16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Muu

Maailman ykkönen otti ohjat Speedgolfin SM-kisoissa

Speedgolfin maailmanlistan ykköspelaaja Uuden-Seelannin Jamie Reid johtaa 5 minuutin ja 21 sekunnin erolla ennen vuoden 2018 maailman mestaria Mikko Rantasta eilen alkaneissa Speedgolfin Suomen mestaruuskilpailuissa.

Jamie juoksi odotetusti kovimman ajan Pickalan Park -kentällä (par 72) 45:48 ja pelasi 76 (+4). Rantanen vuorostaan pelasi parhaimman kierrostuloksen 74 (+2) ajalla 53:09. Rantanen oli jo kaksi alle par 13 reiän jälkeen, mutta sortui neljään peräkkäiseen bogiin rei’illä 14–17.

“Huomenna tavoitteena on palata samanlainen kierros. Juoksu kulki rennosti samoin kuin peli, ei mitään ongelmia tänään. Hieno vierailla Suomessa ensimmäistä kertaa ja pelata kunnon Speedgolf-kilpailu hyväkuntoisella kentällä”, kommentoi Reid.

Jamie jatkaa ensi viikolla Lontooseen, jossa on vuorossa British Speedgolf Open 28.7. Rantanen on lähdössä myös mukaan ainoana suomalaisena.

“Huomenna pitäisi pelata samalla tavalla kuin tänään ilman pidempiä bogijunia. Viisi birdietä tänään tuli todella hienojen lyöntien ansiosta, mutta bunkkeriseikkailut ja kolmen putin griinit toivat 7 bogia, joka on liikaa. Juoksu ei tämänpäiväisestä paljoa parane, ehkä minuutin voi rypistää”, Rantanen spekuloi.

Kolmantena on Jari Pitkälä hienosti 50 minuutin alittaneena (86 lyöntiä ajassa 49:30), mutta golf petti pahemman kerran. Puolustava miesten Speedgolfin Suomen mestari Henrik Honkalehto on neljäs (85 lyöntiä ajassa 54:04).

Kärki lähti torstaina kentälle käännetyssä paremmuusjärjestyksessä 7:30 alkaen. Naiset ja seniorit liittyvät seuraan pelaamalla omissa sarjoissa 18 reiän kilpailun. Milla Hallanoro ja Timo Eskeli ovat puolustavia mestareita.

Lähde: tiedote

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje