16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Jim Furyk metsästää voittoa Georgiassa

Tällaisista hetkistä Jim Furyk muistetaan kaudella 2012. Tappio Sergio Garcialle Ryder Cupin kaksinpelissä oli yksi ottelusarjan kulmakivistä © Getty Images

Jim Furykista on kauden aikana tullut tahtomattaan melkoinen surullisen hahmon ritari ja tiukkojen paikkojen epäonnnistuja. Kovahermoisena tuloksentekijänä tunnettu Furyk valloitti syksyllä 2010 Fedex Cupin voitettuaan Tourilla kolme kisa, näistä kruununa Tour Championshipin. Seuraava vuosi oli kokonaisuutena varsinainen pannukakku, puttiongelmat estivät Furykia pääsemästä edes tilanteisiin joista ykköstilojen määrää olisi voinut lisätä.

Päättyvällä kaudella peli on kulkenut taas mainiosti-mutta. Jim Furyk muistetaan mm.seuraavista epäonnistumisistaan.

-Transitions Championshipissa hän oli toinen

-US Openissa Furyk johti ennen kolmea viimeistä, lyhennetyllä 16:lla hän löi tiiltä hurjan koukun puuviitosellaan metsää jääden lopulta neljänneksi. Veteraani poistui 18:n viheriöltä kyyneleet silmissään

-World Tourin Ohion kisassa hän johti ennen viimeistä. Keskeltä väylää lähestyminen meni bunkkeriin, nosto ja lyhyeltä matkalta kolmen putin myötä tullut tupla nostivat Keegan Bradleyn voittajaksi.

-Tour Championshipissa Furyk johti kolmantena päivänä, kunnes löi avauksensa veteen putosi seitsemänneksi.

-Ryder Cupin päätöspäivänä Furykilla oli Sergio Garcia hyvin otteessaan. Furyk kuitenkin sössi viimeisillä voiton espanjalaiselle.

Viikonloppuna Furykilla on mahdollisuus saada balsamia haavoihinsa McGladrey Classicissa. Tarkkuutta vaativa Seaside Course sopii kuin nakutettu hänelle. Aikaa Ryder Cupin pettymyksistä on kulunut eikä paineita ole niiiden pelaajien tapaan , jotka taistelevat esimerkiksi työpaikastaan seuraavalle kaudelle.

Muita suosikkeja ovat mm. Zach Johnson, Bud Cauley, Vijay Singh sekä sunnuntaina voittanut Jonas Blixt.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje