Kristian Kulokorven ote kesti loppuun asti, naisissa mestaruus ratkesi vasta loppumetreillä - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf - Kilpagolf

Kristian Kulokorven ote kesti loppuun asti, naisissa mestaruus ratkesi vasta loppumetreillä

Kristian Kulokorpi johti SM-kisaa alusta asti.

Sumu viivästytti lähtöjä aamulla tunnilla, mutta kun pelaamaan päästiin, ei luonto enää tehnyt tepposiaan.

Miesten SM-kisaa hallitsi lähes alusta asti suvereenisti Kristian Kulokorpi (-13), joka oli ainoana pelaajana omalla kymmenluvullaan. Kierrokset 68-68-68-71 riittivät neljän lyönnin voittoon. SM-kulta oli 29-vuotiaalle Golf Pirkkalan pelaajalle ensimmäinen miesten sarjassa.

”Mahtava fiilis, sain samalla revanssin viime vuodesta. Henkisesti tänään oli yllättävän vaikeata saada ajatukset kasaan, kun lähti hyvästä johtoasemasta. Peli lähti hyvin liikkeelle ja sainkin keskityttyä omaan tekemiseen”, Kulokorpi kertasi.

Takaysillä ote hieman takkuili ja fokus katosi. Tuloksia hän katsoi ensimmäisen kerran vasta 17. väylällä. Kulokorpi kiitti lämpimästi caddietaan avusta henkisellä puolelle.

”Monet eivät ymmärrä miten yksin kentällä on ajatustensa kanssa. Eelis antoi vinkkejä ja juteltiin kaikesta, joten unohdin hyvällä tavalla missä olen.”

SM-voitollaan Kulokorpi saa myös villin kortin Vierumäen CT-kotikisaan kuukauden päähän. Hän myönsi kultamitalin tuovan runsaasti itseluottamusta ja motivaatiota myös jatkoon.

Himmeämmistä mitaleista käytiin taistelua pitkin päivää. Hopealle tuloksella -9 ylsi lopulta Saku Ellilä. Pronssille itsensä nosti Oskari Nikku, joka viritteli hurjaa kiriä – kahdeksan birdietä viiteentoista väylään. Haamukierros tyssäsi tuplabogiin 17.väylällä, mutta 66 lyönnin kierros nosti hänet yhteistulokseen -8 ja SM-pronssille matemaattisella ratkaisulla. Samassa tuloksessa olivat myös Jaapo Jämsä ja Otto Grönroos. Kuudetta sijaa jakoivat Lauri Ruuska ja Jussi Sahravuo tuloksella -7.

Naiset

Naisten kilpailu vaikutti pitkään noudattavan samaa kaavaa kuin miestenkin, ja voittaja vaikutti selvältä. Takaysillä nähtiin kuitenkin dramatiikkaa, kun läpi kilpailun johtanut Aada Rissanen joutui vaikeuksiin. Toisella sijalla ollut Ada Huhtala näki tilaisuutensa, ja laittoi kirin silmään: birdiet väylille 14. ja 15. käänsivät asetelman lappeenrantalaisen eduksi ja Huhtala pääsi tuulettamaan suomenmestaruutta.

”Olipa pitkä päivä, tuntui että kierros kesti ikuisuuden. Voitto tuntuu hienolta, ja olen tyytyväinen, miten onnistuin pitämään oman pelin kasassa”, Huhtala summasi tapahtumarikasta päivää.

Huhtala oli tasaisen varma läpi viikon, voittotulos -2 syntyi kierroksin 72-71-71-72.

”Peruspäivä voisi kai sanoa. Kenttä oli edelleen märkä, mutta tosi hyvässä kunnossa. Kenttäväki on tehnyt mahtavaa työtä koko viikon. Tänään sää oli helpoin – ei tuulta tai sadetta.”

Päivän kohokohtana hän piti luonnollisesti takaysillä tiukkaan paikkaan syntyneitä kahta birdietä.

”Ne todellakin nostattivat fiilistä”, iloinen Huhtala hymyili.

Hopeamitalille  kolmen lyönnin erolla Aada Rissanen (+1). Naisten pronssimitalista käytiin tiukka taisto ja asetelmat vaihtuivat moneen kertaan. June Weckman oli pitkään kiinni vahvasti kiinni pronssissa, kunnes kärkiryhmässä pelanneen Lina Lindqvistin kahden birdien loppukiri nosti heidät molemmat tulokseen +5. Miesten tavoin pronssi ratkottiin matemaattisesti, ja se ripustettiin Lindqvistin kaulaan.

Paragolf

Paragolfareiden sarjassa perjantain jälkeen johtanut Waltteri Waris ei antanut takana tulijoiden yllättää itseään toisena pelipäivänä, vaan Pielis-Golfia edustava Waris (+8) marssi mestaruuteen neljän lyönnin erolla Juho Vaaraan (+12). Pronssia voitti Sami Kankkunen (+16).

Ensimmäiseen suomenmestaruuteensa yltänyt Waris oli uupunut, mutta onnellinen mies.

”Kaikki meni suunnitellusti, tosi hyvä fiilis. Eniten jännitti kierroksen alussa, mutta se ei ehtinyt kadota missään vaiheessa. Juho ei antanut yhtään siimaa missään vaiheessa, joten piti panna parastaan. Nyt riitti voittoon!”

Waris pelasi kierrokset 77-75, ja iloinen että pystyi vielä parantamaan toiselle kierroksella tulostan.

”Rock-kenttä sopii minulle, harkitut riskit ja hyvä pelisuunnitelma toivat onnistuneen tuloksen vaikka harjoituskierros jäikin välistä”, Waris pohti.

Nokia River Golfin järjestelyt keräsivät isot kehut pelaajilta, sillä kenttä saatiin pidettyä huippukunnossa rankkasateista huolimatta. Pelaajista pidettiin muutenkin huolta esimerkillisesti, ja noin 50 vapaaehtoista auttoivat lukuisissa rooleissa. Ensi vuonna lyöntipelin Suomen mestaruuksista pelataan Karelia Golfissa Kontiolahdella.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje