Valmentajaa vaihtanut Välimäki pitkästä aikaa huippusijoitukseen – suomalaisilla mainio kokonaispanos Münchenissä - Golfpiste.com

12.8.–19.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][14]
KilpailuaSuomalaista

12.8.–19.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][14]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Valmentajaa vaihtanut Välimäki pitkästä aikaa huippusijoitukseen – suomalaisilla mainio kokonaispanos Münchenissä

Sami Välimäki sai tuikitärkeän onnistumisen Saksan turnauksessa. Kuva: Getty Images

Voitto ratkaistiin uusinnassa, joka päättyi poikkeuksellisen tunteellisiin voitonjuhliin.

Sami Välimäki esitti aiempien päivien tapaan erinomaisia otteita Saksan Münchenissä käydyn DP World Tourin kilpailun neljännellä kierroksella. Hän iski sunnuntaina tuloksen 67, ja nousi seitsemänneltä sijalta hienosti neljänneksi.

Välimäki tehtaili nousujohteisella kierroksellaan yhden eaglen, neljä birdieä ja yhden bogin. Päivän kohokohta nähtiin Golfclub München Eichenriedin kentän yhdeksännellä reiällä, jossa hän iski pallonsa vajaan 90 metrin etäisyydeltä oikeaan osoitteeseen.

Jatko sujui varmaotteisesti Välimäen tehtyä kuuden viimeisen reiän aikana kolme elintärkeää birdieä.

”Tapahtumarikas päivä, paljon huonoja lyöntejä, mutta myös ihan huippusuorituksia löytyi. Maistuu todella hyvältä pitkän ja vaikean jakson jälkeen”, 100 000 euroa palkintorahaa tienannut Välimäki sanoi helpottuneena.

Siinä missä Välimäellä on ollut viime ja tällä kaudella vaikeuksia koota ehjää kokonaisuutta jopa saman kierroksen sisällä, ei minkäänlainen tuska paistanut viikonvaihteessa hänen otteissaan. Välimäki teki neljän päivän aikana vain kolme bogia ja iski kahden eaglen ohella 17 birdieä.

Kyseessä oli neljä lyöntiä uusinnasta jääneen Välimäen paras sijoitus DP World Tourilla sitten elokuussa 2020 pelatun Wales Openin, jossa hän oli toinen. Edellisestä top 10 -sijoituksestakin oli ehtinyt vierähtää 1,5 vuotta.

Pitkittyneen hankalan vaiheen jälkeen Välimäki teki kovan ratkaisun ja päätti vaihtaa valmentajaa, kuten GoGolf hiljattain uutisoi. Jatkossa hänen valmennuksestaan vastaa Timo Karvisen sijaan tunnettu englantilaisvalmentaja Liam James.

”Vaihdoin valmentajaa Liam Jamesiin. Vaihtoon päädyin, koska täytyi saada muutosta peliin ja kokeilla jotain täysin uutta, sillä vanha pelaaminen ei voinut enää jatkua. Projektissa yritetään kehittää svingiä parempaan suuntaan ja saada sekä väylä- että griiniosumia lisää”, Välimäki sanoi.

Välimäen päivän komein suoritus oli yhdeksännen reiän eagle, joka syntyi wedgellä 87 metristä. Video onnistumisesta yllä.

Kauden 2020 parhaaksi tulokkaaksi DP World Tourilla valitulla suomalaisella on ollut maagisesti sujuneen debyttivuoden jälkeen vaikeaa. Hän on pelannut vuosien 2021–2022 aikana 37 kilpailua, joissa on kokenut 20 karsiutumista. Välimäki ei onnistunut hankkimaan viime vuonna yhtään top 20 -sijoitusta. Tämän kauden turnauksissa on ollut enemmän valoa tunnelin päässä, jota Münchenin turnaus väläytti ilahduttavan kirkkaasti.

Välimäki nousee hyvän turnauksen siivittämänä Race to Dubai -listalla 158. sijalta sadan joukkoon. Välimäen kohdalla kannattaa huomioida, että hänen voittajakategoriansa DPWT:llä on voimassa vuoden 2023 loppuun saakka.

Samoojan kärkikamppailu suli vesiesteisiin

Tuorein suomalainen DP World Tour -voittaja Kalle Samooja (-12) oli hänkin sunnuntaina hetkellisesti kilpailun kärkikymmenikössä. 18. reiän (par 5) birdien olisi sellaisen Samoojalle tuonutkin, mutta hänen urakkansa päättyi harmillisesti tuplabogiin.

”Polkaistiin rundi hyvin liikkeelle. Ysillä vähän selkä rupesi jumittamaan ja se ehkä sitten vähän näkyi takaysin pelaamisessa. Ei saanut lopussa vaan enää parasta irti, ja muutama virhe tiputti sijoja”, Samooja kertoi.

Jaetulle 21. päätynyt Samooja kokosi pitkin turnausta paljon onnistumisia, joilla olisi voitu taistella kärkipään sijoituksista. Hänen tulostaan rasitti kuitenkin melkoinen määrä virheitä kaikkiaan kuuden bogin ja kolmen tuplabogin muodossa.

”Kyllä tällä viikolla oli hyvä meininki tekemisessä ja parempaan oli mahdollisuudet. Kuusi palloa veteen tällä viikolla oli vaan liikaa. Otetaan tästä hyvä meininki mukaan seuraavalle kahdelle vähän isommalle viikolle”, Samooja jatkoi.

Suomalaisten hienoa kokonaispanosta kilpailussa täydensi Mikko Korhonen (-11), joka nousi sunnuntain 70 lyönnin kierroksen myötä jaetulle 26. tilalle.

”Ihan kelpo kisa. Tavoitteena oli pelata neljä kierrosta ja saada taas tuntuma peliin. Hyvin kävi. Putti ei ihan tippunut niin hyvin, että olisin voinut kovista sijoista taistella, ja ehkä myös lähestymiset jäivät hieman liian kauas reiästä. Perustekeminen kuitenkin oli ihan hyvää koko viikon. Tästä on hyvä jatkaa Irlantiin”, Korhonen sanoi.

Li palasi voittajaksi lähes 4,5 vuoden jälkeen

BMW International Openin paremmuus ratkaistiin tulokseen 266 (-22) päätyneiden Kiinan Li Haotongin ja Belgian Thomas Pietersin kesken playoffissa. Ensin mainittu käänsi pelin edukseen ensimmäisellä uusintareiällä tekemällään birdiellä.

Hermostuneesti pelannut Li näytti jo sulavan pahasti, mutta kolmen viimeisen reiän aikana syntyi kaksi komeaa birdieä etupäässä loistavan puttipelin ansiosta, ja ne riittivät lopulta uusintaan.

Li Haotong purskahti kyyneliin voiton ratkettua. Kuva: Getty Images.

Uusintareiällä Li vältti vesiesteen hiuksen hienosti niin avauksellaan kuin pitkällä lähestymisellään. Lin kolmas lyönti sen sijaan epäonnistui todella pahasti ja pallo rullasi kymmenisen metriä ohi reiän. Li kuitenkin paikkasi surkean chipin upottamalla haamuputin, joka lopulta riitti voittoon Pietersin epäonnistuttua omassa, noin nelimetrisessä birdieputissaan.

Lin voittotuuletus hakee vertaistaan. Villisti tuulettanut, karjahdellut ja vuolaasti kyynelehtinyt Li ei meinannut saada otetta tunnemyrskystään, kun hän palasi voittajaksi muutaman todella vaikean kauden jälkeen. Edellinen voitto tuli vuoden 2018 tammikuussa, jonka jälkeen mies ei ole löytänyt parasta peliään.

Viime vuosi oli aallonpohja Lin sijoituttua DPWT:n rankingissa sijalle 208. Kauden 16 startissaan hän selvisi jatkoon vain kahdesti. Uran lopettaminenkin kävi mielessä.

Li tuntuu olevan kuin kotonaan, kun tulostaso on kova ja birdiejä tehdään liukuhihnalta. Kahdessa voittamassaan kisassa hän on iskenyt voittulokseksi -22 ja kerran tulos on ollut -23. Tällaiset voittotulokset ovat DP World Tourilla harvinaisia: 72 reiän voittotulos -22 tai parempi on ollut vain viidessä prosentissa kiertueen kilpailuissa.

Voitostaan 26-vuotias kiinalainen kuittasi 340 000 euroa, eikä pelioikeuden puolestakaan tarvitse reiluun pariin vuoteen jännittää.

Muutos 27.6.2022 klo 9.27. Toisin kuin jutussa aiemmin kerrottiin, Sami Välimäellä on pelioikeus voimassa DP World Tourille kauden 2023 loppuun saakka. 

Lue seuraavaksi: Suomalaisten vahva meno jatkuu Münchenissä – kolmikko pelasi lauantaina yhteensä 14 alle parin!

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Kotimaista laatusisältöä evästeiden avulla

Keräämme yhdessä kumppaneidemme (96) kanssa eväste- ja tunnistetietoja esimerkiksi vierailluista sivuista, IP-osoitteista ja laitteiden ominaisuuksista. Tietoja kerätään, jotta voimme tarjota kävijöillemme parempia sisältöjä ja palveluita sekä kohdennettua mainontaa ja markkinointia. Tietoja hyödynnetään myös kävijämäärien ja mainonnan mittaamisessa. Hyväksymällä evästeet sallit tietojesi käsittelyn em. tarkoituksiin. Voit muuttaa valintojasi milloin tahansa evästeasetuksistasi näytön alalaidassa olevan linkin kautta.

Lue tarkemmin, mihin tarkoituksiin tietojasi käytetään:

Tällä välilehdellä voit antaa suostumuksesi evästeiden ja vastaavien teknologioiden käyttöön painamalla Hyväksy kaikki tai valitsemalla yksityiskohtaisesti, mihin tarkoituksiin annat suostumuksesi ja painamalla Hyväksy valitut. Jos valitset Estä kaikki tai et tee muokkauksia ja valitset sen jälkeen Hyväksy valitut, evästeitä tai muita vastaavia teknologioita ei hyödynnetä. Suostumuksesi vaaditaan myös siihen, että Toimittajat -välilehdellä luetellut yhteistyökumppanit saavat käsitellä tietojasi. Huomaathan, että sivuston ja palvelun toiminnan kannalta välttämättömät evästeet ovat aina käytössä.

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa ja sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella. Toimintasi tässä palvelussa voi auttaa kehittämään ja parantamaan tuotteita ja palveluita.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja