Lindell teki jo hyvää nousua, kunnes vaisu takaysi pudotti sijoitusta.
Oliver Lindell pelasi kaksijakoisen kierroksen Arabiemiraateissa meneillään olevassa Ras Al Khaimah Championshipissä. Hän pelasi kolmannella kierroksella tuloksen 71, ja on 54 reiän jälkeen jaetulla 45. sijalla kokonaistilanteessa -3. Lindell ja ryhmän muut jäsenet Jason Scrivener ja Kristoffer Reitan aloittivat kierroksen hyvin, mutta porvoolainen ei pysynyt pelikavereidensa kelkassa toisella kenttäpuoliskolla. Kierrostaan etuysin jälkeen kolme alle ollut Lindell pelasi sisääntulon +2, ja nousu katkesi. ”Tänään oli viikon parasta lyömistä. Pari kertaa arvioin pallon makuun raffista väärin, ja lähti flaijeri (pallossa on normaalia vähemmän alakierrettä, kun lavan ja pallon välille ei synny kitkaa), mutta suurin haaste oli griineillä”, tuloksen 71 pelannut Lindell kertoi. ”Putteja pitää saada sisään, mikäli haluaa pelata alhaisen tuloksen. Sain siitä tänään hyvän koulutuksen vierestä”, Lindell mietti. DP World Tourin ohjelmaan kuuluvaa 2,5 miljoonan dollarin turnausta johtaa Alejandro del Rey (-16). Englannin Marcus Armitage hiostaa espanjalaista kahden lyönnin päässä. Kolmantena pyöränä päätöspäivän kärkiryhmään liittyy Lindellin kanssa lauantaina pelannut Jason Scrivener (-9). Hän jakaa kolmatta sijaa Etelä-Afrikan Shaun Norrisin ja Ranskan David Ravetton kanssa. Oliver Lindell, Uuden-Seelannin Ryan Fox ja Skotlannin Connor Syme aloittavat neljännen kierroksen sunnuntaina kello 7.06 Suomen aikaa. Uutista päivitetty kello 16.40.Lisää aiheesta
Tilaa Golfpisteen uutiskirje
Artikkelin kommentit (7 kpl)
Oma kommentti
Asenne säilyy hyvänä. Ei selittelyjä eikä uhoamista. Tuossa porukassa olisi Top 40 hyvä saavutus. Pelikaverit onnistuivat nyt paremmin. Heidän pelistä oppii oikealla asenteella.
Toivotaan, että Pulkkanen löytää pelinsä ja Ruuska nousee takaisin CT:ltå DPWT:lle. Suomen kärki on valitettavasti kovin kapea.
Tai itseasiassa kärki on leveä mutta jenkeissä 🙄
Oliverilla nyt kaksi samsnkaltaista kisaa heti putkeen ja melko vaatimattomat vastustajat. Yksi top-10 olisi hieno juttu näistä.
No ainakin miehissä se on kyllä kapea, Tanskalaisista ja Ruotsalaisista n kymmenellä on DP pelioikeus, Norskeillakin taitaa olla Suomalaisia enemmän. Eikä PGA tourin mukaanottaminen yhtään paranna asiaa.
Huolestuttavaa on että näiden kortin omaavien takana ei ole hirveästi uusia tuloillaan, varsinkaan nuoria. CT n pelaajien kansallisuudet kertovat samaa, olemme muita Pohjoismaita pahasti perässä.
Tavoite tänä vuonna on varmaankin työpaikan varmistaminen. Nyt projekti on lähtenyt hyvin liikkeellä. Todennäköisesti noita Top 10 sijoituksiakin tulee kun DPWT siirtyy Eurooppaan.
Ero CT:n kärkipelaajilla ja DPWT:n keskikastin pelaajien välillä ei ole suuri. Uutta on kuitenkin suuri yleisö ja vaikeammat kentät.
PS. Nuo OWGR Top 200 pelaajat ovat jo kovaa porukkaa.
Enpä usko, että Eurooppaan siirtyminen tuo paljon helpotusta. Yleensä pelaajien taso Euroopan kisoissa vain kovenee.
Kentät on vaikeempia kyllä + pääsääntöisesti uusia Oliverille , mikä tuo oman lisähaasteensa. CT:n rahalistan kautta DPWT:lle kortin lunastaneet saavat onneksi riittävästi pelipaikkoja kortin säilyttämiseen. Ja eiköhän niitä top-kymppejäkin tule kun peli loksahtaa kohilleen. Niitä kyllä vaaditaankin kortin uusintaan.
👆👍