EM-kilpailut ovella – miehille ja pojille ei voi kelvata muu kuin turnausvoitto - Golfpiste.com

3.12. – 10.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][2]
KilpailuaSuomalaista

3.12. – 10.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][2]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf - Kilpagolf

EM-kilpailut ovella – miehille ja pojille ei voi kelvata muu kuin turnausvoitto

Miesten EM-joukkueella on vain yksi numero mielessä ja se on ykkönen. Kuva: SGL

Ydinrunkonsa pidempään säilyttäneeltä naisten joukkueelta odotetaan paikkaa ykkösflightiin kuuluisalla Royal County Downin kentällä.

Kolmen vuoden takaiset tapahtumat Berliinissä jäivät ikimuistoisella tavalla kilpagolfin historiaan, kun Suomen miehet saavuttivat EM-joukkueturnauksessa sensaatiomaisesti kultaa. Vuotta myöhemmin tunnelmat joukkueen leirissä olivat päinvastaiset, kun kuusikko epäonnistui Ruotsin Ljunghusenissa pudoten 2. divisioonaan. Tämä oli myös poikien joukkueen osoite.

Kaudella 2020 EM-joukkuekilpailuita ei koronapandemian vuoksi pelattu, joten pikaisen paluun tavoittelu ylimmälle ”sarjaportaalle” siirtyi miehillä ja pojilla vuodella eteenpäin.

Miesten ja poikien osalta tavoite on hyvin selkeä, voitto ja nousu takaisin 1. divisioonaan. Molemmat joukkueet pelaavat Virossa samalla kentällä, Estonian Golf & Country Clubilla. Kisa-areena on monille tuttu, ja tuntumaa siihen haettiin jo keväällä osallistumalla Markus Luoman voittamaan Estonian Amateuriin.

Miesten sarjassa joukkueita on yhdeksän, pojissa 11 ja kolme parasta molemmista lunastaa paikan ensi vuoden EM-kisojen ylimmältä tasolta. Miehissä joukkue on uudistunut ammattilaisiksi siirtymisten takia lähes kokonaan. Vuoden 2018 EM-kultamitalisteista mukana on enää Veeti Mähönen. Myös poikien joukkueesta ensikertalaisia on suurin osa.

Lähtökohtaisesti muu kuin turnausvoitto miesten ja poikien kisoissa maistuisi pettymykseltä.

Koko porukka pääsi viikonloppuna hiomaan yhteistyötään ja tasapainoaan soutamalla kirkkovenettä.

”Henki on korkealla ja nälkäiset jätkät odottavat kisan alkua”, valmentaja Petteri Nykky sanoi.

Miesten kilpailussa Suomea vastaan asettuu joukko hieman pienempiä ja vähemmän tunnettuja golfmaita. Ennakkoon ajatellen kovimmat yhdistelmät voisivat tulla Tsekin, Viron ja Puolan suunnalta, mutta Suomi on kilpailun selkeä ykkössuosikki. Poikien kilpailussa on paljon samoja maita, joskin listalta löytyvät myös Islanti ja Norja, joka lienee Suomen ohella suurin voittajaehdokas.

Lähtökohtaisesti muu kuin turnausvoitto miesten ja poikien kisoissa maistuisi pettymykseltä, toisaalta yhteenkään otteluun ei voi lähteä takki auki. Joukkuekilpailussa hengellä on iso merkitys, ja se saattaa tehdä altavastaajastakin vaarallisen ryhmän.

Naisissa potentiaalia kunnon menestykseen

Kaksi vuotta sitten naisten sijoitus oli 11:s, joten tähtäin on selvästi ylöspäin, jopa mitalipeleihin asti. Se vaatii kuitenkin järkevää pelisuunnitelmaa ja sen toteuttamista.

Naisten joukkueen runko on ollut kasassa jo pidempään, ja kokemusta on karttunut EM-tasolta sekä kansainvälisiltä kentiltä. Viisi kuudesta pelaajasta opiskelee yliopistossa Yhdysvalloissa. Joukkueen ainoa arvokisojen ensikertalainen on Tia Teiniketo, joka sai keväällä oman college-uransa päätökseen, ja vahva alkukausi kotimaassa toi paikan EM-joukkueeseen.

Naisten EM-joukkueelta voi odottaa paikkaa kahdeksan parhaan joukkoon. Kuva: SGL

Kisa-areenana toimii kuuluisa links-kenttä Royal County Down, joka on haastanut aikojen saatossa lukuisia huippupelaajia bunkkereillaan ja pitkällä heinällään. Pohjois-Irlannin rannikon tuulisuus nostaa vielä vaikeuskerrointa pelaajille. Helteestä ei kuitenkaan tarvitse huolehtia, sillä lämpötilan ennustetaan jäävän loppuviikollakin korkeintaan 15 asteen paikkeille, myös sadekuuroja on luvattu.

Tytöt haastajina uudella joukkueella

Tyttöjen joukkue on uudistunut lähes täysin, ja suurin osa pelaajista tekee Portugalissa arvokisadebyyttinsä. Kokenein porukasta on Aada Rissanen, mutta vahvoja esityksiä on jokaiselta kotimaan kisoista ja näyttöhaluja löytyy kaikilta. Joukkueen tavoitteena onkin oppia ja kehittyä joka päivä sekä yksilönä että joukkueena.

”Montadon kenttä on suoraviivainen, griinit ovat paikoitellen pitkähköjä eli lähestymismitat saattavat vaihdella päivittäin hyvinkin paljon samalla reiällä. Griinit ovat pinnoiltaan pehmeät, eivätkä erityisen nopeita. Kenttä tarjoaa pelaajille mahdollisuuksia koviin tuloksiin, mutta se vaatii hyvää peruspeliä tiiltä griinille ja kuumaa putteria”, valmentaja Pasi Purhonen summasi.

EM-JOUKKUE MIEHET – ESTONIAN GOLF & COUNTRY CLUB, VIRO

Antti-Jussi Lintunen, St.Laurence Golf
Elias Haavisto, Kymen Golf
Markus Luoma, Helsingin Golfklubi
Eeli Kujanpää, Etelä-Pohjanmaan Golf
Jesse Waaralinna, Pickala Golf Club
Veeti Mähönen, Hirsala Golf

Valmentaja Petteri Nykky
Kapteeni Jukka Pennanen
Varapelaaja Jaapo Jämsä, Pickala Golf club

EM-JOUKKUE NAISET – ROYAL COUNTY DOWN GOLF CLUB, IRLANTI

Anna Backman, Kanavagolf Vääksy
Krista Junkkari, Koski Golf
Elina Saksa
, Aura Golf
Tia Teiniketo, Suur-Helsingin Golf
Kerttu Hiltunen, Tawast Golf
Daniella Barrett, Aura Golf

Valmentaja Jussi Pitkänen
Kapteeni Matti Lindholm
Varapelaaja Henni Mustonen, Tahko Golf Club

EM-JOUKKUE POJAT – ESTONIAN GOLF & COUNTRY CLUB, VIRO

Jesse Saareks, Koski Golf
Niilo Mäki-Petäjä, Vuosaari Golf Helsinki
Oskari Schuvalow, Vuosaari Golf Helsinki
Veikka Viskari, Vierumäen Golfseura
Roope Juslin, Golf Pirkkala
Oliver Ruutu, Archipelagia Golf Club

Valmentaja Mikael Mustonen
Kapteeni Jukka Pennanen
Varapelaaja Elmo Gerkman, Nurmijärven Golfklubi

EM-JOUKKUE TYTÖT – MONTADO GOLF RESORT, PORTUGALI

Aada Rissanen, Aura Golf
Ella Mäki-Tanila, Salo Golf
Emilia Väistö, Etelä-Pohjanmaan Golf
Oona Kuronen, Hattula Golf
Adeliina Virtanen, Espoo Ringside Golf
Kia Sormunen, Virpiniemi Golf Club

Valmentaja Pasi Purhonen
Kapteeni Anna-Lena Vilo
Varapelaaja Fanni Grönlund, Kurk Golf

Lähde: tiedote

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje