Naiset aloittavat EM-jahdin keskiviikkona Messilä Golfissa - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf - Kilpagolf

Naiset aloittavat EM-jahdin keskiviikkona Messilä Golfissa

Emilia Väistö ehti tutustua kisakenttään peräti kolmen harjoituskierroksen verran. Kuva: Juha Hakulinen.

144 maanosan parasta naisamatööriä, joiden mukana yhdeksän suomalaispelaajaa. Kisan erikoisuus on kaksi cutia.

Euroopan parhaat naisamatöörit ovat kokoontuneet Messilä Golfiin, jossa käynnistyvät henkilökohtaiset EM-kilpailut keskiviikkona. Suomesta kilpailussa on mukana yhdeksän pelaajaa. Kokonaisuudessaan Messilän väylillä on viikon aikana menestystä tavoittelemassa 144 pelaajaa 31 eri maasta.

Suomen amatöörimaajoukkueiden valmentaja Mikael Salminen oli tiistain harjoituskierroksella pelaajien mukana kentällä. Harjoituskierroksella haettiin viimeisiä askelmerkkejä kotikisaan. Salminen odottaa kovatasoista kisaviikkoa, jonka aikana tullaan varmasti näkemään kovia kierrostuloksia.

”Tosi paljon lyödään wedgejä-lähestymisissä. Niiden pituuskontrolli ja pudotusalueiden hahmottaminen ovat tärkeässä roolissa tällä viikolla. Kuka on wedge kädessä paras, tulee olemaan vahvoilla”, Salminen ennakoi tulevaa kilpailua.

Kotikilpailussa on aina ison mahdollisuuden paikka, kuten viimeksi Suomessa järjestetyissä naisten henkilökohtaisissa EM-kilpailuissa nähtiin. Aura Golfissa vuonna 2013 pelatuissa kilpailuissa Krista Gulin (ent. Bakker) voitti pronssia.

Salminen on keskustellut pelaajien kanssa kotikilpailun mukanaan tuomista asioista.

”Kotikisa ja -yleisö luovat oman haasteensa. Kun on sukulaisia ja tuttavia katsomossa, niin se pitää ottaa vain voimavarana, ja olemme siitä pelaajien kanssa jutelleet.”

Emilia Väistö on yksi kilpailun suomalaispelaajista. Hän näkee kotikilpailun ehdottoman positiivisena asiana, ja kilpailun valmistautumisessa se on otettu huomioon.

”Normaalisti kisoissa harjoituskierroksilla ei saa ihan täydellistä kuvaa kentästä, vaan ensimmäisellä kisakierroksella saattaa tulla turhia virheitä sen takia, ettei kuitenkaan tiedä kenttää tai ole käynyt kaikkia vaihtoehtoja läpi. Mutta nyt on hyvä fiilis, kun on ehtinyt tutustua kenttään kunnolla”, kolme harjoituskierrosta Messilässä pelannut Väistö sanoo.

Messilässä nähdään mukana myös Suomen tyttömaajoukkueen pelaajia. Anastasia Hekkonen esiintyi komeasti toissa viikolla Ruotsissa pelatuissa EM-joukkuekilpailuissa, ja into on kova henkilökohtaisten kisojen aattona.

”Peli on hyvässä kunnossa, olen siihen ihan tyytyväinen. Tämä on taas uusi kenttä ja uusi kisa”, Hekkonen muistuttaa.

Kilpailussa on käytössä ensimmäistä kertaa naisten EM-tasolla kaksi cutia. Toisen päivän jälkeen kisassa jatkaa 96 parasta pelaajaa, ja kolmannen kierroksen jälkeen porukka kutistuu vielä niin, että viimeiselle kierrokselle tiensä selvittää 60 pelaajaa. EM-mitalistit ovat selvillä lauantaina iltapäivällä.

Kilpailun voittajalle on luvassa mukava lisäpalkinto, sillä EM-kultaa voittaneelle pelaajalle aukeaa paikka elokuussa pelattavaan naisten kauden viimeiseen major-kilpailuun AIG Women’s Openiin.

Suomalaisten lähtöajat keskiviikon kierrokselle:

11.35 June Weckman

11.57 Anastasia Hekkonen

12.19 Emilia Väistö

12.41 Oona Kuronen

13.36 Henni Mustonen

15.04 Sandra Palin

15.26 Elina Saksa

15.37 Fanni Grönlund

15.48 Adeliina Virtanen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje