Finnish Challenge koosteena TV2:lla - Golfpiste.com

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][15]
KilpailuaSuomalaista

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][15]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Finnish Challenge koosteena TV2:lla

Yleisradion kanavilta voi seurata lauantaina Finnish Challengen koostetta.

Yleisradion TV2 esittää lauantaina koosteen golfin Euroopan haastajakiertueen Challenge Tourin osakilpailusta. 170 000 euron kilpailu pelattiin kuun alussa Kytäjä Golfin South East -kentällä Hyvinkäällä. Kilpailussa saatiin yllätysvoittaja, kun Ruotsin Kristoffer Broberg saavutti ensimmäisen voittonsa Challenge Tourilla. Suomalaispelaajille Kytäjän kilpailun oli tarkoitus olla suomalaisen golfin lähtölaukaus kohti Rio de Janeiron olympiakisoja 2016, mutta kotikenttäedusta ei tällä kertaa ollut apua. Kytäjällä pelasi villillä kortilla kuusi suomalaisamatööriä Albert Eckhardt, Tapio Pulkkanen, Teemu Bakker, Erik Myllymäki, Lauri Ruuska ja Miro Veijalainen. Haastajakiertueella pelaavista suomalaisammattilaisista onnistui parhaiten Mikko Korhonen, joka nousi tuloslistoilla vahvan viimeisen päivänsä ansiosta. Golfin haasteellisuudesta kertoo, että kilpailun voittokamppailuun odotettiin myös entistä maailman rankingykköstä Peter Uihleinia. Amerikkalaispelaaja saavutti ammattilaisuransa parhaan sijoituksen (4:s), mutta huippuamatöörin kypsyminen ammattilaisenakin voittoihin vaatii näköjään vielä lisää työtä. Hyvinkää kaupunki ja kilpailun muut yhteistyökumppanit Honda, Catmandoo, Design Talo, Paroninmäen Moukari, Ambientia, Ilta-Sanomat ja Yleisradio sekä Kytäjä Golf ja Suomen Golfliitto mahdollistivat kilpailun televisioinnin. 43 minuutin koostelähetystä ei esitetty olympiakisojen aikana, jolloin kanavat olivat pullollaan urheilua, vaan lähetys tulee TV2:lta lauantaina klo 17.30. Ohjelman toimittaja on Toni Kallio ja tuottaja Matti Viitanen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje