26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Kaisa Ruuttilalla toinen jalka tukevasti Euroopan Tourilla

Suuri mahdollisuus edessä. Kaisa Ruuttila kisaa paikasta naisten Euroopan Tourille-

Kaisa

4.pv

Kaisa Ruuttilasta tulee suurella todennäköisyydellä viides suomalaispelaaja jolla on täysi pelioikeus vuoden 2011 Ladies European Tourille.Kortti on jo valmiina MInea Blomqvistilla, Ursula Wikströmillä, Jenni Kuosalla sekä Riikka Hakkaraisella.

Aiempina kolmena päivänä vain kolme birdietä yhteensä tehnyt Ruuttila onnistui nyt viidesti. Bogeja kortissa on kolme, tulos 71 oli La Mangan South-kentällä siis kaksi alle parín.

Kahtena viimeisenä päivänä (71-71) suomalainen on tehnyt hyvää nousua, lyönneissä laskettuna hän on ollut kaikista 93:sta pelaajasta kolmanneksi paras.

”Lauantaina oli ihan ok peliä. Putitkin alkoivat upota. Tein kyllä lähipelistä johtuen turhia bogeja.Keli oli jopa hyvä. Pientä tihkusadetta, mutta elohopea nousi 12 asteeseen, joka on karsintojen ennätys kuluvalla viikolla”, Ruuttila raportoi Espanjasta.

Caroline Hedwall on vahva ehdokas koko karsinnan voittajaksi, hän johtaa seuraavaa pelaajaa kolmella, Ruuttilaa kymmenellä. Kaisalla ei pitäisi olla minkäänlaisia paineita. Kaikki kortit sijaluvuilla 1-30 antavat pelikoikeuden, jolla pääsee kiertämään lähes kaikkki tavalliset kilpailut.

Päätöspäivänä 50 parasta kiertävät South-kenttää ( par 73) jonka Ruuttila on kiertänyt tuloksin 73-71. Marginaalia viimeiseen kortinsaajaan ( sijaluvut 28-32) on turvallisen tuntuisesti seitsemän lyöntiä. Hän ei kuitenkaan lähde puolustelemaan asemiaan.

”Sunnuntaina pitää olla positiivisella mielelllä, pelata omaa peliä ja lisätä kaasua”, Kaisa Ruuttila suunnitteli.

3pv.

Suomalaisittain näyttää erittäin hyvältä naisten LET:n karsinnoissa. Kaisa Ruuttilan sijoitukset ovat olleet päivien päätyttyä 62:s, 31:s ja nyt 14:s ( kierros vielä kesken).

Päivä valkeni La Mangassa kylmänä, startteja jouduttiin siirtämämään kentän ja viheriöiden huurteen vuoksi.

”Kun sitten pääsimme matkaan, tuuli nousi melkoiseksi ja oli sitä koko ajan. Sellaiset kolme mailaa se vaikutti tyyneen keliin verrattuna. Löin palloa taas hyvin, mutta birdejä olen tehnyt kolmen kiekan aikana vain kolme. Se on minulle tietysti hyvin vähän. Tämän päivän kierrokseen täytyy olla tyytyväinen, ei siellä juurikaan ole noita alle parín meneviä tuloksia”,Kaisa Ruuttila summaili esitystään La Mangan Nort-kentällä.

”Viheriöt ovat suuria, mutta melkoisia kallistuksia siellä on, samoin bermuda-ruohon kasvusuuntaa on hankalaa lukea,” hän jatkoi.

Neljännen hän pelaa South-kentällä, tämän jälkeen 50 parasta jatkavat viimeiselle kierrokselle jonka kaikki kiertävät South-kentällä.

Kaisa Ruuttilalla on pullat erinomaisesti uunissa. Caroline Hedwall tuntuu menevän alkukarsinnan tavoin omilla luvuillaan, kaikki muut ovat vielä voitettavissa. Sijoitus 30:n joukkoon riittää siis täyteen kortttiin jolla naisten puolella päässee pelaamaan kaikki kisat poislukien majorit. Ennen kahta viimeistä kierrosta eroa viimeiseen jatkoonpääsijään on neljä lyöntiä.

2pv, torstai

Ruotsin Caroline Hedwall (70-69) on hankkiutunut turvalliseen kolmen lyönnin johtoon LET:n viiden kierroksen mittaisessa finaalissa. Torstaina Hedwall pelasi päivän parhaan tuloksen 69. Maailman parhaisiin amatööreihin viimeisten vuosien aikana kuulunut Hedwall koki edellisviikolla melkoisen haaksirikon LPGA:n karsintafinaalissa, jossa hän jäi yllättävästi ilman korttia. Nyt on revanssin paikka, jotta tuore ammattilainen saisi Euroopassa riittävän määrän kisoja kaudella 2011. Kaikkiaan kuusi ruotsalaista on tässä vaiheessa 30:n ensimmäisen joukossa.

Kaisa Ruuttila pelasi toisena päivänä helpompaa South Coursea. Avauspäivänä ilman birdejä pelannut Ruuttila onnistui nyt tekemään toistaiseksi ainoansa 421 metrisellä par-viitosella. Bogeja tuloskortissa on myös yksi, näin tulokseksi tuli 73 joka on sama kuin kentän par. Ruuttila nousi yli 30 sijaa 31:ksi. Hän on lyönnin päässä rajasta, mutta kierroksia on jäljellä vielä siis kolme.

Teemu Tyry

1pv, keskiviikko

Ei lähtenyt suomalaisodotusten mukaisesti LET:n karsinta käyntiin. Keskiviikon kierros La Mangan North Coursella oli Kaisa Ruuttilalle työläs. Päivän mittaan hän teki viisi bogeyta, birdiet jäivät syntymättä. Yhteistulos viisi yli oikeuttaa sijalukuun 65:s. North Coursella paras tulos oli 71, kahdella kentällä vuorotellen pelattavaa kisaa johtaa Luxemburgissa asuva kreikkalainen Liebelei Lawrence (69), joka siirtyi vasta ennen karsintojen alkua ammattilaiseksi. Ruuttila pelaa South Coursea torstaina. Vuorottelu jatkuu perjantain ja lauantain kierroksilla, viidennellä ja viimeisellä kaikki jatkoonpäässeet 50 pelaajaa kiertävät samaa kenttää.

Ruuttila on pelannut LET:n karsinnoissa neljästi. Kausien 2006-2007 jälkeen hän jäi molemmilla kerroilla lyönnin päähän varsinaisesta kortista oltuaan sijaluvuilla29: ja 39:s. 2008 kauden jälkeen pelatussa karsintafinaalissa Ruuttila jäi viimeisten joukkoon (94:s). Vuosi sitten hän joutui aloittamaan esikarsinnasta, johon tie myös tyssäsi.

Teemu Tyry

Ennakko….

SuuriKaisa Ruuttila pyrkii kruunaamaan superkautensa, joka nosti hänet tämänvuotiseksi naispelaajaksi Suomessa, sekä pohjoismaisen Nordea Tourin kuningattareksi. Haaste on kova, edessä viiden kierroksen mittainen karsintafinaali, josta Ruuttila ei aiemmin urallaan ole työpaikkaa saanut. Kahdesti hän on jäänyt lyönnin päähän. Tämänvuotisessa karsinnassa Ruuttila on huomattavasti aiempia kertoja merkitympi pelaaja saavutustensa johdosta.

Kisat pelataan La Mangan kahdella kentällä Espanjassa. Näillä Ruuttila ahersi myös esikarsinnassa jossa oli lopulta omassa karsintaryhmässään 25:s. 35 parasta pääsi finaaliin, Ruuttilan ote löystyi paikan oltua käytännössä varma viimeisellä kierroksella.

Näin Ruuttila kirjoitti kotisivuillaan esikarsinnan jälkeen:

”La Mangan kentällä on bermudaruoho, joka meinaa välillä tuottaa harmaita hiuksia. Chipissä on haastavaa saada hyvää kontaktia palloon, jos pallo ihan uponneena ruohoon ja puteissa pitää olla tarkkana mihin suuntaan ruoho kasvaa. Tavoitteena on siis saada täysi pelioikeus naisten Eurooppa Tourille. Nyt on reilu viikko aikaa harjoitella ja viilata kunto huippuun. Pelillisesti kunnon pitäisi olla hyvä ja isoin taistelu varmasti finaalissa käydäänkin pään sisällä. Koko ajan tsemppaan itseäni ja muistutan, että kyseessä on yksi kisa muiden joukossa vaikkakin isommilla panoksilla pelataan”.

Ruuttilalle, kuten lähes kaikille muillekin pelaajattarille kyseessä on joko tai tapahtuma. Paluu Ruotsin Tourille huippuvuoden jälkeen ilman korttia olisi raju pettymys. Aiempina vuosina kaksi parasta Nordea Tourin pelaajaa on saanut suoraan kortin LET:lle ilman karsintaa.

Caroline Hedwall suosikkina

CarolineOsallistujia on peräti 29:sta eri maasta. Ruotsalaisia on eniten, 15. Heistä ylivoimaisesti kovin on ennakkoon syksyllä MM-kisojen jälkeen ammattilaiseksi siirtynyt Caroline Hedwall, joka pelasi varsin menestyksekkäästi myös loppukesän Finnair Mastersissa. Hedwallilla on varmasti melkoinen sisulataus, hän jäi tasaisessa LPGA Tourin karsintafinaalissa sijalle 38:s.

Tällä ei pelimahdollisuuksia valtameren takana aukea, joten superlupaus pelaa suurella todennäköisyydellä Euroopassa. Mikäli Hedwall jostain syystä ei olisi La Mangassa 30:n ensimmäisen joukossa, voitaisiin puhua järkyttävästä epäonnistumisesta. Esikarsinnasssa samalla areenalla hän oli omassa ryhmässään täysin ylivoimainen.

Naisten Euroopan Tourillla suomalaisista pelaavat vuonna 2011 ainakin Minea Blomqvist, Ursula Wikström, Jenni Kuosa ja Riikka Hakkarainen. Hanna-Leena Salonen menetti täyden pelioikeutensa, eikä lähtenyt karsintafinaaliin.

Huomionarvoista on sekin, että syksyn 2003 karsinnoissa Minea Blomqvist jäi lyönnin päähän täydestä kortista. Hän sai kuitenkin seuraavalle vuodelle rajoitetun kortin jolla pääsi lopulta pelaamaan varsin paljon. Minni voitti Unkarissa, oli kahdeksas British Openissa. Kauden päätteeksi hänet valittiin vuoden tulokkaaksi Tourilla.Tämänvuotisissa karsinnoissa sijoille 1-30 sijoittuneet saavat täyden kortin, 31-50 joutuvat tyytymään rajoitettuun.

Teemu Tyry

Kaisa Ruuttilan kotisivut

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje