16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Keegan Bradley kesti paineet Grand Slamissa

Keegan Bradleylle PGA Grand Slamin voitto oli perhejuhlaa © Getty Images

Keegan

Odotetusta kahden miehen välisestä taistosta kehkeytyikin Charl Schwartzelin hurjan vireen johdosta kisailu välillä Schwartzel / Keegan Bradley. Etelä-Afikkalalainen sai seitsemän lyöntiä edellään olleen Bradleyn kiinni jo toisen kierroksen puolivälissä. Rory McIlroy johti vain hetken. US Openin sankari teki kierroksellaan neljä bogeyta ilman birkkuja jääden sivustaseuraajaksi neljän miehen ryhmässä Darren Clarken tavoin.

Bradley ei häkeltynyt Schwartzelin noususta, vaan nousi uudestaan johtoon kymmenennen birdiellään, eikä hän enää laskenut tätä rinnalleen. PGA Championshipin voittaja sai PGA Grand Slamin voittopystin ja 600.000 taalaa tuloksin 67-71.Schwartzel 74-65 jäi lyönnin päähän, Rory McIlroy 67-75 kuittasi kolmosrahat ennen Darren Clarkea 77-74.

Charl

Bradleylle ykköstila on kuin balsamia haavoille hänen jäätyään makutuomiolle ulos Presidents Cupista. Kapteeni Fred Couples oli korvamerkinnyt jo ennen viimeisiä karsintakisoja toisen villin kortin Tiger Woodsille. Koko kauden hyvin pelannut ja Fedex Cupin lopulta voittanut Bill Haas sai toisen kutsuista varsin oikeutetusti.

Varsinkin muun maailman kapteeni Greg Norman on ottanut vahvasti kantaa Tigerin nimeämiseen todeten, että hän ei olisi rapakuntoista Woodsia joukkueeseensa huolinut.

Bradleylle voi aueta vielä paikka joukkueeseen ,mikäli Steve Stricker ei toivu vammoistaan.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje