26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Hybiridit tuovat Choille menestystä

Charl Schwartzel ( oik.) ja K.J.Choi pelasivat viimeisen kierroksen yhdessä Mastesrissa © Getty Images

Charl Schwartzel ( oik.) ja K.J.Choi pelasivat viimeisen kierroksen yhdessä Mastesrissa &copy Getty Images

Voisitko ajatella, että pisin rautamaila bägissäsi olisi rautaseiska? Tämä oli tilanne K.J.Choilla Mastersissa. Mies käytti samoin kuin maanmiehensä Y.E.Yayg peräti neljää hybridiä. Numeroituja rautoja bägissä oli vain kolme (7,8,9).

Kaukana ovat ne ajat, jolloin rautaykkönen oli useilla huipuilla sekä tiiauspaikalta, että väylältä melkoinen täsmäase.Choilla kyseinen kattaus bägissä ei ole normaali. Hän on pelannut pitkään kahdella hybirillä. Maaliskuun loppupuolella hän lisäsi varustukseensa kolmannen. Ennen Mastersia Choi päätti ottaa mukaan kierroksilleen myös 28 asteisen Adamsin Idea Pro a12 Prototyypin.

Sijaluku oli hienosti kahdeksas. Parempaankin olisi ollut eväitä. Viimevuonna hän oli samassa kilpailussa neljäs pelattuaan kaikki kierroksensa Tiger Woodsin kanssa.

”Minulla oli tarve saada varustukseeni mailoja jotka nostavat pallon korkeammassa kaaressa ja täten myös pysähtyvät viheriöille helpommin. Tällainen tunne minulle tuli. Olen luonteeltani sellainen, että jos saan jonkin ajatuksen peliini liittyen, sitä on myös kokeiltava. En voi ymmärtää sellaista mallia toimia, jossa halutaan jotain , mutta ei ole uskallusta tehdä sitä”, Choi filosofoi tekemisiään.

K.J.Choi luuti krokettityyliin pitkällä putterillaan vuoden 2010 Openissa &copy Getty ImagesKorealainen on tullut kuuluisaksi myös moninaisista putti-ja putterikokeiluistaan. Kaudella 2010 hän kokeili hetken aikaa puttaamista vartalo ja kasvot reikään päin käännettynä jalkojensa ”sivulta”. Hän kuitenkin luopui tavasta ennenkuin lähti sitä todenteolla mittauttamaan kentillä.

Viimeisissä kolmessa kilpailussaan Choi on ollut kahdeksan ensimmäisen joukossa. Choi ei ole kuitenkaan voittanut PGA Tourilla kertaakaan sitten vuoden 2008.

Aasian ensimmäinen major-voittaja, vuoden 2009 PGA Championshipissa Tigerin kaatanut Y.E.Yang näkee perustelut neljän hybiridn käytölle lähes samansuuntaisina.

”Hybrideillä on helpppo lyödä. Niillä palloon tulee hyvin spinniä. Myös erilaisten lyöntien työstäminen ja sivukierteiden aikaansaaminen on vaivattompaa, se on hyvin tärkeä asia minulle”, Yang säestää maanmiestään.

Kaikki pelaajat eivät kuitenkaan ole tulleet täysin ”hybiriduskoon”. Mastersin voiton lopun hienolla lähipelishowllaan kuitannut Charl Schwartzel pelasi tyystin ilman hybridejä. Bägissä oli kolme puuta ( 1,3,5) sekä raudat 3-pw.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje