16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Kaisa Ruuttilalla kortit käsissään Finnair Mastersissa

Bettina Hauertilla on neljän lyönnin johto Finnair Mastersissa.

Kaisa Ruuttila lähtee sunnuntain kierrokselle viimeisessä ryhmässäKaisa Ruuttilaa saavat Talin kisajärjestäjät kiittää lauantain jälkeen. Viisi suomalaista selvitti cutin, näistä kuitenkin vain yhdellä on käytännön mahdollisuudet voittoon. Lakeside Golf Vammalaa edustava Ruuttila käytti aamupäivän hyvät olosuhteet hyväkseen, taisteli silloin kun peli ei kulkenut loppuvaiheilla, ja sai huomata päivän päätteeksi olevansa kisassa kakkosena. Eroa Bettina Hauertiin on neljä lyöntiä, mutta etu on lähes poikkeuksetta takaa-ajajalla. Ruuttilan tilastot aiemmista yhteisistä Talin kisoista ovat huomattavasti paremmat kuin saksalaisella, kotiyleisön tuki antaa myös virtaa voitonhaaveille. Vuonna 2005 Ruuttila oli yhdeksäs, Hauert viisi lyöntiä heikommalla tuloksella 35:s. Viimevuonna Kaisa pääsi jatkoon olleen 37:s, Hauert karsiutui… Finnish Amateurista Ruuttilalla on kakkostila, Hauertilla himmeämpiä sijoituksia. Voiko Ruuttila siis voittaa? Se on hyvin mahdollista. Paljon riippuu ensimmäisistä reiístä. Mikäli ero lähtee pienenemään, voi voittotaistoon ilmoittautua vielä monikin pelaaja jopa kärkikolmikon takaa. Jos Hauert saa junansa kulkemaan haluamaansa suuntaan, saattaa taistelu kohdistua toiseen sijaan. Allekirjoittaneen veikkaus on se, että Hauert joutuu koville jo ennen viimeisiä reikiä, pahimmat uhkaajat löytyvät kolmikosta Kaisa Ruuttila, Johanna Westerberg ja Ludivine Kreutz. Westerberg on pelannnut elämänsä parhaan kauden, hän on varsin hyvä ja tyylikäs pallonlyöjä. Avauskierroksella ruotsalainen teki hole-in-onen kahdeksannella ( kentän 13:s). Ludivine Kreutz lukeutui pari vuotta sitten Tourin parhaisiin, alavireisesti pelanneen ranskalaisen voitto ei olisi suurikaan yllätys, vaikka eroa on kuusi lyöntiä. Sophie Sandolo on kakkosryhmässä ja italialaiskaunotar janoaa uransa ensimmäistä voittoa. Eroottissävytteisillä kalentereillaan tunnetuksi tullut Sandolo on rannevamman jälkeen nousukunnossa . Voittotaistossa hän on ollut monasti, joten kokemuksen puutteeseen peli ei kaadu. Suomalaiset pitävät peukkuja Kaisa Ruuttilalle jonka varassa suomalaismenestys on. Voitto kotikisassa olisi ison juhlan arvoinen, Talissa saatetaan siis juhlia shampanjapullojen paukahdellessa ET:n kolmatta voittoa naisten kisoissa. Minea Blomqvist voitti Unkarissa heinäkuussa 2004, Riikka Hakkarainen oli vappuna 2006 Teneriffan kisan ykkönen.

Bettina Hauert takaa-ajettavana Talissa

Bettina Hauert on ollut kauden 2007 suuri yllättäjä Euroopan Tourilla. Voitto, ja kaksi kakkostilaa toivat paikan Solheim Cupiin, palkintorahaa hän on kerännyt lähes 200.000 euroa. Melkoista edistystä kun kolmella ensimmäisellä kaudella hän ansaitsi yhteensä vain noin 60.000 euroa. Hauertia olisi voinut kutsua jo menetetyksi lupaukseksi. -Olen jatkanut hyvän perustyön tekemistä. Puttini on parantunut, mitään sen kummempaa ei ole tapahtunut, Hauer kertoi lauantaina Talissa. Muutos on kuitenkin tulosten osalta melkoinen. Hauertin hakiessa itselleen juotavaa hänen managerinsa taustoittaa omalta kantiltaan tilannetta. -Bettina järjesti talvella tiettyjä henkilökohtaisia asioitaan kuntoon, se on selkeästi vaikuttanut. Sanoisin myös niin, että hän on harjoitellut paljon enemmän talvella, se on antanut pohjan menestykselle. Hauert on vieraillut Suomessa omien laskujensa mukaan lähes kymmenen kertaa. -Olin aivan pienenä lapsena ainakin pariin otteeseen vanhempieni kanssa lomalla Suomessa. Amatööriaikoinani pelasin Finnish Amateuria. Sain siitä palkinnoksenikin Am-Am kisasta sinisen villapaidan, se on edelleen minulle. Finnair Mastersissa olen kolmatta kertaa, hän laskeskeli Vuonna 2005 Hauert oli sunnuntaina Piccadillylla siinä teltassa joka lähti trombin mukana ilmapostissa kohden 13:n viheriötä. -Se oli luonnollisesti pelottavaa.Pääsin viimeisten joukossa ulos, sählingin jälkeen yritin auttaa loukkaantuneita parhaani mukaan. Minulle ei jäänyt traumaa asiasta, Hauert muistelee. Suomalaiseen luontomaisemaan hän on mieltynyt. -Tämän kentän layout istuu silmääni hyvin. Viheriöt ovat erittäin hyviä ja nopeita, suomalaiset osaavat lisäksi perinteisesti järjestää kisoja, kaikki toimii, Hauert suitsuttaa HGK:n ja Infrontin yhteishanketta. Sunnuntaina Hauertilla on mahdollisuus saavuttaa uran ja kauden toinen ET:n voitto. Hän sai Sveitsin kisan ykköstilasta 78.000, Italian ja Walesin kakkostiloista yli 40.000 euroa molemmista, joten kokemusta kärjessä taistelusta on samassa ryhmässä pelaavaa Kaisa Ruuttilaa enemmän Kahden viikon kuluttua Hauert pelaa Solheim Cupissa. -Olen todella innoissani, jutut joita olen kisasta kuullut ovat vain positiivisia. Se joukkue jolla on parempi henki tulee voittamaan. Uskon että olemme vahvoilla. Hauertin mieli tekee myös LPGA Tourille. -Kaikissa asioissa on puolensa. LPGA Tour on kovempi, Euroopassa matkat ovat lyhyempiä ja on helpompaa palata välillä kotiin. Uskon että menen syksyllä karsintoihin, Hauert suunnittelee.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje