16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Suomeen kaksi speedgolfin MM-kultaa − Milla Hallanorosta naisten mestari, Timo Eskeli senioreiden ykkönen

Milla Hallanoro kipitteli uransa ensimmäiseen speedgolfin maailmanmestaruuteen. Kuva: Speedgolf Finland

Menestyssuosikki Mikko Rantanen jäi ilman mitalia avoimessa sarjassa.

Suomi on saavuttanut riemastuttavasti kaksi maailmanmestaruutta Floridan St. Augustinessa meneillään olevissa speedgolfin MM-kisoissa. Milla Hallanoro voitti naisten yksilökilpailun ja Timo Eskeli oli paras seniorisarjassa.

Hallanoro lähti toiselle kierrokselle lähes 3,5 minuutin päässä kärjessä olleesta Lauren Cuppista. Hän pystyi selvästi parantamaan peliään tiistaina lyötyään tuloksen 77. Myös juoksuaika 63:05 oli aavistuksen kovempi kuin avauspäivänä.

Kun Cuppin toisen kierroksen suoritus 81/63:46 jäi reilusti maanantaista, kertyi toiseksi sijoittuneelle yhdysvaltalaiselle eroa kultaa vieneeseen Hallanoroon lähes minuutti. Myös pronssia ottanut USA:n Courtney White nousi taistelemaan hopeasta jääden Cuppista lopulta vain neljän sekunnin päähän.

Maailmanmestaruus oli vahvan kilpagolftaustan omaavalle Hallanorolle ensimmäinen speedgolfissa.

Myös Timo Eskeli ilahdutti yltämällä mestaruuteen seniorisarjassa. Voitto oli jo käytännössä pedattu Jamie Youngille, joka oli ensimmäisellä kierroksella täysin omaa luokkaansa. Yhdysvaltalainen kuitenkin diskattiin tiistaina, ja näin Eskeli kirkasti tuloillaan olleen hopean kultamitaliksi.

Eskeli juoksi toisen kierroksen aikaan 56:17 tuloksella 90. Toiseksi sijoittunut Japanin Tomomi Nishikawa jäi suomalaisesta peräti 15 minuuttia ja 37 sekuntia. USA:n Gary Sobczak otti senioreissa himmeimmän mitalin.

Avoimeen sarjaan mitalia tiistaina jahtaamaan lähtenyt Mikko Rantanen (77/55:08) jäi kauas ensimmäisen kierroksen esityksestään, ja mestaruutta puolustanut suomalainen putosi neljänneltä sijalta seitsemänneksi. Matkaa pronssitilaan kertyi vajaat neljä minuuttia.

Maailmanmestaruuden World Golf Villagessa vei ylivoimaiseen tapaan Jamie Reid. Japanin Jin Ota hävisi jo ensimmäisellä kierroksella voittonsa pohjustaneelle uusiseelantilaiselle lähes 19 minuuttia. Otan maanmies Motoharu Kitamura kiilasi pronssille. Suomalaisista eiliseen tapaan parasta vauhtia (49:28) kentällä pitänyt Marko Kuningas pelasi tuloksen 77, ja kiri yhdeksänneksi.

Speedgolfin MM-kisat jatkuvat torstaina parikilpailulla.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje