5.12.–12.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][10]
KilpailuaSuomalaista

5.12.–12.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][10]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Nordic League

Finnish Openin musta hevonen: Linus Väisänen?

Linus Väisänen lähtee nauttimaan kauden ensimmäisestä kisastaan Suomessa!

Linus Väisäsen niskaan on kaadettu suuria odotuksia aina Skotlannin junioriavointen voiton jälkeen. Vuosaaren edustaja ei ole kuitenkaan kotimaassa noussut kirkkaimpiin otsikoihin, eikä vaatimaton Väisänen halua nostaa itsestään suurta numeroa. ”Linkku” palasi ensimmäisen college-vuotensa jälkeen takaisin Suomeen toukokuussa, mutta ei ole kotimaassa pelannut vielä yhtään kisaa. Viime syksy oli Yhdysvalloissa vahvaa toimintaa, mutta keväällä pelit eivät menneet täysin odotusten mukaan. Pelasin Linuksen kanssa yhdeksän reikää Vuosaaressa toukokuun lopussa ja hänen otteet olivat vakuuttavaa katseltavaa. Linus löi kaikki viheriöt ja osui kolmeen par-vitoseen kaikkiin kahdella. ”Olen saanut alkukesän treenailla aika rauhassa. On tehnyt hyvää ottaa vähän taukoa kilpailemisesta ja oli tietoinen ratkaisu, että aloitan kotimaan kisakauden vasta Finnish Openista”, Väisänen kertoi kisan aattona. Tiistain pro-amissa Väisänen oli täysin ylitse muiden. 68 (-4) lyönnin kierros oli peräti kuusi lyöntiä parempi kuin toiseksi parhaalla. ”Kyllä peli on alkanut sujumaan hyvän treeniperiodin aikana. Olen varmasti pelillisesti kypsempi ensimmäisen college-vuoden jälkeen. Uskon, että Vuosaaressa myös kotikenttäetu tulee olemaan tärkeä asia”, Linus mietti.

Toni Karjalainen on aina vaarallinen laittaessaan numerolapun rintaan

Toni Karjalainen on aina vaarallinen laittaessaan numerolapun rintaan

Kotikentän toivo saa ensimmäisille kierroksilleen kovia kirittäjiä. Legendaarinen Toni Karjalainen ja Janne Martikainen pitävät huolta, että kentällä on mukavaa ja pelaajat pääsevät kirittämään toisiaan. ”Mahtava ryhmähän tuo on. Jamon kanssa pelasin viime vuonna Kytäjällä ja Toni on tuttu Peltomäki Golfin kautta. Tärkeintä on, että pääsen huomenna nauttimaan pelistä ja tuossa seurassa se on varmasti helppoa” Finnish Openiin Vuosaaren kenttää on viritetty entistä linksmäisemmäksi. ”Viheriöiden ympäristöjä on jyrätty, jotta lähipelistä tulee vieläki mielenkiintoisempaa. Linksillä tulee aina aika paljon mielenkiintoisia pomppuja, joten täytyy pitää kieli keskellä suuta ja pysyä kärsivällisenä” Paljon puhutut Vuosaaren raffit näyttävät ulospäin ”no go” alueilta, mutta todellisuudessa pelattaviakin paikkoja löytyy. ”Alkukesä on ilmeisesti ollut aika hyvä raffin kasvun kannalta. Siellä on alueita mihin ei todellakaan saa mennä, mutta enemmän kentällä pelanneet tietävät kyllä mihin saa ja mihin ei saa missata. Toivottavasti paikalla on paljon yleisöä, että pallot löytyvät ja kisan tunnelma tulee olemaan hyvä” Iltapäivän kuuma suomalaiskolmikko starttaa ensimmäiselle kierrokselleen kello 13.20 ykköstiiltä. Nikke Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje