16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Matteson sitkeästi paalulla - Stricker väijyy kannassa

Troy Matteson uskoo saavansa sunnuntaina täyden "työrauhan". © Getty Images

Troy Matteson (-18) on saanut viime päivinä nauttia toimivista peliotteistaan Illinois’sa. Hän porskuttaa sitkeästi John Deere Classicin kärjessä, kolme lyöntiä toisena olevaa Steve Strickeriä edellä. Molemmilla on sunnuntaina omat intressinsä menestykseen, mutta Strickerin mahdollisuus neljänteen peräkkäiseen voittoon kiinnittänee finaalipäivänä kaikkein suurimman huomion.

”Kärjessä pelaaminen on aina vaikeaa, sillä kaikki odottavat sinulta voittoa”, lähimpänä takaa-ajajana oleva Stricker sanoi. ”Takaa tulevat voivat pelata hieman rohkeammin ja hyökätä suoraan lipulle.”

Matteson ei aio ottaa johtoasemastaan turhia paineita.

”Ainahan sitä mieluummin on johdossa kuin takana”, hän sanoi. ”Mitä enemmän etumatkaa sen parempi. Silti on pelattava rohkeasti, monilla on vielä mahdollisuutensa.”

”Joku voi nousta vielä kaukaa voittoon pelaamalla vaikka tuloksen 60. Siinä tapauksessa itseni on tehtävä vielä paljon birdieitä. Yritän vain tehdä samoja asioita kuin aikaisempina päivinä.”

Tuleeko sunnuntaista Steve Strickerin suuri päivä?  &copy Getty Images

Tuleeko sunnuntaista Steve Strickerin suuri päivä? &copy Getty Images

Strickerille voitto merkitsisi nousua merkittävään seuraan: vain Tom Morris Jr, Walter Hagen,Gene Sarazen ja Tiger Woods ovat pystyneet Yhdysvaltain kiertueella samassa kilpailussa neljään peräkkäiseen voittoon.

”Kukaan ei kiinnitä minuun huomiota. Se on itselleni upea juttu, jos voitan. Mutta jos Stricker voittaa, se vasta on iso juttu”, Matteson sanoi.

On mielenkiintoista, kuinka tietty kenttä istuu jonkun pelille tavallista paremmin. Stricker on pelannut 39 kierrosta TPC Deere Runilla, näistä kahta lukuun ottamatta kaikki ovat sujuneet alle parin. Kun John Deere Classic muutti nykyiselle kentälleen vuonna 2000, on Stricker JDC:ssä pelaamiaan kierroksiaan häikäisevästi 109 alle parin.

Matteson ja Stricker pelaavat sunnuntaina johtopallossa saaden peräänsä Zach Johnsonin ja Brian Harmanin. He jakavat kolmatta sijaa, neljä lyöntiä kärjestä.

”Olen elämässäni erilaisessa asemassa kuin Stricker ja Johnson”, Matteson sanoi. ”Nämä kaverit ovat Ryder Cup -pelaajia ja suurten turnausten voittajia. Ihmiset ostavat pääsylippuja nähdäkseen heidät.”

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje