16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Ernie Els huomion keskipisteenä Kaliforniassa

Ernie Els lensi alkuviikosta Skotlannista Kaliforniaan tavoittelemaan kauden toista ykköstilaansa © Getty Images

PGA Tourin Fall Series-sarjan toinen kilpailu neljästä, Frys.com Open on kerännyt San Martiniin, Kaliforniaan varsin mielenkiintoisen pelaajakatraan. Ernie Els on ainoa tämänvuotisista major-voittajista, tulevia tähtiä ja ansioituneita konkareita on mukana kymmenittäin.

Heinäkuisen Open-voittonsa jälkeen Els ei ole yltänyt kertaakaan kymmenen joukkoon. Viimevuotisessa kisassa hän oli neljäs.

”Openin jälkeen on ollut melkoisesti kiireitä kentällä ja sen ulkopuolella. Tunsin, että energiani olivat vähissä, enkä saanut kisoissa parastani ulos. Nyt olo on levänneempi ja tämä kenttä sopii minulle mainiosti”, Els valoi uskoa mahdollisuuksiinsa.

Hän on voittanut PGA Tourilla 19 kertaa, näistä neljä on majoreita. Kaudella 2011 Elsin hiukset harmaantuivat puttiongelmien johdosta.

”Se oli vaikeaa aikaa. Vaihdoin edestakaisin pitkään putteriin, lyhyeen , pitkään, lyhyeen ja taas pitkään. Nyt olen vakiinnnuttanut tapani tehdä. Pitkällä putterilla koen olevani varmempi lyhyissä puteissa. Kun saan vielä nelimetriset ja sitä pidemmät paremmalla prosentilla sisään, tulostakin tulee useammin”, hän kertoi mediatilaisuudessa keskiviikkona.

Nicolas Colsaerts tähyää PGA Tourille

Nicolas

Nicolas Colsaerts piti Ryder Cupin avauspäivänä Euroopan lipun liehumassa. Debyyttipelissään kahdeksan birdietä ja eaglen tehnyt belgialainen jätti lähtemättömän vaikutuksen katsojiin USA:ssa &copy Getty Images

Ryder Cupissa avauspäivänä säväyttänyt Nicolas Colsaerts on myös mukana. Pian 30 vuotta täyttävä belgialainen voi Ryder Cup-joukkueen jäsenenä saada pelioikeuden PGA Tourille vuodelle 2013.

”Ajatus kiehtoo kyllä. Euroopan Tour on loistava kiertue jolla tulen varmasti pelaamaan myös vuonna 2013.Tarvittavan kisamäärän saa siellä täyteen majoreista ja World Tourin kisoista yhdistämällä niihin joitain suosikkitapahtumia. PGA Tourilla on valtavasti upeita kisoja ja kenttiä. Olisi tuhlausta jättää tätä mahdollisuutta käyttämättä. Uskon pelaavani molemmilla kiertueilla”, Colsaerts pyöritteli sanojaan ennen Frys.com Openin alkamista.

Nousussa olevista eurooppalaispelaajista mukana on myös Ruotsin Jonas Blixt, joka sijoittui sunnuntaina Las Vegasissa kolmanneksi. Kilpailun palkintopotti on viisi miljoonaa taalaa, voittaja kuittaa 900.000

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje