16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LET Access Series

LET:n korttia jahtaavalle Emilia Tukiaiselle kauden toinen top-kolmonen: ”Suomalaisten menestys motivoi itseäkin”

Emilia Tukiaisen tähtäin on tiukasti Ladies European Tourilla. Kuva: Tristan Jones/LET

Tukiainen pelaa uransa kovinta kautta naisten haastajakiertueella.

Emilia Tukiainen (-5) esitti jälleen vahvoja otteita Ruotsin Trelleborgissa käydyssä LET Access Series -kiertueen kilpailussa. Hän löi maanantaina päättyneen PGA Championshipin viimeisellä kierroksella tuloksen 69, ja ylsi toistamiseen kolmannelle sijalle reilun viikon sisällä.

Tukiainen oli vielä sisääntulon puolivälissä mukana voittotaistelussa, mutta Tegelberga Golfklubbin kentän rei’illä 15–16 tulleet bogey ja tuplabogey haihduttivat haaveet isosta menestyksestä.

Eroa voiton vieneeseen tuoreeseen ammattilaiseen, Ruotsin Maja Starkiin (-8) kertyi kolme lyöntiä. Englannin Lily May Humphreys (-7) oli toinen.

”Sain päivä päivältä parannettua peliä, mihin olen tyytyväinen. Harmittava lopetus vikana päivänä, mutta tavoitteenani oli päästä pelaamaan päätöskierros kärkiryhmässä, joten siitä opittiin ensi kertaa varten”, Tukiainen sanoi.

Kolmannella kierroksella Tukiaiselle teki seuraa elokuussa ammattilaiseksi ryhtynyt lupaava Maja Stark, 21, joka venyi viime vuoden U.S. Women’s Openissa 13. sijalle. Niin ikään mainion amatööriuran pelannut Humphreys, 19, vaihtoi statustaan pari kuukautta Starkia aiemmin.

Heti kesäkuussa debyyttivoittonsa ottanut, LETAS-rankingia johtava Humphreys sijoittui tällä viikolla jo kolmannen kerran peräkkäin toiseksi kiertueen turnauksissa.

Tukiainen, 24, on kokonaiskilpailussa seitsemäntenä, kun kauden päätteeksi kuusi parasta saa kortin Ladies European Tourille.

”Tavoitteena on saada kortti Ladies European Tourille. Viime vuonna Koiviston Tiia otti kortin haastajakiertueen kautta, joten tarkoitus on seurata hänen jalanjälkiään.”

Kautta on jäljellä vielä neljä turnausta, joista kaksi pelataan syyskuussa Sveitsissä ja kaksi muuta lokakuussa Ranskassa ja Espanjassa.

”Hyvällä fiiliksellä lähden pelaamaan syksyn kilpailut − jahtaamaan myös ensimmäistä voittoa ammattilaisena.”

Neljä top 6 -sijoitusta tänä vuonna saavuttanut Tukiainen myönsi, että yhtenä vaikuttimena hyviin otteisiin ovat olleet Matilda Castrenin ja Sanna Nuutisen loistavat otteet isommilla kiertueella.

”Ilman muuta heidän esimerkkinsä kannustaa. On hienoa, että suominaiset pelaavat hyvin viikosta toiseen ja tekevät suomalaista golfhistoriaa – mahtavaa seurattavaa! Se motivoi itseäkin”, hän mietti.

Trelleborgin kilpailun muut suomalaiset, Ellinoora Moisio (+9), Niina Liias (+10) ja Leena Makkonen (+14) päätyivät sijoille 46–59.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje