26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Olympialaiset

Heikot lyönnit maksoivat liikaa – mitalisijat suomalaisten ulottumattomissa

Sami Välimäellä on seitsemän lyöntiä matkaa mitalisijoille, ja edellä on 31 pelaajaa. Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva

Huippukierroksella suomalaiset taistelevat sunnuntaina vielä hyvistä sijoituksista.

Miesten olympiagolfin kolmannen pelipäivän tulostaso nousi kovaksi, kun pelaajat hyödynsivät tyynet olosuhteet. Eilisten ukkoskeskeytysten jälkeen toinen kierros pelattiin ensin aamulla loppuun, ja kolmas kierros sen jälkeen kahden tiin lähdöillä.

”Tänään ei ollut tuulta, ja pelaajat oppivat järkevään aggressiivisuuteen. Etuysihän on helposti scoorattava, mutta ennen kaikkea takaysiä on opittu pelaamaan paremmin”, valmentaja Timo Karvinen selitti tulostasoa.

Kasumigasekin East-kentän kisaviritystä on myös säädelty pitkin viikkoa. Perjantaina ja lauantaina lyhyen kuudennen reiän (par 4) tiiauspaikan vietiin niin eteen, että pelaajien oli mahdollista draivata suoraan griinille.

Sami Välimäki teki lauantaina kuuden birdien ja kolmen bogin siivittämänä kierrostuloksen 68 (-3). Yhteistulos viisi alle parin (70-70-68) ei kuitenkaan nostanut sijoitusta, vaan Välimäki pysyy edelleen tuloslistan puolivälin tienoilla sijalla 32.

”Hyvä määrä birkkuja, pari heikkoa pomppua maksoi vähän liikaa. Huomenna samaa peliä ja bogit pois”, Välimäki tiivisti.

Yksi pompuista osui viidennelle väylälle, kun Välimäen pallo pomppasi kiinni puunrunkoon hyvän avauksen jälkeen. Suomalainen ei ollut ainoa, jolla oli epäonnea puiden kanssa. 14. reiällä Irlannin Shane Lowryn avaus jäi harvinaisesti ylös puuhun männyn neulasiin, ja hän joutui ottamaan dropin pelaamattomasta paikasta.

Kalle Samoojalla on kuusi lyöntiä matkaa tulosluettelon paremmalle puoliskolle. Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva

Välimäen tavoin myös Kalle Samooja aloitti urakkansa 10. tiiltä. Turkulaisen tuloskortti oli värikäs. Kuusi birdietä saivat vastapainokseen viisi bogia. Samooja on nyt pelannut kierrostulokset 75-68-70, ja on yhteistuloksellaan -1 jaetulla 49. sijalla.

”Paljon oli hyviä ja paljon huonoja lyöntejä. Huomiselle ei vielä ole kehkeytynyt kummoisempaa tavoitetta, mutta olisihan se hyvään rundiin kiva paketoida tämä tapahtuma”, Samooja pohti.

Suomalaiset ovat ulkona mitalikamppailuista, mutta kovalla kierroksella kumpikin voi nostaa sunnuntain päätöskierroksella sijoitustaan vielä rutkasti. Rion kisoissa vuonna 2016 Mikko Ilonen oli parhaana suomalaisena jaetulla 21. sijalla.

Sunnuntain kierros pelataan käänteisessä järjestyksessä Suomen aikaa klo 01:30 alkaen. Päätöskierroksen tarkkoja lähtöaikoja ei ole vielä julkaistu.

Lähde: Golfliiton tiedote

Lue seuraavaksi: Kalle Samooja teki Tokiossa kesken jääneellä kierroksella vahvaa nousua

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje