16.7.–23.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[13][18]
KilpailuaSuomalaista

16.7.–23.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[13][18]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Pallon toistamiseen kaukaa säkittänyt Mikko Korhonen jatkaa tiukasti KLM Openin keulilla

Mikko Korhosen toinen kierros oli vuoristorataa. Kuva: Getty Images

Korhonen pelasi Amsterdamissa kirjavan kierroksen.

Mikko Korhosella riitti tapahtumia The International -kentällä Amsterdamissa pelattavassa KLM Openissa. Hän löi DP World Tourin kilpailun toisella kierroksella tuloksen 68, ja on tällä hetkellä yksin kärkipaikalla.

Matteo Manasseron kanssa johtoasemasta perjantaihin lähtenyt Korhonen oli vauhdissa kierroksen puolivälissä, jossa hän tehtaili kolme peräkkäistä birdieä. Hyvä momentum katkesi 12. reiällä tulleeseen triplabogiin, mutta vain hetkellisesti. Korhonen teki 14:lla (par 4) eaglen sivallettuaan lähestymisensä väylältä oikeaan osoitteeseen. Neljä alle -kierroksen loppu sujui parissa.

”Semmoinen päivä tänään, hyvää peliä edelleen. Taas löin säkkiin täyden lyönnin, tällä kertaa 130 metristä ja rautaysillä. Sen jälkeen tuli seikkailtua vähän pitkässä heinässä myös. Suurimmaksi osaksi kuitenkin vakaata peliä.”

”Jännä viikonloppu on tulossa, josko sitä osaisi nauttia tästä nyt?” Korhonen sanoi.

Hänellä on kärjessä lyönnin etumatka toisena olevaan Yhdysvaltain Sean Crockeriin (-9). Englantilaiset Ross Fisher ja James Morrison (-8) jakavat kolmatta sijaa.

Turnauksen ennustettu karsintaraja on parhaillaan -1:n kohdalla. Toista kierrostaan kuusi reikää pelannut kilpailun toinen suomalainen, Lauri Ruuska (+7) alkaa olla jatkopaikkansa kannalta ylivoimaisen tehtävän edessä.

KLM Open on palkintoarvoltaan 2,5 miljoonan dollarin eli noin 2,3 miljoonan euron turnaus. Voittajan osuus potista on arviolta vajaat 400 000 euroa.

Lue seuraavaksi: Hole in onen tehnyt Mikko Korhonen kiilasi kovalla tuloksella Amsterdamin turnauksen kärkeen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)