16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Junilla vauhdikas aloitus

Hannah Jun oli elementissään torstaina. © Getty Images

Archerfield Linksin Fidra-kentän molemmilla puoliskoilla kolme birdietä tehnyt Hannah Jun ei jättänyt torstain esityksellään ketään kylmäksi. Tulos 66 oli Skotlannin avointen ensimmäisellä kierroksella kolme lyöntiä parempi kuin toista sijaa jakavilla Asleigh Simonilla ja Rebecca Hudsonilla.

Korealaisille vanhemmille 25 vuotta sitten syntynyt Jun on Yhdysvaltain kansalainen ja asuu San Diegossa. Tästä huolimatta hän on tuttu kasvo eurooppalaisille pelaajille; meneillään on jo toinen kausi LET-kiertueella.

Parhaimmillaan toiseksi (Suzhou Taihu Ladies Open) kiertueella sijoittunut Jun nautti päivästään Gullanen kaupungin lähituntumassa sijaitsevalla Archerfield Linksillä: ”Pidän tästä kelistä. Rauhalliset olosuhteet, välillä paistoi, välillä satoi.”

Jos amerikkalaisia syytetään joskus laiskoiksi matkustajiksi, ei tämä yleistys istu ainakaan Junin kohdalle. Hän on käynyt melkein maailman jokaisessa maassa ja puhuu sujuvasti kolmea kieltä. Skotlannissa Jun ylistää sitä, että maassa melkein kaikki on vanhaa ja täynnä kulttuuria.

Suomalaisista irtonaisimpaan esitykseen ylsi Ursula Wikström, jonka tulos 73 on yksi yli parin. Torstaina kolme birdietä ja neljä bogia tehnyt Wikström sijoittuu avauskierroksen jälkeen 21:nneksi.

Riikka Hakkaraisen kisa pyörähti käyntiin tuloksella 74, Jenni Kuosa tarvitsi yhdenlyönnin enemmän.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje