16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Muu

Maan parhaat naispelaajat tähdittävät Pickalan 30-vuotisjuhlia lauantaina

Noora Tamminen, Ursula Wikström, Minea Blomqvist-Kakko ja Krista Bakker ovat mukana 14:n naisammattilaisen pro-amissa, joka on lajissaan ensimmäinen Suomessa

LET:n ja Let Access kiertueen suomalaispelaajilla on ollut jo pitkään haasteena saada riittävä määrä kisoja vuosittaiseen ohjelmaansa. Ongelma on korostunut etenkin pääkiertueella, jossa Noora Tammisen (7), Ursula Wikströmin (5), Minea Blomqqvist-Kakon (5), Sanna Nuutisen (4) ja Krista Bakkerin (3) kilpailujen määrä on auttamattoman pieni.

He kaikki ovat hakeneet kisakokemusta myös Let Access kiertueelta, jolla Wikström voitti Hill Sidessa pidetyn kisan.

Linda Henriksson houkutteli parhaat naispelaajat Pickalaan

Naispelaajat kävivät Linda Henrikssonin aloitteesta ennen kauden alkua neuvotteluja Finnish Tourin kanssa. Toiveena oli oman sarjan saaminen miesten kisan yhteyteen. Varoja tähän ei löytynyt, kompromissina naiset pelaavat kauden kahdessa viimeisessä osakilpailussa miesten kanssa samassa sarjassa, mutta lyhyemmältä matkalta.

Pickalan jäseneksi valmentajansa Pasi Purhosen perässä siirtynyt Linda Henriksson nosti juhlavuottaan viettävässä seurassa esiin mahdollisuuden naisten oman ammattilaiskisan järjestämisestä.

Linda Henrikssonin kausi huipentuu Pickalan kisan jälkeen LET Access kiertueen kahteen viimeiseen kilpailuun sekä LET:n karsintoihin. Kuva Tristan Jones.

”Ideani nähtiin kannatettavana. Pickalassa on vahva naistoimikunta joka lähti yhdessä seuran puheenjohtaja Timo Eskelin  kanssa projektiin mukaan. Tavoite oli löytää kisakalenterista sellainen päivä, jolloin kaikki parhaat pääsisivät mukaan ja rakentaa siihen kierroksen mittainen pro-am.

Päivämääräksi löytyi tuleva lauantai. Henriksson ja Pickalan väki saivat pesämunan kisan palkintopottiin myymällä 15 pro-am ryhmää hintaan 1500 euroa.

”Mukana olevat amatöörit saavat aamiaisesta alkaen valmistautua ja nostaa kisahenkeä ammattilaisen kanssa, pelata omaa palloaan joukkueen eteen ja osallistua illalla Pickalan 30-vuotisjuhliin sekä siihen liittyvään ilotulitukseen”, Henriksson listaa.

Suomen Golfliitto lähti kisan yhteistyökumppaniksi.

Kisan päällimmäisiin tavoitteisiin on tarjota naisammattilaisille työpäivä, josta kaikki  (14 ammattilaista) saavat peruskorvauksen (500 euroa) kassan pohjalle.

Neljä ensimmäistä saavat lisäksi palkintorahaa, voittajan osuus on 4500 euroa. Yhteensä rahaa jaetaan noin 15 000 euroa

Summa on naisille huomattava.

Krista Bakker on suomalaisista kolmantena LET:n rahalistalla. Kuva: Tristan Jones/LET

Kuluvalla kaudella kokonaisansioissa 5 000 euron rajan ovat toistaiseksi ylittäneet vain Noora Tamminen ( n. 18 000), Ursala Wikström (12 000), Krista Bakker (10 000), Minea Blomqvist-Kakko ( 8 300) Linda Henriksson (7 800) sekä Sanna Nuutinen (6 500).

Linda Henriksson voitti alkukaudesta Let Access kiertueella Sveitsin osakilpailun nousten rahalistan kärkisijoille. Menestys on jäänyt vähemmälle kauden edetessä, viimeisimpänä takaiskuna Henriksson loukkasi nilkkansa fysiikkatreeneissä.

”Kävely on hyvin vaikeaa, lyöminenkin. Aion olla kuitenkin lauantaina mukana kisassa, vaikka sitten autolla pelaten”, hän suunnitteli.

Pink Challenge nimen saanut Pickalan kilpailu on lähtölaukaus kotimaisille naisten ammattilaiskisoille.

”Rakennamme tästä niin hyvän pilotin kuin mahdollista. Haluan uskoa, että naisten kilpagolfin edistämiseksi Suomessa voisi vastaavia pelata tulevina vuosina enemmänkin”, Linda Henriksson peilaa tulevaisuuteen

Pink Challenge Pro-AM, Pickala 2.9. 2017

-Naisammattilaisten 18 reiän kilpailu, 14 ammattilaista ja yksi amatööri.

-Kussakin ryhmässä mukana kolme amatööriä

-Pelataan yhteislähtönä Seaside –kentällä alkaen kello 12.00

-Tasatilanteen sattuessa sudden-death uusinta

-Kilpailuun on vapaa sisäänpääsy

-Samanaikaisesti Pickalan kolmella kentällä 30-v juhlakisa, jossa yli 300 osanottajaa

Pink Challenge osallistujat:

Noora Tamminen

Ursula Wikström

Krista Bakker

Minea Blomqvist-Kakko

Linda Henriksson

Sanna Nuutinen

Tiia Koivisto

Leena Makkonen

Oona Vartiainen

Marika Voss

Elina Nummenpää

Jenna Mäihäniemi

Petra Salko

Sonja Kallio

Niina Liias

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje