26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Muu

Hipulta vahva avaus Paltamo Openissa

Albert Eckhardtin tuloskorttiin merkattiin avauskierrokselta 70 lyöntiä.

Albert Eckhardt pelasi kypsää peliä haastavissa oloissa.

Tuimana puhaltanut tuuli piti tulostason aisoissa maanantaina käynnistyneessä Paltamo Openissa. Parhaiten haastavissa oloissa pelatusta kierroksesta selvisi St. Laurence Golfin Albert Eckhardt, joka pelasi tuloksen 70 (-2). Nurmijärven Golfklubin Miki Kuronen oli päivän toinen parin alittaja 71 (-1) lyönnin kierroksellaan.

Eckhardt oli pitkän päivän päätteeksi tyytyväisellä mielellä, kun oli saanut painettua tuloksensa alle parin.

”Tänään oli kaikin puolin hyvä päivä. Pysyin avauksilla hyvin metsien välissä. Sinne ei voinut lyödä draivia joka väliin, kun oli niin kova keli”, Eckhardt kertoi avauspäivästään.

Toisena oleva Kuronen nosti esille kilpailuun valmistautumisen, sillä osa kilpailijoista lensi maanantaiaamuna ensin Ouluun ja tuli sieltä bussikyydillä Paltamoon.

”Oli aika vilkas startti päivään. Se on välillä sellaista. Olin alkukierroksesta vähän pihalla, enkä saanut oikein rytmistä kiinni. Ensimmäiset kuusi reikää taisi mennä kolme yli, mutta sen jälkeen sain rytmistä kiinni ja alkoi mitat löytyä”, Kuronen totesi tyytyväisenä.

Kuronen oli Eckhardtin kanssa samoilla linjoilla haastavasta kelistä.

”Kelihän oli todella myrskyisä. Pystyin kuitenkin pitämään pallon matalalla, ja draivit pysyivät hallinnassa. Se oli oikeastaan se avain, että pääsi niille birdiepaikoille”, Kuronen sanoi.

Päivän onnistujiin lukeutuivat myös Peter Erofejeff ja Eetu Isometsä, jotka pelasivat tuloksen 73 (+1).

Paltamo Open on 36-reikäinen kilpailu, joten ensimmäisenä päivänä ei voinut antaa liikaa tasoitusta. Paltamoon on luvattu tiistaiksi 10 astetta maanantaita viileämpää säätä, eikä tuulikaan ole juuri tyyntymässä, joten voittokamppailusta on tulossa todella mielenkiintoinen.

Lähde: Paltamo Openin tiedote

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)