16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ryder Cup

Eurooppa selkeässä johdossa päätöspäivään Ryder Cupissa

Luke Donald ja Lee Westwood saamassa onnitteluja Sergio Garcialta voiton jälkeen © Getty Images

Luke

Lee Westwood ja Luke Donald antoivat alkuvauhdit sunnuntaina Euroopan joukkueen riemukulkueelle. Sateen vuoksi lauantaina aloitetetut kaksi nelinpeliä ja neljä nelipalloa viivästyivät 5,5 tuntia ja kaksinpelit jäivät maanantaille.

Viisi ensimmäiseksi päättynyttä peliä päättyivät Euroopan voittoon, kuudes tasapeliin. Siinäkin euroilla riiti päätösreiällä juhlittavaa, sillä täysin kädettömästi koko kierroksen ajan putannut Francesco Molinari pelasi itselleen upeastin metrisen birdieputin jonka hän kovien paineiden alla laittoi sisään. Näin veljespari avasi viimeisenä isäntäjoukkueen jäsenistä pistetilinsä.

Lee Westwoodin asema Euroopan ykköspelaajana ja joukkueen henkisenä johtajana vahvistui toisen nelinpelin aikana. Hän löi samoja lyöntejä Tiger Woodsin kanssa ja jätti epävireisen maailmanlistan ykkösen tyystin varjoonsa. Peli päättyi 13:lle, voittoluvut 6/5 ovat lähes ennätykselliset Euroopan ja USA:n välisten otteluiden nelinpelisarjassa. Virallinen ennätys on 7/5, Tigerille nämä tappioluvut olivat luonnollisesti kaikkien aikojen tylyimmät.

Martin Kaymer on kolmen kierroksen jälkeen Euroopan toinen tappioton pelaaja. Saksalainen kukisti Ian Poulter parinaan Phil Mickelsonin ja Rickie Fowlerin joiden alamäki tasoihin nousun jälkeen lähti Mickelsonin kolmen putin viheriöstä 14:lla. Mickelson ja hänen parinaan kaksi ensimmäistä peliä kiertänyt Dustin Johnson ovat ajelleet aivan sumuvaloilla viheriöillä kolmen päivän ajan.

Francesco Molinari ryhdistäytyi

Francesco

Torinosta kotoisin olevat Molinarin veljekset joutuivat puurtamaan 18 reikää ensimmäisessäkin pelaamassaan ottelussa saavuttaakseen pisteenpuolikkaan. Francesco Molinari oli parin heikompi lenkki joka löi palloa hyvin, mutta puttasi umpisurkeasti missaten mm. kaksi noin metristä puttia sisääntulossa. Viimeisellä hän kuitenkin nousi suosta, löi loistavan wedgen noin metriin ja upotti valtavien paineiden alla birdiputtinsa.

Jeff Overtonille ja Rickie Fowlerille eaglet

Jeff

Eurooppalaisyleisö piti meteliä ja huusi omilleen kuten pitääkin. Näyttävin show nähtiin kuitenkin Jeff Overtonin ja Bubba Watsonin toimesta Overtonin tehtyä eaglen lähestymislyönnillään kentän kahdeksannella reiällä. Overton mylvi pelikaverinsa ja tukijoukkojen kanssa varsin näyttävästi, mutta tyylikkäästi . Tämä ei auttanut loppumetreillä, Peter Hanson & Miguel Angel Jimenez voittivat luvuin 2/0, vaikka todellisuudessa oikeat luvut olivat 1/0.

Rickie Fowler käynnisti yhdeksännellä viheriöbunkkerista sisäänmenneellä eaglellaan kirin joka kuitenkin kariutui 14:lla ja 15:lla tulleisiin takaiskuihin.

Phil Mickelson lähellä ennätystä

Phil

Maailman paras vasuri on kaatunut Walesissa ensisijaisesti puttipeliinsä joka on vienyt puhdin koko miehestä. Viheriöt ovat normaalia hitaammat, tähän Mickelsonin on ollut hyvin vaikea tottua. Tätä vaikutusta ovat lisänneet sade ja kaste. Hän nousi kaikkien aikojen tappioiden määrässä jo lukuun 15, edellä on vain Ray Floyd (16). Sunnuntaina Mickelson saattaa sivuta ennätystä kun kaksinpelissä vastaan asettuu Peter Hanson. Tigerin tappioiden määrä on vain yhden pienempi, joten maailmanlistan kärkiparilla on lisämotivaatiota maanantaina.

Maanantain otteluparit ja ennakot…

Euroopalle riittää pieni tappiokin Ryder Cupin valtaamiseen. Nykyisten 9,5 pisteen lisäksi tarvitaan viisi lisää . USA on noussut monasti vahvoilla kaksinpeleillä voittoon. Nytkin se on mahdollista, mutta mikäli Colin Montgomerien ensimmäisiin peleihin sijoittamat ykköstykit pitävät pintansa, voivat luvut kääntyä selvästi myös Euroopalle.

Corey Pavin piilotti Tiger Woodsin ja Phil MIckelsonin jälkpuoliskolle. Kärkeen lähtee kuitenkin kovinta kokenutta kalustoa Steve Strickerin, Stewart Cinkin ja Jim Furykin johdolla.

NeljäsSteve Stricker- Lee Westwood

-Maailmanlistan nelosen ja kolmosen tasoero voi olla melkoisen suuri maanantaina. Westwood selkeä suosikki.

Stewart Cink-Rory McIlroy

-Cink ei vähästä häkelly. McIlroyn miehuuskoe joka etukäteen on kaikkien mahdollisuuksien ottelu.

Jim Furyk-Luke Donald

-Fedex Cupin kärkipari. Lyhyttä ja tarkkaa, tässä ottelussa virheet ovat vähissä. Tasainen taisto ratkaistaan viheriöillä.

Dustin Johnson-Martin Kaymer

-Johnson saa revanssin PGA Championshipin pettymykselleen. Kaymer suosikki, Johnson tarvitsee menestyäkseen aivan uuden tunteen kylmään puttipeliinsä.

Matt Kuchar-Ian Poulter

Ian Poulter ei hevillä taivu matchpelissä. Kuchar on saanut kisan edetessä otetta peliinsä ja voi säilytää tappiottoman saldonsa Celtic Manorissa

Jeff Overton-Ross Fisher

-Kaksi yleisönvillitsijää ottaa mittaa toisistaan. Henkien taisto jossa Fisher ennakkoon suosikki ”kotikenttäetunsa” johdosta.

Bubba Watson-Miguel Angel Jimenez

-Joukkueidensa lyöntitaiteilijat. Draivien pituuksissa eroa 30-40 metriä. Jimenezin jäähyväiset Ryder Cupissa? Kokemus ratkaisee espanjalaisen eduksi?

GraemeTiger Woods-Francesco Molinari

-Woodsilla henkinen yliote joka korostuu Molinarin puttiongelman johdosta. Italialaisella silti yllätysmahdollisuus, varsinkin jos saa hyvän alun kierrokselleen. Costantino Rocca kukisti Tigerin Valderamassa 1997…

Rickie Fowler-Edoardo Molinari

-Kauden komeetat omalla Tourillaan. Tässä pelissä tulee olemaan sähköä, kahden nousevan pelaajan ympäripyöreä ottelu

Phil Mickelson-Peter Hanson

-Ennakkosuosikki Mickelsonilla on vain hävittävää, Hanson sai haluamansa ison kalan pyydystettäväkseen. Ruotsalaisella on kaikki mahdollisuudet nousta jopa voittoon ja nostaa vasurin tappioiden määrä neljään

Zach Johnson-Padraig Harrington

-Kaksi taitavaa tuloksentekijää ja lähpelaajaa vastakkain. Harringtonin kenttäpeli on ollut voitoista huolimatta hyvin epävarmaa, Johnson niukasti ennakkosuosikki.

Hunter Mahan-Graeme McDowell

-Hunter Mahanin kokemus Euroopassa pelaamisesta ja voittamisesta vähissä. Yleisön huutomyrskyssä US Openin ja Walesin avointen voittanut McDowell on suosikki. Tämä peli voi ratkaista Ryder Cupin kohtalon…

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje