26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Luke Donald kruunaa kautensa Melbournessa

Luke Donald voitti PGA Tourin päätöskisan Orlandossa ja varmisti tällä myös pelaajien äänet itselleen © Getty Images

Kauden viimeinen miesten kisa pelataan Victoria Golf Coursella Melbournessa. Sponsorin mukaan nimetyn JBWere Mastersin ( Australian Masters) supersuosikki on Luke Donald.Englantilainen nousi keväällä maailmanlistan ykköseksi ja on sen jälkeen monille yllätyseksi pitänyt paikkansa ja kasvattanut eroa seuraaviin melkoisesti. Plakkarissa on peräti 20 sijoitusta kymmenen joukkoon.

Australian Masters on pelattu vuodesta 1979. Greg Normanilla on kuusi ykköstilaa. Kengurumaan ulkopuolelta voittajiksi ovat nousseet mm. Bernhard Langer, Colin Montomerie, Justin Rose ja Tiger Woods (2009).

PGA Tour Player of the year

PGA Tourin ja ET:n rahalistat voittanut maailmanlistan ykkönen Luke Donald sai tiistaina Melbourneen mieluisan viestin. PGA Tourin pelaajien äänestyksessä hänet on valittu ”PGA Tour Player of the year” palkinnon saajaksi.

Donaldille voittoja kertyi kaksi, reikäpelimestaruus sekä Orlandossa kauden päättänyt Disney Worldin kisa. Lisäksi hän oli Euroopassa ykkönen Wentworthissa sekä Skotlannin avoimissa.

”Olen tästä valinnasta hyvin otettu. Uskon, että ratkaisevaa oli tasaisuuteni kauden mittaan sekä se, että kykenin kauden viimeisessä kilpailussa voittoon joka ratkaisi myös rahalistan voiton”, Donald kertoi medialle äänestyksen tuloksen kuultuaan.

Donald voitti PGA Tourilla kaksi kisaa, joist reikäpelimestaruus tuli näytöstyyliin. Hän ei ollut kuudessa ottelussaan kertaakaan tappiolla.Majoreissa parhaaksi sijoitukseksi jäi Mastersin neljäs tila. PGA Tourilta hän kuittasi kauden mittaan 6,683 miljoonaa taalaa, kakkosena oli Webb Simpson.

Johnson palaa vanhaan

Dustin

Dustin Johnson antaa uuden mahdollisuuden Bobby Brownille &copy Getty Images

Maailmanlistan seitsemäntenä oleva Dustin Johnson antoi keväällä potkut caddielleen Bobby Brownille jonka kanssa hän on voittanut neljä viidestä PGA Tourin ykköstilastaan. Tilalle tullut Joe LaCava tarttui syksyllä iloinen saadessani toisen mahdollisuuden tehdä yhteistyötä Dustinin kanssa. Erostamme huolimatta olemme koko ajan olleet hyviä ystäviä”, Brown tilitti tuntojaan yhteenliittymisen tultua julkiseksi.

Brown on ollut voittojen Tiger Woodsin asettamaan tarjoukseen, loppuvuoden Johnsonin hyvinvoinnnista kentällä kantoi huolta mailamerkki Taylor Maden edustaja.

Vuodelle 2012 Johnson ja Bobby Brown lyöttäytyvät taas yhteen.

”Olen erittäin lisäksi tämän vierellä US Openissa 2010 jolloin hän johtoasemasta pelasi Pebble Beachissa sunnuntaina tuloksen 82. Vielä karmivampi muisto parivaljakolla on saman vuoden PGA Championshipista. Johnson laski viimeisellä mailansa maahan wastelandiksi kuvittelemallaan alueella joka oli bunkkeri. Tästä tuli kaksi penalttia jotka pudottivat hänet ulos kisan uusinnasta.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)

    äl says:

    Kiva lukea näitä juttuja joita ei ilmeisesti ole oikoluettu. -Donald voitti kauvoittoja kertyi kolme -Tilalle tullut Joe LaCava tarttui syksyllä iloinen saadessani toisen mahdollisuuden -Brown on ollut voittojen Tiger Woodsin asettamaan tarjoukseen -Olen erittäin lisäksi tämän vierellä US Openissa 2010

    Osmond says:

    Eipä tämä edes poikkea tavallisesta kielestä, jota Golfpisteen jutuissa nähdään. Ikäväähän näitä on lukea, kun jokaisesta jutusta löytyy useampia kielioppivirheitä, joita ei uskoisi edes yläasteikäisten tekevän.

    GR says:

    Ensimmäisen kerran sain sykäyksen kirjoittaa näille sivuille, kun oli niin törkeetä kieltä, etten edes tahtonut ymmärtää, mitä päätoimittaja oikein tarkoitti. Oli mukava huomata, että golffareissa on henkilöitä, joita ärsyttää kielen raiskaaminen. Voisi odottaa itseään jopa (pää)toimittajaksi kutsuvalta henkilöltä vähän tolkullisempaa kieliasua. Ihan riittävästi saamme lukea kelvotonta suomenkieltä näiden sivujen keskustelupalstoilla.