19.–26.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][12]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ryder Cup

Espanjalaisten hartiat eivät yksin riitä – USA vahvisti Ryder Cupissa yliotettaan 

Sergio Garcian ennätystehtailu on ollut eurooppalaisten harvoja ilonaiheita Ryder Cupissa. Kuva: Getty Images

Sergio Garcia siirtyi Ryder Cupin kaikkien aikojen voittotilaston kärkeen.

Jon Rahm ja Sergio Garcia ottivat foursome-sessiossa toistamiseen voiton Whistling Straitsin kentällä Wisconsinissa lauantaina jatkuneessa Ryder Cupissa. Tällä kertaa kaksikon raudanlujaa otetta sai maistaa pari Brooks Koepka-Daniel Berger, joka poistui kentältä 3/1-tappio niskassaan.

Lukemat olivat Rahmin ja Garcian eduksi samat kuin perjantaina, jolloin Justin Thomas ja Jordan Spieth saivat kätellä vastustajiaan 17. viheriöllä. Espanjalaisten voitto oli kuitenkin laiha lohtu, sillä Yhdysvallat korjasi voiton kolmessa muussa kamppailussa, ja venytti johtonsa haasteottelussa jo kuuteen pisteeseen.

Garcialle nelinpelipiste oli henkilökohtaisella tasolla erityisen merkityksellinen, sillä hän nousi yksin Ryder Cupin kaikkien aikojen voittotilaston kärkeen ohi Sir Nick Faldon. 24 voitto-ottelua kuudessa Ryder Cupissa tilastoinut Garcia on myös haasteottelun pistepörssin ykkönen koottuaan joukkueelleen 27,5 pistettä.

Yhdysvaltain joukkue sai foursomessa juuri sellaisen alun, jota sille ei olisi pitänyt antaa. Kaksi ensimmäistä matsia oli kolmen reiän jälkeen eurooppalaisittain 3 down, mutta kahdessa muussa kamppailussa tilanne näytti paremmalta.

Rahmin ja Garcian ottelu kääntyi pysyvästi oikeaan suuntaan, kun parivaljakko otti kahdeksan reiän jaksossa viisi reikävoittoa. Vastaavasti USA:n Justin Thomas ja Jordan Spieth kuroivat parin Viktor Hovland-Bernd Wiesberger 3 up -etumatkan umpeen 10. reiällä. Norjalais-itävaltalaiskaksikko taisteli vielä reikävoiton seuraavalla, mutta 2/0 päättyneen ottelun viimeiset vaiheet pysyivät turvallisesti isäntien hallussa.

Ryder Cupin tasoisessa turnauksessa menestyäkseen hurmos on saatava päälle tavalla tai toisella ja siinä tasokkaalla puttaamisella on usein merkittävä rooli.

Myös pari Lee Westwood-Matthew Fitzpatrick päästi hyvän otteensa kirpoamaan 2 up -tilanteessa. Tässä matsissa eurooppalaiset olisivat ansainneet lyöntipelin puolesta parempaa, mutta Westwoodin puttaaminen oli enimmäkseen luokatonta. Westwood ja Fitzpatrick veivät vielä kierroksen viimeisellä kolmanneksella kaksi reikää, mutta eivät varsinaisesti nousseet enää uhkaamaan jenkkejä lukemiin 2/1 päättyneessä kamppailussa.

Lauantain fourball-ottelut huilaava Patrick Cantlay on ollut yksi USA:n joukkueen hahmoista. Kuva: Getty Images

Ottelu Dustin Johnson-Colin Morikawa vs. Paul Casey-Tyrrell Hatton näytti menevän ylivoimaisesti ensin mainittujen nimiin. Yhdysvaltalaiset olivat kierroksen puolivälissä neljä reikää johdolla, mutta vieraat saivat parin mukavan onnistumisen kautta virtaa kaventaen eron jo yhteen reikään. 15. reiän bogey osoittautui kuitenkin takaa-ajon kannalta raskaaksi.

Eurooppalaiset olivat − aamun ensimmäisen tunnin kohmeutta lukuun ottamatta − pirteämpi ja parempihenkinen yhdistelmä kuin perjantaina. USA oli kuitenkin kaikessa hieman edellä, ja etenkin vieraiden puttipeli jätti reilusti toivomisen varaa. Ryder Cupin tasoisessa turnauksessa menestyäkseen hurmos on saatava päälle tavalla tai toisella ja siinä tasokkaalla puttaamisella on usein merkittävä rooli.

Viimeinen herätys 43. Ryder Cupiin on mahdollista saada lauantai-iltapäivän nelipallokamppailuissa, joissa Team Europen ei pitäisi haasteottelun voittotaistelun kannalta antaa yhtään siimaa kotijoukkueelle. 9−3 on iso ero kolmen session jälkeen, mutta pisteitä on vielä paljon jaossa.

Lauantain fourball-ottelut:

Brooks Koepka-Jordan Spieth vs. Jon Rahm-Sergio Garcia
Tony Finau-Harris English vs. Shane Lowry-Tyrrell Hatton
Scottie Scheffler-Bryson DeChambeau vs. Tommy Fleetwood-Viktor Hovland
Dustin Johnson-Collin Morikawa vs. Ian Poulter-Rory McIlroy

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje