Vilkaisu PGA Tourin tilastoihin kertoo, kuinka hyviä maailmanhuiput todella ovat viheriöllä.
Puttaamisen rooli on golfissa valtava. Monen mielestä jopa pirullisen suuri. Usein kilpailuiden voitot ratkotaan huippugolfissa viheriöllä. Maailman parhaat pelaajat ovat poikkeuksetta myös maailman parhaita puttaajia. Mutta miten hyviä he ovat?
Parhaan tirkistelyikkunan aiheeseen tarjoaa PGA Tourin tilastot. PGA Tourilla tilastointi on kattavaa ja valovuoden muita kiertueita edellä. Laaja aineisto pohjautuu PGA Tourin käyttämän ShotLink-tilastointijärjestelmän keräämään dataan. Yhteenveto puttaamisesta julkaistiin ensimmäisen kerran 2011 perustuen vuoden 2010 dataan. Viisi vuotta myöhemmin julkaistussa yhteenvedossa oli lähinnä kosmeettisia muutoksia, joten puttaamisen taso ei ole parantunut tai heikentynyt merkittävästi. Oikeastaan se ei ole elänyt suuntaan tai toiseen.
Miten pitkältä PGA Tour -pelaaja sitten upottaa pallonsa reikään todennäköisemmin yhdellä kuin kahdella putilla? Vastaus on hieman alle kahdeksan jalkaa eli noin 2,35 metriä. Ensi kuulemalta se on yllättävän vähän, mutta kun muistetaan, miten liukkailla ja muodokkailla viheriöillä maailman kovatasoisimmalla kiertueella puttaillaan, näyttäytyy matka eri valossa.
Entä miten tämä suhtautuu omaan puttaamiseesi? Miltä etäisyydeltä upotat puttisi reikään todennäköisemmin yhdellä kuin kahdella kopauksella? Veikkaan omalla kohdallani matkan liikkuvan noin puolessa siitä, mikä se PGA Tourilla on eli noin 1,2 metrissä.
Entä miten on kirottujen kolmen putin viheriöiden laita? Miltä matkalta PGA Tour -pelaaja puttaa todennäköisemmin kolmesti kuin kahdesti? Vastaus on, ei miltään. Tilastoja on kerätty 100 jalkaa eli noin 30,5 metriin asti. Niinkin pitkältä matkalta maailman huiput käyttävät keskimäärin vain 2,382 puttia.
61 jalan eli 18,6 metrin etäisyydeltä PGA Tourilla putataan tilastojen mukaan joka neljännellä yrittämällä kolmasti. Mutta kun puttimatka lyhenee, vaikkapa 10 metriin (33 jalkaa), niin pelaajat sortuvat kolmeen puttiin enää ainoastaan 6% todennäköisyydellä. Se on äärimmäisen harvoin. Vai kuinka usein uskot selvittäväsi pallon reikään 10 metristä kahdella putilla nopeilla ja muodokkailla viheriöillä?
Viidestä metristä (16 jalkaa) PGA Tourilla upotetaan joka viides putti. Neljästä metristä (13 jalkaa) säkitetään 27 % yrityksistä ja kolmeen puttiin pelaajat sortuvat tältä matkalta vain kerran sadasta.
Kolmesta metristä (10jalkaa) upotetaan jo neljä yritystä kymmenestä. Moni harrastaja voi olla tyytyväinen, jos upottaa yhden putin kymmenestä kolmen metrin matkalta.
Alla oleva taulukko on tiivistys PGA Tourin Shotlink-puttitilastoista. Siitä selviää tarkemmin, kuinka hyviä maailmanhuiput viheriöllä ovat. Satuitko muuten katsomaan viime viikolla U.S. Openia? Winged Footin viheriöt olivat liukkaat ja todella muodokkaat. Voittaja Bryson DeChambeau puttasi siellä neljän kierroksen aikana 115 kertaa. Eikä hän edes ollut kisan paras puttaaja. Paras oli Patrick Reed, joka puttasi 108 kertaa eli keskimäärin 27 kertaa kierrosta kohti.
Etäisyys/ jalkaa | Etäisyys, metriä | yksi putti | kaksi puttia | kolme tai 3+ | puttiodottama |
3 feet | 0,91 | 95 % | 5 % | 0.2% | 1.053 |
5 feet | 1,52 | 75 % | 25 % | 0.3% | 1.256 |
7 feet, 10 inches | 2,77 | 50 % | 49 % | 0.5% | 1.500 |
10 feet | 3,05 | 38 % | 61 % | 0.7% | 1.626 |
12 feet | 3,66 | 30 % | 69 % | 0.9% | 1.705 |
16 feet | 4,88 | 20 % | 78 % | 1 % | 1.811 |
24 feet | 7,32 | 11 % | 86 % | 3 % | 1.924 |
33 feet | 10,01 | 6 % | 88 % | 6 % | 2.001 |
61 feet | 18,59 | 2 % | 74 % | 25 % | 2.226 |
Tour golfia ja klubituuparointia ei pidä suoraan verrata ainakaan puttaamisessa. Ensinnäkin greenit ovat aina nopeita, yli 10 stimppiä, ja keskenään johdonmukaisia. Suomessa kun pelaat niin griinit ovat joka paikassa erilaisia ja iltapäivällä kun pelaat niin varmuudella reiän ympärillä on ”matala donitsi” eli pinnan muodon muutos painumana, mitä on lähes mahdoton lukea tai ottaa huomioon. Toiseksi, klubituupparit eivät juuri koskaan harjoittele yli viiden metrin putteja. Bobby Jones sanoi, että ”There is two different golf, tour golf and club golf, which should not be mixed”. Maailman paras amatööri ja fiksu mies.