten avuliaisuus on kuitenkin ylitsepursuvaa. Kun hetken pyörii eksyneen näköisenä, tarttuu brasilialainen toimeen ja tarjoaa apuaan. Lopuksi taputetaan olalle ja muistutetaan, että ”olethan varovainen.”

Kielitaitoa harvalla kuitenkaan on. Jollain ilveellä asiat sentään yleensä saadaan toimitettua. Maan koulujärjestelmä ei taida panostaa tarpeeksi kielten opiskeluun, mutta kun tapaa hyvää englantia puhuvan ihmisen, puhuu hän yleensä muutamaa muutakin kieltä.

Brasilia on turvaton maa

Varmasti on, mutta kisojen aikaan se ei sitä ollut joitain poikkeustapauksia lukuun ottamatta. Kääntöpuoli oli se, että armeijan ja poliisin läsnäolo kisapaikoilla ja kaupungilla muistutti jatkuvasti kroonisista puutteista perusturvallisuudessa.

CopacabanaTuristina Riosta näki yleensä vain kiillotetun julkisivun. Ei koko Brasilia silti rikoksen pyörteessä elä, pääosa kansasta elää arkeaan siinä missä muuallakin.

Zikavirus ja muut taudit ovat varmasti uhka kesäaikaan ja tietyillä alueilla, mutta suurkaupungeissa uhka on olematon. Yleinen siisteys on suhteellisen hyvää ja sitä zikavirusta varten tarvittaisiin muutama hyttynenkin.

Liikenne on kaaos

Kisojen aikaan kuljetukset suorituspaikoille toimivat moitteettomasti. Muulloin taitaa olla toisin. Ruuhkat ovat pahimmillaan järjettömiä ja joukkoliikenteen suurin ongelma on olematon metroverkko. Ihmismassat ovat valtavia. Kun on sulloutunut jonon jatkeena täpötäyteen metroon ja matkustanut sillä kaksi tuntia, huomaa katutasolle noustuaan olevansa edelleen keskellä ihmisvilinää. Olympialaisten perinnöksi voidaan sentään laskea Barra de Tijucan alueelle kulkeva uusi metrolinja.

Liikenneonnettomuuksien määrässä Brasilia on surullinen tapaus. Naisten kilpailusta palatessamme jouduimme todistamaan tätä bussin ikkunasta, viereisellä kaistalla makasi nuori motoristi verilammikossa katkennutta jalkaansa pidellen.

Ulkonäkö on brasilialaisille tärkeää

Ehkä samba-karnevaalien aikaan, mutta katukuvassa ylipyntättyjä ihmisiä näkee harvoin.

Ikuisen auringon maa

Riossa on nyt talvi. Se tarkoittaa ajoittaista sadetta ja joskus noin 15 asteeseen painuvaa lämpötilaa. Kauniina päivänä elohopea nousee herkästi yli 30 asteen. Maan pohjoisosassa, lähempänä päiväntasaajaa on vielä kuumempaa.

Olympialaiset olivat Brasilialle tärkeä tapahtuma

Huolimatta kaikista varjopuolista Rion kisat olivat onnistuneet. Investoinnit olivat valtavia, monen mielestä liiankin suuria, mutta se on enemmän mammuttitaudista kärsivän olympialiikkeen kuin kisaisännän vika.

Brasilialaiset ovat ylpeitä maastaan. He elivät vahvasti mukana ja kannustivat omiaan, välillä vastustajien kustannuksella. Etenkin eurooppalaisen median negatiivinen kirjoittelu harmitti kovasti paikallisia ihmisiä, sillä he halusivat järjestää toimivat kisat, toivottaa turistit tervetulleeksi ja näyttää palan parasta Brasiliaa. Siinä he mielestäni onnistuivat.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje