16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LET Access Series

Näytön paikka

Krista Bakker on mukana Suomen LETAS-kilpailussa kolmatta kertaa.

Hill Siden Valley-kentällä Vihdissä käynnistyy perjantaina kauden merkittävin kotimaassa pelattava naisten golfkilpailu HLR Golf Academy Open. Kilpailun 50 000 euron suuruinen palkintopotti on LETAS-kiertueen suurin yhdessä Turkin osakilpailun kanssa.

Se on houkutellut mukaan täyden 120 pelaajan fieldin, joka ei LETAS-kiertueella ole tällä kaudella ollut itsestään selvyys.

”Kisan ajoitus ei ollut sattuma, vaan alusta asti halusimme saada mukaan mahdollisimman paljon suomalaisia huippupelaajia. Tänä vuonnakin Hill Sidessa ovat kaikki huiput lukuun ottamatta Minea Blomqvit-Kakkoa ja Noora Tammista, jotka pelaavat samaan aikaan LET:n kisaa Skotlannissa”, Kilpailun järjestämisestä suuren vastuun kantava Jari Ronkainen sanoo.

Kilpailuun starttaa nelisenkymmentä suomalaispelaajaa, joista 11 on ammattilaisia. Mukana nähdään myös Hanna-Leena Ronkainen, joka tosin lähtee kilpailuun lähes kylmintään ilman harjoittelua. Järjestelyvastuullisena päivät ovat niin kiireisiä, että edes pro am -kisaan ei löytynyt aikaa.

”Kisan osuminen päällekkäin LET:n Skotlannin kisan kanssa on harmillista, mutta viikkoa aiemmin pelattiin Erkko Trophy ja kaksi viikkoa sitten Vacon Open. Emme myöskään halunneet siirtää kisaa myöhempään syksyyn”, Jari Ronkainen sanoo.

Yksi kisan mielenkiintoisimpia nimiä on ensimmäistä täyttä kauttaan ammattilaisena pelaava Krista Bakker. Hän aikoo keskittyä loppukaudella LET:n kilpailuihin ja pelioikeuden uusimiseen, mutta on innoissaan tulevasta viikonlopusta.

”On se hienoa päästä pelaamaan Suomessa kisaa. Kyllä tavoite on sijoitus kärkipäässä, tai se voitto. Mukana on paljon hyviä pelaajia, mutta kenttä sopii minulle”, Bakker sanoo.

Bakker on harjoitellut kesällä kotonaan Seinäjoella ja Kuortaneen urheiluopistolla. Syksyllä, kun golfkausi Suomessa loppuu, hän todennäköisesti harjoittelee toisessa kotimaassaan Hollannissa. LET:llä kausi jatkuu joulukuulle.

”Eka vuosi kiertueella on vähän opettelua, siihen nähden on mennyt ihan kivasti. Olen saanut kauden mittaan lisää varmuutta, mutta puttaamista minun pitää parantaa reilusti. Sillä se tulos tuolla tehdään”, sanoo Bakker, jonka paras sijoitus LET:n kilpailuissa kuluvalla kaudella on yhdeksäs.

Rahalistalla hän on sijalla 86, kun 80 parasta saa pelioikeuden ensi kaudelle.

Pääkiertueelle jo ensi vuonna

HLR on tehnyt aiesopimuksen Naisten Euroopan kiertueen kanssa ensi vuonna järjestettävästä LET:n kilpailusta. Ronkaisen mukaan sopimusta Hill Siden kanssa ei vielä ole, mutta halukkuutta yhteistyön jatkamiseen on edelleen molemmilla osapuolilla.

”LET:n kisan suhteen mahdollisuus on fifty-fifty. Rahoituksesta noin 40 prosenttia on olemassa, mutta nimisponsorin kanssa neuvottelut ovat edelleen kesken. Potentiaalinen yhteistyökumppani on Vihdissä paikan päällä tutustumassa tapaamme järjestää kilpailu, joten tämä on meille näytön paikka”, Jari Ronkainen sanoo.

Hän arvioi, että LET-kisan kokonaisbudjetti liikkuisi 400 000 euron tietämissä. Tällä kaudella LET:n kilpailuiden palkintopotin minimi on 250 000 euroa, mutta ensi kaudeksi se on mahdollisesti nousemassa 300 000 euroon.

Ronkainen on asian suhteen epäilevällä kannalla, sillä yleinen taloustilanne ei ole kohenemassa lyhyellä aikajänteellä ja LET:llä on jo nykyisellä kustannustasolla ollut hankaluuksia saada kisakalenteriinsa tarpeeksi tapahtumia.

Ronkainen myöntää, että katsojien kannalta Vihdissä, noin 40 minuutin ajomatkan päässä Helsingistä sijaitseva Hill Side on yhtä haasteellinen kuin Vacon Openia isännöivä Kytäjäkin.

Mielenkiinnon lisäämiseksi katsojille on järjestetty erilaisia kilpailuita sekä makkaran grillausta. Lapsille on lisäksi pomppulinna sekä mahdollisesti myös Golfliiton tapahtumista tuttu Golfzilla. Tapahtuman markkinointi on keskitetty paikallismedioihin. Virallista www-sivustoa tapahtumalla ei ole, vaan sellaisena toimii Facebook-sivu (www.facebook.com/HLRopen).

Kilpailu käynnisty perjantaina ja päättyy sunnuntaina. Suomalaiset eivät ole yltäneet kilpailussa aiempina vuosina voittokamppailuun. Vuosi sitten kisan voitti Tanskan Nicole Boch Larsen. Paras suomalainen oli sijalle kuusi sijoittunut Oona Vartiainen. Kaksi vuotta sitten paras oli Norjan Cecilie Lundgreen. Linda Henriksson oli tuolloin parhaana suomalaisena kolmas.

Sami Sarpakunnas

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)

    Sponsori itsekin says:

    Golfkisan seuraaminen paikanpäällä on todella tylsistyttävää. Sentakia erialaisia oheistoimintoja ja virikkeitä tulee keksiä kaiken ikäisille. Toinen juttu on se näkyvyys. Paikanpäällä seuraavilla pitää ehdottomasti olla TV ruutuja joista voi seurata muutakin kun sitä tylsistyttävää tuloslistaa. Kuvaajia esim hyppyrintorniin josta hanskaa yllättävän monta väylää. Selisäksi esim yksi kamera 1-10 teeboxiin. Nykyisen ruututoimittajan (tulospalvelu) osaamnen ei näytä ammatillisesti riittävän, mutta esim Tampereen suunnalla on ammattiporukkaa jotka hoitavat muunlaisia vastaavia tapahtumia ammattitaidolla. Ainut syy yleensä mennä paikanpäälle on VIP teltta ja sen tarjoilut. Ne joille sitä iloa ei ole suotu eivät todellakaan nykyisellä ”formaatilla2 saa tapahtumasta paljoakaan lapsille kerrottavaa.

    Näytetään says:

    Hei nyt on oiva paikka näyttää CT järkkääjille Kytäjällä että jopa LETaS kisassa saadaan katsojat paikalle. Kaikki joukolla Hilliin Lauantaina ja Sunnuntaina. Oiva paikka näyttää että HLR osaa järjästelyt..

    Ladygolfin puolesta says:

    Naisten golfin seuraaminen on monelta kantilta katsottuna erittäin mielenkiintoista. Eikun mukaan.