16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Laura Daviesin ote pitää myös Holllannissa

Tania Elosegui toivoo saavansa kaudelleen parempaa liitoa viime vuonna menestystä tuoneesta Hollannin turnauksesta. © Getty Images

Laura

Laura Davies on ilmoittanut tämänvuotisilla peleillään olevansa vahva ehdokas myös vuoden 2011 Solheim Cupin tapahtumiin. &copy Getty Images

Hazel Kavanagh Irlannista on yllätysjohdossa naisten Euroopan Tourin Hollannin kisassa. Yhdeksättä kautta LET:lla pelaava irkku on löytänyt omasta mielestään tärkeän pointin, rentouden peliinsä.

-En ota niin paljon paineita kuin aiemmin, pyrin vain tekemään kierroksen aikana niin paljon birdejä kuin mahdollista, Kavanagh filosofoi tavalla joka on viimeisten vuosien aikana melkoisesti yleistynyt.

Perjantaina Kavanagh teki kuusi birdietä ja kaksi bogeyta. Niin herkullinen ja mukava kuin asetelma hänen kannaltaan viikonloppuun onkin, voittoon on vielä matkaa.

Lähimmät haastajat ovat kaikki rutinoituneita konkareita. Laura Davies on voittanut kuluvan vuoden aikana jo kahdesti, hän elää selkeästi 47-vuotiaana uutta kevättä Euroopassa. Daviesin leveillä hartiollla on varmasti melkoinen apina voitottomuudesta LPGA Tourillla. jossa englantilainen on takonut lähes vuosikymmenen voittamatta kertaakaan.

Seksipommiin mainetta aiemmin kantanut Sophie Sandolo pelaa villilä kortilla, edellisvuonna hän menetti työpaikkansa olka-ja selkävaivojen johdosta.

-Se, että yleensä pystyn olemaan mukana on iso bonus. Kuvittelin jo, että pelini kilpailutasolla ovat ohitse, Sandoloi tunnnusti synkimpien hetkiensä tuntoja. Myös Sandolo sai tuloksekseen 68.

Lyönnin päässä Kavanaghista on myös Virginie Lagoutte-Clement, Talin kisan voittaja vuosimallia 2006.

Jenni Kuosan peli käynnistyi huonosti, hän oli pian kaksi yli. Loppuveto oli tuloksellisesti erheetön, kolme birdietä nostavat hänet yhdeksännelle tilalle. Ursula Wikströmin (75) birdiet jäivät yhteen, Riikka Hakkaraisen asetelma on lähes toivoton kierrostuloksen 79 jälkeen.

Teemu Tyry

Martin

Martin Wiegelen tuloskortista löytyi torstaina kymmenen birdietä. &copy Getty Images

Kärnten Openissa viime vuonna kuudenneksi venynyt Martin Wiegele aikoo tällä viikolla selvästikin parantaa edellisen Klagenfurtin kisan sijoitustaan. Hän pelasi turnauksen ensimmäisellä kierroksella häikäisevästi tuloksen 62 (-10) ja johtaa kisaa kolmella lyönnillä ennen Ruotsin Anders Sjöstrandia.

Klagenfurt-Seltenheimin kentän kymmenenneltä tiiltä matkaan lähtenyt Wiegele teki viisi birdietä kierroksen molemmilla puoliskoilla. 15:n jälkeen tilanteessa -7 ollut itävaltalainen päätti järjestää rei’ille 7-9 (päivän 16-18) vielä kunnon loppukirin tekemällä kolme birdietä putkeen.

”Luultavasti paras koskaan pelaamani kierros. Peli lähti hyvin liikkeelle, enkä joutunut kierroksen missään vaiheessa ongelmiin. Pääsin puttaamaan yleensä neljän metrin sisältä ja kaikki birdieputitkin olivat melko lyhyitä”, Wiegele sanoi.

”Vaikka starttini oli aikaisin, kulki yleisöä mukavasti mukanani. Huomenna lähtöaikani on iltapäivällä, joten toivottavasti silloin on vielä enemmän yleisöä.”

Niin ikään takayhdeksiköltä startannut Sjöstrand teki ensimmäisen seitsemän reiän sisään kuusi birdietä, mutta jatkossa ruotsalaisen birdiehana lähes sulkeutui. Virheettömästi pelannut Sjöstrand sai kuitenkin pidettyä eron hurjastelleeseen Wiegeleen kolmessa lyönnissä.

Iltapäivän viimeisessä ryhmässä pelannut Saksan Bernd Ritthammer (-6) nousi päivän päätteeksi kolmanneksi ennen itävaltalaiskaksikkoa Markus Brier ja Thomas Feyrsinger. Samassa viisi alle tuloksessa ovat myös Saksan Nicolas Meitinger sekä Pohjois-Irlannin Gareth Shaw.

Klagenfurtin CT-kisassa ei ole mukana suomalaispelaajia.

Marko Kuivasaari

Elosegui tähyilee uuteen menestykseen Hollannissa

Tania Eloseguin pelit eivät ole sujuneet tällä kaudella odotetunlaisesti. Yhteensä kymmenen turnausta Atlantin molemmin puolin pelanneen espanjalaisen paras sijoitus on Meksikon kisan 27:s tila, mutta Rotterdamissa hän puolustaa vuoden takaista voittoaan. Suomalaisista viivalle ovat lähdössä Riikka Hakkarainen, Jenni Kuosa sekä Ursula Wikström. Itävallan CT-kisassa ei ole puolestaan mukana suomalaispelaajia.

ABN AMRO Ladies Openin voittoa puolustava Tania Elosegui johdattaa tasokkaan joukon ensimmäistä kertaa Rotterdamissa, Broekpolderin kentällä pelattavaan turnaukseen. Vuosi sitten Elosegui voitti Eindhovenissa pelatussa kisassa lyönnillä Italian Diana Lunan, ykköstila oli samalla hänen ensimmäisensä naisten Euroopan kiertueella.

Tämänvuotiseen kisaan on starttaamassa vielä kovempi joukko kuin Eindhovenissa 2009. Mukana ovat mm. Laura Davies, Melissa Reid, Maria Hernandez Munoz sekä Anja Monke. Heistä kukin on voittanut meneillään olevalla kaudella ainakin yhden turnauksen. Tuorein menestyjä on Hernandez, joka kukisti Slovakian kisassa toisen tulokkaan, Austrailan Kristie Smithin lyönnillä.

Viisi turnausta sekä LET-kiertueella että LPGA Tourilla pelannut Elosegui ei ole tällä kaudella päässyt vielä kunnolla vauhtiin. Paras sijoitus on Lorena Ochoan jäähyväisturnauksen 27:s sija, LET:n kalenteriin kuuluvassa Australian Openissa espanjalainen oli 30:s.

Vaikka Elosegui sanoo viihtyvänsä Yhdysvalloissa, on Euroopassa pelaaminen hänelle kuitenkin paljon mieluisampaa.

”Euroopassa on mahtavaa pelata. Joskus säät ovat täällä huonoja, mutta kisat ovat upeita. Pelaajat kunnioittavat toisiaan ja tulemme hyvin toimeen keskenämme. On hauskaa olla taas Euroopassa ja pelata mukavien ihmisten kanssa”, Elosegui sanoi Hollannin kisan alla.

Kotiyleisön suursuosikit ovat luonnollisesti Hollannin väreissä European Nations Cupin vuonna 2009 voittaneet Christel Boeljon sekä Marjet ven der Graaff. Henkilökohtainen menestys molemmilta vielä kuitenkin puuttuu. Myös Kyra van Leuuwenilla voi olla potentiaalia hyvään sijoitukseen kotikonnuilla.

Suomalaisista Rotterdamin kisassa ovat mukana Riikka Hakkarainen, Jenni Kuosa sekä UrsulaWikström. Hakkaraisen ja Kuosan kausi ei ole toistaiseksi sujunut suunnitelmien mukaisesti, mutta Wikström on väläytellyt parempaa osaamistaan pariin otteeseen. Hän oli kuukausi sitten Turkin kisassa kahdeksas ja viime viikonloppuna Slovakiassa 14:s. Seitsemän turnausta LET:lla tällä kaudella pelannut Wikström on kiertueen ansiolistalla 20:ntena, 17 601 euron tienesteillään.

Ansiolistan selvässä johdossa on kaksi kisaa voittanut Davies, koottuaan kuudessa kisassa yli 157 000 euron palkkiot.

————————————————-

Challenge Tour:

Itävallan

Itävallan tunnetuin pelaaja Markus Brier on mukana isännöimässään Kärnten Openissa. &copy Getty Images

Järjestyksessään kauden seitsemäs Challenge Tourin kilpailu Kärten Open pelataan tällä viikolla Itävallan Klagenfurtissa. Ensimmäisen kerran meneillään olevalla kaudella CT:n kisassa ei ole mukana suomalaispelaajia.

Kärten Openin taustalla toimii vahvasti Markus Brierin säätiö. Brier on Itävallan tunnetuin pelaaja, jonka oma työmaa on Euroopan Tourilla. Neljä kertaa tämän vuoden turnauksissaan cutin selvittänyt Brier pelasi viime viikonvaihteessa Madrid Mastersissa kauden parhaan kilpailunsa sijoittuen lopputuloksissa 21:nneksi.

Brier on mukana torstaina käynnistyvässä nimikkoturnauksessaan ja luonnollisesti hänen menestysosakkeitaan ”alemman sarjaportaan” kisassa pidetään korkeina. Hyvän vastuksen Brierille tarjonnevat Itävallan parhaimmistosta mm. Bernd Wiesberger sekä Martin Wiegele.

Wiegele oli viime vuoden turnauksessa kuudes ja voitti myös samaisella Klagenfurt-Seltenheimin kentällä maansa sisäisen amatöörimestaruuden kahdeksan vuotta sitten. Mukavan turnausmenestyksen ohella Wiegele teki viime vuoden kisassa hole-in-onen, josta hän sai palkinnoksi Mazda-kaupunkimaasturin.

”Olin juuri ennen Kärnten Openia hankkinut auton, joten päätin Mazdan sijasta ottaa vastaan rahallisen palkkion”, Wiegele sanoi.

Palkintoarvoltaan 160 000 euron Klagenfurtin turnaukseen osallistuu Challenge Tourin kärkinimistä mm. Charlie Ford, David Vanegas, Jan-Are Larsen, Julio Zapata sekä Lee Slatteryä Belgian kisassa lähes viimeiseen saakka kiusannut Edouard Dubois.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje