16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Frazar yllätysjohdossa

Harrison Frazar piiskasi itsensä Barclaysin paalupaikalle. © Getty Images

Vaikka Harrison Frazar pelasi vastoin ennakko-odotuksia parhaan kierrostuloksen PGA Tourin ensimmäisen playoff-turnauksen avauspäivänä, eivät hänen edesottamuksensa olleet torstain ykköspuheenaihe. Hurrikaani Irenen ennustetaan osuvan loppuviikolla New Jerseyn seudulle, joten kisajärjestäjät joutuivat laatimaan kiireesti varasuunnitelmia pahimman varalle.

Tilannetta katsellaan ennustuksen suhteen uudelleen perjantaina. Kahden kierroksen pelaaminen lauantaina on ainakin tässä vaiheessa poissuljettu vaihtoehto.

Kuin esimakuna voimakkaammalle sääilmiölle Barclaysin avauskierros oli keskeytyksissä sateen vuoksi lähes kolme tuntia. Tämä teki peliolosuhteista helpohkot, kun pelaaja toisensa jälkeen livahti kierrostaan Plainfield Country Clubin pehmenneillä väylillä alle parin. Kun kisa keskeytyi valon puutteen vuoksi uudelleen illan tullen, oli 80 pelaajan tuloksen edessä miinusmerkki.

Frazarin esitys (64) oli torstaina mainio. Kun seitsemän birdietä iskenyt pelaaja näytti kenties ainoan kerran joutuvan tyytymään bogi-tulokseen, chippasi hän pallonsa muina miehinä birdien arvoisesti reikään.

”Halusin vain saada kierroksen tänään valmiiksi. Ennusteiden mukaan lisää odottamista on luvassa, joten minulla on perjantaina tai lauantaina tiedossa vähemmän pelattavaa kuin monella muulla”. Frazar sanoi.

Samassa seitsemän alle tilanteessa ovat Frazarin kanssa myös kisan voittoa puolustava Matt Kuchar (16 reikää) sekä viimeisenä paikan FedExCupin jatkopeleihin saanut William McGirt (11 reikää).

Tuplabogin kierroksensa alkupäässä tehnyt Vijay Singh oli päivän birdiekomeetta. Merkkejä uudesta tulemisestaan jo viime viikolla esittänyt Singh pelasi tuloksen 65, samaan ylsi myös Jonathan Byrd. Heidän ohellaan kuusi alle oleva Chris Stroud ehti pelata torstaina 13 reikää.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje