Loukkaantuminen laittoi Kristian Kulokorven kausisuunnitelmat uusiksi - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
Finnish Tour - Kilpagolf

Loukkaantuminen laittoi Kristian Kulokorven kausisuunnitelmat uusiksi

Kristian Kulokorven viime kauden kohokohtiin lukeutui PGA:n mestaruuskilpailujen ykköstila. Kuva: Juha Hakulinen

Finnish Tour -kauden avauskilpailu käynnistyy torstaina Hirsala Golfissa.

Torstaina käynnistyvä Finnish Tour -kausi saa hienon alun, kun kesäiset lämpötilat saapuivat sopivasti kisaviikon alkuun Suomeen. Hirsala Golfissa pelattavaan kauden avauskilpailuun on ilmoittautunut mukaan yhteensä 137 pelaajaa, jotka pääsevät nauttimaan Hirsalan loistokuntoisesta kentästä.

Viime kaudella Finnish Tourin kokonaiskilpailussa toiselle sijalle sijoittunut Kristian Kulokorpi lähtee tähän kauteen erilaisista lähtökohdista kuin hän olisi toivonut. Talvella tapahtunut kuntosalitapaturma on pitänyt Kulokorven pitkään pois pelikentiltä, mutta nyt hän on hiljalleen tervehtynyt pelikuntoon.

”Olen tosi vähän päässyt olemaan mailojen kanssa. Viimeiset pari viikkoa olen käynyt ulkona treenaamassa, mutta kyllä se vamma siellä vielä vähän näkyy. Mutta ihan kiva päästä pelaamaan kisaa, ja jopa vähän jännittävät ja odottavat fiilikset, mitä peli tuo tullessaan”, Kulokorpi ennakoi kauden avauskisan kynnyksellä.

Toivottavasti sama peli sieltä löytyy kuin viime vuonna.

Hyvin sujuneen viime kauden jälkeen kokeneen Kulokorven odotukset ovat korkealla myös tulevalle kaudelle.

”Toivottavasti sama peli sieltä löytyy kuin viime vuonna. Minun piti pelata koko kausi Nordic Liigaa, mutta loukkaantuminen pisti suunnitelmia uusiksi. Ei auta nyt märehtiä sitä, vaan hymyssä suin kesää kohti ja koittaa pelata niin hyvin kuin pystyy.”

Hirsalan kenttä on Kulokorvelle mieluisa testi. Se on itselle hyvä mittari, missä tässä kohtaa ollaan, hän luonnehtii tämän viikon kisa-areenaa.

”Veikkaan, ettei tulostaso välttämättä tule olemaan mikään ihan älytön. Kun katsoin nimilistaa, niin paljon hyviä pelaajia on mukana. Toivottavasti saadaan hyvät karkelot aikaan. Ja mitä olen kuvia nähnyt ja juttuja kuullut, niin griinit ovat ainakin ihan superhyvät”, Kulokorpi hehkuttaa.

Kulokorven mainitsemia hyviä pelaajia on Hirsalassa paikalla pitkä lista. Roope Kakko, Alex Hietala, Niclas Hellberg ja monet muut Suomen kärkipään pelaajat ovat mukana kauden avauskilpailussa.

Naisten sarja näyttää ennakolta vähintään yhtä kovatasoiselta kuin yleinen sarjakin. Maajoukkuepelaajia vilisevä osallistujalista takaa sen, että voittoon yltääkseen on pelattava huippugolfia kaikki kolme kisapäivää.

Varsinkin griinit ovat huippukunnossa.

Henni Mustoselle kauden avauskilpailu Suomessa on juhlan paikka.

”Tuntuu superilta avata kausi Suomessa pitkän talven jälkeen. Intoa täynnä lähdetään kisaamaan”, aina iloinen Mustonen sanoo.

Mustonen oli pelaamassa harjoituskierroksen tiistaina, joten hänellä on ensikäden tietoa kentän kunnosta kilpailun alla.

”Hirsalan kenttä tuottaa haasteita avauksissa ja griineillä, mutta on kuitenkin tosi selkeä ja hyvä kenttä pelata. Varsinkin griinit ovat huippukunnossa.”

Torstaiaamuna käynnistyvään kilpailuun Mustosella on viesti kaikille kanssakilpailijoille:

”Ei muuta kuin pelionnea itselleni ja muille!” hän huikkaa.

Lue seuraavaksi: Finnish Tour jatkuu, vaikka GoGolfin konkurssi pisti pakan levälleen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje