26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Olympialaiset

IGF uhkaa siirtää Tokion olympialaisten golfturnaukset toiselle kentälle

Kasumigaseki Country Club ei vaikuta olevan halukas luopumaan naisjäsentensä rajoitetusta pelioikeudesta.

Olympiagolfin ympäriltä kuuluu jälleen kummia. Tällä kertaa keskustelun aiheena eivät ole urheilijat, vaan kisakentäksi valittu Kasumigaseki Country Club, jonka naisjäseniä syrjivät säännöt ovat nousseet valokiilaan.

Klubin hallitus kokoontui tiistaina keskustelemaan kentän jäsenpoliitikasta, johon vuoden 2020 kesäolympialaisten järjestelykomitea ja Kansainvälinen golfliitto ovat toivoneet pikaista muutosta. 15 jäsenen hallitus ei kuitenkaan löytänyt tässä vaiheessa vaadittavaa yksimielistä ratkaisua asiaan.

Kansainvälisen golfliiton varapuheenjohtaja Ty Votaw sanoi, että klubin päätös saattaa merkitä olympiagolfin turnauskentän vaihtumista.

”IGF on esittänyt selvästi Tokion kisojen järjestelykomitealle ja Kasumigaseki Country Clubille olympialiikkeen edellyttämät ehdot turnausten järjestämiseksi kyseisellä kentällä. Jos klubi ei muuta sääntöjään, me emme voi tukea Kasumigasekia olympiagolfin isäntänä”, hän sanoi.

Klubin hallituksen puheenjohtaja Kiichi Kimura kertoi, että tilanne on saattanut hänet ja muut hallituksen jäsenet hankalaan paikkaan.

”On todella hämmentävää, minkälainen kiusankappale tästä asiasta on kehittynyt”, hän sanoi.

Ongelman taustalla on sääntö, jonka mukaan naisjäsenet eivät saa pelata Kasumigasekissa sunnuntaisin sekä tiettyinä pyhäpäivinä. Asian nosti alun perin esille Yuriko Koike, josta tuli viime kesänä Tokion ensimmäinen naiskuvernööri. Hän vaati Kasumigasekia kiirehtimään naispelaajilleen tasavertaiset jäsenoikeudet.

”Minusta on todella epämukavaa, että naisille ei suoda mahdollisuutta täyteen jäsenyyteen. Kentän pitäisi olla avoin kaikille”, Koike sanoi.

Kansainvälinen olympiakomitea otti asiaan liittyen yhteyttä Kansainväliseen golfliittoon, joka ei vielä tuolloin ollut tietoinen Kasumigaseki Country Clubin naisia syrjivästä jäsenpolitiikasta.

Sikäläinen yleishyödyllinen golfjärjestö, Japan Golf Council tunnetaan halustaan modernisoida lajin vanhoillisia tapoja maassa. Sen kerrotaan tehneen alustavia tunnusteluja, jotta olympiaturnaukset saataisiin mahdollisesti siirrettyä Kasumigasekista läheiselle Wakasu Golf Linksille.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

    Jonsse says:

    Eniten tästä artikkelista puuttuu ”miksi?” Miksi Kasumigasekissa on naisilta kiellettyä pelata sunnuntaisin ja juhlapyhinä?

    Ehdottomasti puollan yksityisten golfklubien omaa määräysvaltaa valita asiakkaansa, aika jättää vanhoeelliset ajatusmaailmat taakseen ihan tarpeeksi nopeasti. Tämä vaan tuntuu niin päättömältä.

    Toiselle kentälle vaan jos tuollaisia sääntöjä ylläpidetään. Olisi olympiahengen vastaista järjestää turnaus kyseisellä kentällä.