16.7.–23.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[13][18]
KilpailuaSuomalaista

16.7.–23.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[13][18]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Nordic League

Mikael Lindberg kiri kärkeen Finnish Openissa

Oliver Lindell, Joonas Granberg sekä Kalle Sneck (69) ovat Ålands Golfklubilla pelattavassa Finnish Openissa kolme lyöntiä kärjestä. Ruotsin Mikael Lindberg (66), joka kukisti Lindellin aiemmin kesällä Trummenäs Openin uusinnassa johtaa yhdessä Tanskan Jesper Lerchedahlin kanssa.

Tyyni ja aurinkoinen keli ei tuottanut Kungsbanalla aamupäivällä odotettuja tulosmurskajaisia. Mikael Lindberg (-6) teki kaulaa seuraaviin kolme lyöntiä.

”Puttasin erinomaisesti, pelini oli kokonaisuutena hallussa ja tasaisempaa kuin moniin viikkoihin”, Nordic Leaguen pistelistalla sijaluvulla 11. oleva 23-vuotias Lindberg kertoi.

Hän harjoittelee ja pelaa Hannnigessa, jonka tiimiin kuuluvat myös Alex Noren ja Kristoffer Broberg.

”Meitä on siellä noin 15 ammatttilaista, yhdessä tekeminen on hyödyksi kaikille. Tähtään tietysti pistelistalla kauden päätteeksi viiden joukkoon, se toisi kortin Challenge Tourille”, Lindberg jatkaa. Challenge Tourilla Lindberg on pelannut vain yhden kisan

Suomessa hän on pelannut useasti aiemminkin Finnish Openia ja  Gant Openia. Myös Tourin kärkimies Oliver Lindell on ruotsalaiselle tuttu.

”Olimme Trummenäs Openin uusinnassa ja minä voitin”, hän muistuttaa varsin vaatimattoman oloisesti.

Iltapäivällä Lindbergin rinnalle nousi Tanskan Jesper Lerchedahl. Hurjan startin kierrokselleeen esitti Philip Eriksson, joka oli kuuden pelaamansa väylän jälkeen kuusi alle. Sisääntulon toisella tuli vielä birdie, joka vei hänet seitsemän alle tulokseen. Hallstaviks Golfklubbia edustavan Erikssonin toiveet huippukierroksesta sulivat tuplabogiin, tulokseksi kirjattiin 67.

Lindell selvisi alkulaukastaaan

Jani Perttilä (vas.), Miki Kuronen (kesk.) ja <a href=Oliver Lindell lopettivat pelinsä kentän yhdeksännelle." width="980" height="551" />

Jani Perttilä (vas.), Miki Kuronen (kesk.) ja Oliver Lindell lopettivat pelinsä kentän yhdeksännelle.

Oliver Lindell löi päivän ensimmäisen lyöntinsä (10.) vesiesteeseen tehden kuitenkin parin.

”Seuraavalla otin kolme puttia, kuutosen jälkeen olinkin kaksi yli. Ei ihan sellainen startti, jollaista olin suunnitellut”, Lindell päivitteli kuusi birdietä myöhemmin.

”Peli lähti kulkemaan, valitettavasti tuohon loppujaksoonkin sisältyi vaatimattomia suorituksia ja puttimissejä. Osuin vain kymmeneen viheriöön oikealla lyöntimäärällä. Torstaina täytyy pystyä parantamaan”, hän suunnitteli.

Joonas Granberg on Finnish Tourin rankingilla kolmantena. Toisen sijan lisäksi hän ollut kertaalleen neljäs ja kahdesti viides. Kuva: Juha Hakulinen

Joonas Granberg on Finnish Tourin rankingilla kolmantena. Toisen sijan lisäksi hän ollut kertaalleen neljäs ja kahdesti viides. Kuva: Juha Hakulinen

Lyöntejä Lindellille kertyi 69 jolla jakaa kuudetta sijaa. Samaan ylsivät iltapäivällä kotimaisista pelaajista Joonas Granberg, sekä yllättäjän roolin ottanut Gumbölen amatööri Kalle Sneck.

Suomalaisista pelasivat alle parin myös Patrik Roos, Erik Myllymäki, Tuomas Salminen sekä Peter Puhakka. Heillä oli kullakin 71 lyöntiä, joka tuo sijaluvun 21.

Ennakkosuosikeista Kim Koivu (73,+1) ”heräsi” vasta takaysillä (-2) pelattuaan ensimmäisen puoliskon kolme yli. Matias Honkala aloitti kahdella birdiellä. Ote peliin ja tulokseen karkasi käsistä, lyöntejä kertyi lopulta 80,(+8).

Torstain pelien jälkeen finaalikierrokselle pääsee 45 parasta ammattilaista sekä saman tuloksen omaavat. Kolmannelle kierrokselle selviäviä amatöörejä ei lasketa tähän kiintiöön.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje