16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ryder Cup

Lehti: Henrik Stensonin korvaava Euroopan Ryder Cup -kapteeni on päätetty  

The Telegraphin mukaan julkistus Luke Donaldin valinnasta Euroopan Ryder Cup -joukkueen kapteeniksi tulee lähipäivinä. Kuva: Getty Images

Eurooppa on saamassa ensimmäisen englantilaisen kapteenin sitten vuoden 2008.

Maailmanlistan entistä ykköspelaajaa Luke Donaldia pidetään varmuudella Euroopan Ryder Cup -joukkueen seuraavana kapteenina. Tieto perustuu torstaina The Telegraph -lehdessä julkaistuun uutiseen.

DP World Tour joutui valitsemaan nopeasti uuden kapteenin, kun maaliskuussa kippariksi nimitetty Henrik Stenson ilmoitti siirtyvänsä kiistanalaiselle LIV Golf -kiertueelle. Ryder Cup Europe ja DP World Tour kertoivat viime viikon keskiviikkona erottaneensa Stensonin kapteenin vakanssilta.

Donaldin, 44, tiedetään olleen jo edellisellä valintakierroksella Stensonin ykköshaastaja tehtävään. Uudella kierroksella vaihtoehtoisina kapteenikandidaatteina mainittiin Donaldin ohella myös Paul Lawrie sekä Robert Karlsson.

Ratkaisun myötä englantilaisten 14-vuotinen odotus tulee päätökseensä: edellinen brittiläinen Ryder Cup -kapteeni on Sir Nick Faldo, jonka luotsaamana Eurooppa kärsi tappion vieraskentällä Valhallassa vuonna 2008.

Telegraphin mukaan DP World Tour julkistaa valinnan lähipäivinä. Sen koommin kiertue kuin Donald eivät ole kommentoineet lehden tietoja. Lehti toteaa, että muun muassa vuoden 2018 Ryder Cup -kapteeni Thoms Bjørn sekä Edoardo Molinari kuuluvat joukkueen apulaiskapteenistoon.

Luke Donald on pelannut neljästi Ryder Cupissa, ja nämä kaikki haasteottelut ovat päättyneet Euroopan voittoon. Apulaiskapteenin kokemusta hänellä on kahdesta edellisestä Ryder Cupista Pariisista ja Wisconsinista.

Seuraava Ryder Cup pelataan Roomassa Marco Simone Golf & Country Clubin kentällä syys-lokakuun vaihteessa 2023.

Lähteet : The Telegraph, Golf Magic

Lue seuraavaksi: Ryder Cup -kapteeniuden hinta on noin 40 miljoonaa – Eurooppa heitti Henrik Stensonin pihalle

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje