16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

Gal iskeytyi Choin kantaan

Sandra Gal tuli perjantaina tuulen kanssa hyvin toimeen. © Getty Images

Na Yeon Choilla oli vakuuttavan avauspäivän jälkeen vaikeuksia toisen kierroksen alussa. Hän oli vielä kuuden reiän jälkeen kierrostaan kaksi yli, otettuaan ensimmäisellä reiällä (tupla) neljä puttia. Viime kuussa Malesian turnauksen voittanut Choi sai tämän jälkeen ryhtiä otteisiinsa. Kolme birdietä neljän seuraavan reiän sisällä takasivat, että korealaisen toinen kierros sujui alle parin. Choi (66-71) johtaa CME Group Titleholdersia tilanteessa -7.

”Tänään tuuli haittasi peliä selvästi. Ei voinut muuta kuin ottaa vain mielestään sopivaa mailaa ja lyödä palloa kohteelle. Oli todella kova päivä”, Choi sanoi.

Perjantaina nähtiin vain neljä 70 lyönnin alitusta, joista yhdestä vastasi Sandra Gal. Toistamiseen tuloksen 69 pelannut Gal on kauden päätöskisan puolivälissä lyönnin Choi’ta jäljessä.

”Ehdottomasti hyvä kierros. Alku oli nihkeä, mutta sisääntulossa upotin muutaman tärkeän putin – pelasin takaysin neljä alle.”, Gal sanoi.

Gal myönsi luovuudestaan olleen hänelle perjantain haastavissa olosuhteissa hyötyä.

”Minulla on laaja lyöntivarasto. Tykkään lyödä kiemuroita, silloin kun tilanne vaatii sitä. Minulla on usein erilaisia vaihtoehtoja mielessäni, etenkin griinin ympäristössä. Olen hyvin visuaalinen tyyppi, uskon että siitä on apua”. viulun soittoa, laulamista, tanssimista ja maalausta harrastava saksalainen sanoi.

Kolmatta sijaa yhdessä Hee Young Parkin kanssa jakava Paula Creamer (-4) on voittanut urallaan yhdeksän kertaa naisten Yhdysvaltain kiertueella, mutta tänä vuonna hänelle ei ole annettu pokaaleja syliinsä.

Creamer ajaa parhaillaan svingimuutosta sisään, joka pitkälti selittää hieman näkymättömät otteet. Tunnetusti luotettavan rautapelaajan tekniikkamuutosten ydin on pitkin kautta ollut draivien pidentäminen.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje