16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Olympialaiset

Noora Tamminen tuskastui hitaasta kierroksesta

Rion turnauksessa keskiviikkona tuloksen 73 pelanneen Noora Tammisen pelihuumori oli koetuksella viisi ja puoli tuntia kestäneellä kierroksella.

Noora Tamminen jakaa Rion olympiaturnauksessa ensimmäisen pelipäivän jälkeen sijaa 39. Hän pelasi keskiviikkona tuloksen 73 (+2). Tuloskorttiin kirjattiin kaikkiaan kolme birdieä, kolme bogia ja yksi tupla.

”Ei jäänyt tästä hyvä maku, oli shokkialku, kun tein kakkoselle bogin. Pallo oli vedessä ja löin sieltä, kun en halunnut ottaa droppia, josta olisin joutunut niin paljon kauemmas lipusta”, 25-vuotias Tammer-Golfin kasvatti sanoi.

Tamminen pelasi itselleen useita hyviä birdie-paikkoja, mutta puttipeli ei kulkenut toivotulla tavalla. Kierroksen päätteeksi hän onnistui kuitenkin upottamaan birdien viimeisellä viheriöllä.

”On hyvä, että sieltä saa yhden plussan pois, se helpottaa huomista vähäsen.”

”Lyöminen oli koko päivän hyvää. Löin kaksi huonoa lyöntiä, joista toisesta tuli se tupla. Hyvä peli on siellä olemassa, ja uskon että tästä saadaan vielä jotain aikaan. Huomenna voi lähteä hyökkäämään eikä tarvitse himmailla.”

Oman vaikeutensa kierrokseen toi se, että kierros venyi peräti viiden ja puolen tunnin mittaiseksi.

”Tämä oli varmaan pisin kierros ikinä. En tajua, miten tuolla kentällä voi saada näin paljon aikaa kulumaan. Fiilis menee, kun joutuu jokaista lyöntiä odottamaan. Sää oli hyvä, eikä kenttä ollut tänään erityisen vaikea. Nyt täytyy mennä hiomaan puttia paremmaksi.”

Tamminen starttaa toisella kierrokselle torstaina kello 14.52 Suomen aikaa, Ursula Wikströmin lähtöaika on kello 16.25.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje