16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Muu

Mitä huippugolfissa tapahtuu joulukuussa? – yksi kilpailu nousee ylitse muiden

Tiger Woodsilla on Presidents Cupissa kaksoisrooli. Kuva Getty Images

Joulukuu on kalenterivuoden hiljaisin kisakuukausi.

Huippugolfia pelataan eri puolilla maailmaa käytännössä katsoen ympärivuotisesti. Joulukuu on kuitenkin kilpailumäärällä laskettuina kuukausista selvästi hiljaisin.

LPGA Tourilla ja Challenge Tourilla ei joulukuussa kilpailla ollenkaan, ja PGA Tourinkin kalenterissa on vain kaksi epävirallista kisaa, Tiger Woodsin kutsukisa Hero World Challenge ja parikisa QBE Shootout, jotka eivät kuulu FedEx Cupin ohjelmistoon.

Ladies European Tourilla pelataan yksi kisa, torstaina alkava ja kauden 2019 päättävä Kenya Ladies Open. Kiertueen karsinnat on tavallisesti pelattu joulukuussa, mutta tällä kertaa nekin on siirretty tammikuun puolelle.

Kauden 2019–2020 viime viikolla Etelä-Afrikasta käynnistäneen European Tourin ohjelmistossa on kaksi turnausta. Tällä viikolla vuorossa on Mauritius Open, joka on yhteiskisa Asian Tourin kanssa. Joulua edeltävällä viikolla pelataan puolestaan toinen yhteiskilpailu, Australian PGA Championship, joka on PGA Tour of Australasia -kiertueen kauden päätöskisa. Tällä viikolla Australian ykköskiertueella pelataan kiertueen toinen huippukilpailu, Australian Open.

Tiger Woods on ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain joukkueen kapteenina.

Vilkkain kilpailukalenteri joulukuussa on Asian Tourilla, jolla pelataan Mauritiuksen yhteiskisan lisäksi myös Indonesian Masters sekä kauden päätöskilpailu Thailand Masters.

Seitsemällä edellä mainitulla kiertueella pelataan siis joulukuun aikana yhteensä ainoastaan seitsemän virallista osakilpailua.

Joulukuun kohokohtana on 12.–15. joulukuuta pelattava Yhdysvaltain ja kansainvälisen joukkueen välinen Presidents Cup. Kiertuegolfiin kuulumaton, Yhdysvaltain ja Euroopan välistä Ryder Cupia mukaileva reikäpeliottelu pelataan nyt kolmattatoista kertaa, tällä kertaa Royal Melbournen kenttäklassikolla Australiassa.

Presidents Cup on ollut yhtä tasapeliä (vuonna 2003) lukuun ottamatta Yhdysvaltain näytöstä koko 2000-luvun ajan. Kaksi vuotta sitten Yhdysvallat vei ottelun nimiinsä murskalukemin 19–11. Kansainvälisen joukkueen toistaiseksi ainoa voitto on vuodelta 1998.

Tämän vuoden otteluun erityistä mielenkiintoa tuo se, että Tiger Woods on ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain joukkueen kapteenina. Luotsin roolin lisäksi suuren huomion kohteena on se, kuinka monta kertaa kapteeni Woods pukee itse pelipaidan ylleen. Edellisen PGA Tourin kilpailunsa Japanissa voittanut Woods nimittäin nosti itsensä villillä kortilla myös Yhdysvaltain joukkueen pelaavaan kokoonpanoon.

Jouluviikolla kaikilla pääkiertueilla pidetään kilpailutaukoa. Kilpavuosi 2020 käynnistyy ensimmäisenä PGA Tourilla, jonka perinteinen voittajien kisa Havaijilla alkaa heti uuden vuoden jälkeen, toinen päivä tammikuuta.

Lue seuraavaksi: Woods valitsi itsensä Presidents Cupiin ensimmäisenä kapteenina 25 vuoteen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje