PGA Tourin pelaajille ja caddieille – ainakin melkein kaikille – on kunnia-asia pelata reilua peliä.
Meiltä kysytään sitä juoruilun janossa eri tavoin lähes viikoittain: ”Huijaavatko nämä kaverit?” Vaikka kysymys esitetään usein, se saa suurimmatkin lörpöttelijät usein vaitonaisiksi, mikä on aiheelle tyypillistä.
En puolestani ymmärrä sitä. Vastaan mielelläni aina, kun minulta asiasta kysytään. Onko huijaaminen sitten minun mielestäni ongelma PGA Tourilla?
Ei oikeastaan.
Tarinoita tietysti riittää. Olisikin ihme, ellei niin lähes kymmenen vuoden mukanaolon jälkeen olisi. Huijaaminen ei kuitenkaan ole niin laajamittaista tai yletöntä kuin monet ehkä kuvittelevat. Edes pelaajat, joiden maine ei ole kovin puhtoinen tai jotka ovat huijaamisesta joskus kärähtäneet, eivät ole niin pahoja huijareita kuin miksi heidät maalataan. Keskusteltuani asiasta muiden caddien kanssa oma arvioni on, että virheet ovat olleet usein tahattomia ja ne ovat vain harvoin toistuneet.
Varsinaisesta epidemiasta ei ole kyse, mutta pelaajat droppaavat yhä useammin väärin.
No, sitten on olemassa yksi kansainvälinen kaveri. Todellinen painajainen, mitä sääntöjen rikkomiseen tulee. Mistä tahansa tempusta onkaan kysymys – merkkausnastan kanssa tuhertamisesta, vapaamuotoisista dropeista tai maan taputtelusta pallon makuun parantamiseksi – hän kyllä tekee niin ja ilman tunnontuskia. Hänellä on tunnettu tapa ottaa draiveri tai puukolmonen mukaansa, jos hän on lyönyt pallonsa tiiltä raffiin. Kaveri niittää enemmän ruohoa kuin heinämies. Mutta, oikeasti, hän on poikkeus.
Meillä on myös yksi ongelma-alue: esteet. Varsinaisesta epidemiasta ei ole kyse, mutta pelaajat droppaavat yhä useammin väärin. Vaikka haastavaahan se toki on – miten voit varmasti tietää, missä kohtaa pallo ylitti 300 jaardin päässä esteen rajan?
Äskettäin eräässä syksyn kisassa, koko joukko pelaajia löi eräällä reiällä avauksensa veteen ja droppasi pallonsa paljon lähemmäksi reikää kuin, mihin heidän olisi pitänyt. Jos he olisivat dropanneet oikeaan paikkaan, he eivät olisi yltäneet kolmannella lyönnillään griinille. Tämä on aihe, josta saisi aikaan isoja otsikoita.
Viime aikoina minulta on usein kysytty, LPGA:n karsinnoissa sattuneen tapauksen vuoksi, mailanvalinnassa neuvomisen käytännöistä. Eräs tapahtumiin osallinen nainen väitti, että sitä tapahtuu ammattilaisgolfissa jatkuvasti. ”No, jaa”, vastaan minä. Useimmiten kyse on tilanteesta, jossa pelaajan caddie käy kurkkaamassa toisen pelaajan bägillä, mikä maila sieltä puuttuu. Jos pelaamme seuratuissa kärkiryhmissä, näytämme kuvaajalle tai toimittajalle mailan numeron; siinä neuvo kaikille, jotka sitä kaipaavat. Olen nähnyt tapauksia, joissa caddiet vaihtavat tietoja keskenään, mutta Christina Kimin soitettua hälytyskelloja sellaista tuskin enää jatkossa tapahtuu.
Laittomien draivereiden tuottama etu on ehkä metrin luokkaa. Kukaan ei vaaranna sellaisen vuoksi mainettaan.
Muilta osin homma on aika siistiä. Pelaajat ja caddiet tuntevat ylpeyttä siitä, että pelaavat reilua peliä. Tässä yhtenä viikkona Russell Henley otti itselleen rangaistuksen rikottuaan vahingossa yhden pallon (pelaajan on pelattava kierros samanmerkkisillä palloilla) sääntöä. Häntä itseään lukuun ottamatta kukaan tuskin olisi huomannut asiaa. Hän on sääntö, ei poikkeus.
Sama koskee myös pienempiä kiertueita. Voisi tietysti kuvitella, että siellä houkutus vilunkipeliin olisi suurempi. Huijaaminen olisi myös helpompaa, kun kamerat ja media eivät ole kaiken aikaa seuraamassa. Mutta käyttäytymiskoodisto on ihan sama. Huijaaminen on harvinaista.
Se, että yleisö tai media väittävät pelaajien huijaavan käyttämällä ”kuumia” draivereita, ärsyttää minua. Älkää nyt viitsikö. Välinevalmistajat kyllä kertovat pelaajille, mitkä mailat ovat sääntöjen mukaisia. Mittalaitteet, joita käytämme, ovat niin epätarkkoja, ettei niitä pitäisi käyttää ollenkaan. Safeway Openissa raportoitiin, että viisi draiveria ei läpäissyt USGA:n testejä. Todellinen luku oli oikeasti lähempänä kahdeksaa. Yksi reputtaneista draivereista testattiin toisella laitteella, jonka testin draiveri taas läpäisi. Ihan pelleilyä. Sitä paitsi, noiden laittomien draivereiden tuottama etu on ehkä metrin luokkaa. Kukaan ei vaaranna sellaisen vuoksi mainettaan.
Sama koskee suoritusta parantavien aineiden käyttöä. Ymmärrän epäluulon, etenkin kun aineista kärähtäneet eivät ole olleet aivan kiertueen nimimiehiä. Uskon silti, että tiukempaa testausta pidettäisiin hyvänä asiana, koska mitään salattavaa ei ole.
Jos satun näkemään jotain epätavallista toimintaa, kerron asiasta pelaajalleni – ja vain hänelle – ja annan hänen päättää, miten toimia. Jos asiassa on myös hänen mielestään jotain hämärää, sitten se on syytä tutkia tarkemmin, mutta sääntövirkailijan luokse en varmasti juokse. Loppujen lopuksi, olen kuitenkin vain kaveri, joka kantaa pelaajan bägiä.
Lue seuraavaksi: Sääntöuudistus otettiin hyvin vastaan PGA Tourilla – droppaamiskorkeus puhututtaa
